Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

No more logo

25.8.2006 0.00

Elina Grundström

Unohtakaa brändit ja Naomi Kleinin kirja No Logo!. Maailman-taloutta eivät enää ohjaa amerikkalaiset merkkitavarafirmat, vaan luonnonvarat. Öljyn, metallien, vehnän, sokerin ja muiden raaka-aineiden hinnat ovat moninkertaistuneet 2000-luvun aikana. Reaalitalous palaa takaisin.


”Maailman suurimpien yritysten listasta voi tehdä vain yhden johtopäätöksen: luonnonvarat ohjaavat maailmantaloutta voimakkaammin kuin koskaan ennen”, kirjoittaa talouslehti Fortune heinäkuussa ilmestyneessä perinteisessä ”Fortune 500” -erikoisnumerossa, joka listaa maailman suurimmat yritykset.

Kymmenen suurimman yrityksen listalla on peräti viisi öljy-yhtiötä. Hyvin menee myös kaivosteollisuudella. Fortunen tutkimien öljy- ja kaivosyhtiöiden voitot olivat kasvaneet yhdessä vuodessa keskimäärin 77 prosenttia.

Lehden mukaan maailmantaloudessa on tapahtunut selvä muutos. 1990-luvulla talouskasvu tuli suurelta osin aineettomasta taloudesta, esimerkiksi ohjelmistoteollisuudesta, media-alalta, vähittäiskaupasta ja terveydenhuollosta. 2000-luvulla maailmantaloutta on vetänyt eteenpäin ennen kaikkea Kiinan, Intian ja muiden kehittyvien talouksien kyltymätön raaka-aineiden ja energian nälkä.


Juuri kun ehdimme kunnolla oppia Naomi Kleinin No Logo! -kirjan pääajatuksen, että maailmaa ohjailevat pelkät tavaramerkit, kaikki onkin muuttunut.

Unohtakaa puheet mielikuvataloudesta ja luovasta luokasta. Logojen ja brändien merkitys vähenee. Vanha kunnon reaalitalous palaa takaisin.

Se näkyy selvimmin raaka-aineiden hinnoissa.

1990-luvulla maailma tottui halpaan öljyyn, joka maksoi 10–20 dollaria tynnyriltä. Vuosina 2003–2005 raakaöljyn hinta lähes kaksinkertaistui. Tänä kesänä öljytynnyrin hinta on ollut korkeimmillaan jo lähes 80 dollaria.

Myös metallien hinnat hipovat pilviä. Niin sanottujen värimetallien, kuten kuparin, sinkin ja tinan ja alumiinin, hinnat ovat kolminkertaistuneet kahdessa vuodessa. Rautamalmin hinta on vuoden 2002 jälkeen lähes nelinkertaistunut.

Ovatko luonnonvarat nyt siis toden teolla ehtymässä? Ja muuttuuko maailma sen vuoksi pysyvästi?


Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan tutkija Paavo Suni on tutkinut raaka-aineiden maailmanmarkkinahintoja 1990-luvun alusta lähtien. Hän on nykyään myös taloussuhdanteita tutkivien eurooppalaisten instituuttien yhteisjärjestön AIECE:n raaka-aineryhmän puheenjohtaja.

Suni seuraa työnsä puolesta useiden raaka-aineiden hintoja. Hän vahvistaa, että maailma elää nyt keskellä ennätysmäistä hintapiikkiä, mutta varoittaa tekemästä siitä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä.

”Raaka-aineiden merkitys on kasvanut kovasti, mutta se johtuu poikkeuksellisesta kriisitilanteesta. Raaka-ainemarkkinoilla on iso kysyntäsokki, koska maailma elää vahvinta nousukauttaan sitten 1970-luvun alun.”

Yhdysvaltain sekä Kiinan, Intian ja muiden kehittyvien maiden voimakas talouskasvu on lisännyt raaka-aineiden kysyntää hyppäyksenomaisesti. ”Kukaan ei arvannut, millä voimalla Aasian maat hyökyvät maailmanmarkkinoille. Siksi tuottajat eivät osanneet ennakoida sitä ajoissa. Raaka-aineiden varastot ovat tyhjentyneet kaikkialla maailmassa”, Suni selittää.

Raaka-aineet ovat yleisesti hyvin suhdanne­herkkiä, koska niiden tuotannon lisääminen ei onnistu hetkessä. ”Uusien kaivosten, tehtaiden ja satamien rakentaminen on hidasta ja kallista puuhaa.”

 

Jotain radikaalisti uutta on Paavo Sunin mielestä kuitenkin tapahtunut. ”2000-luvun alkuun asti raaka-aineiden reaalihinnat laskivat. Niiden osuus esimerkiksi teollisuustuotteiden arvosta väheni jatkuvasti ja näitä säästöjä on käytetty vahvasti hyväksi muihin asioihin. Nyt tilanne on muuttunut. Myös raaka-aineiden reaalihinnat ovat nouseet.”

Sitä, mitä raaka-aineissa on säästetty, on käytetty esimerkiksi kuuluisaan ”luovaan talouteen”. Yrityksillä on ollut varaa kalliisiin kampanjoihin, joilla on tehty tavaramerkkejä tunnetuiksi.

Sunin mukaan raaka-aineiden hinnat ovat nyt asettumassa pysyvälle kasvu-uralle, vaikkakin taso tulee asettumaan huomattavasti nykyistä alhaisemmaksi. ”Piikki siis laskee, mutta perustaso kasvaa.”

Hänen mukaansa tästä on silti vielä pitkä matka siihen, että raaka-aineet ohjaisivat maailmantaloutta. YK:n tilastoissa kaivostoiminnan ja energiantuotannon yhteenlaskettu osuuus maailman bruttokansantuotteesta on alle kymmenen prosenttia. Palvelujen osuus on sen sijaan lähes 70 prosenttia.

”Täytyy ottaa huomioon, että myös palvelut kasvavat valtavalla vauhdilla. Teollisuusmaissa lisääntyvät yritysten käyttämät palvelut ja kehittyvissä maissa palvelujen tarvetta lisää elintason nousu.”

 

Voisiko hintapiikki kuitenkin olla alkusoittoa sille, että uusiutumattomat raaka-aineet ovat toden teolla ehtymässä?

Sunin mukaan kyse ei ole siitä. ”Energiasta ja raaka-aineista ei periaatteessa tule suurempaa pulaa vielä muutamaan kymmeneen vuoteen, koska niiden riittävyys on riippuvainen niiden hinnasta.”

”Mutta niistä voi tulla hyvin kalliita. Lisäksi niiden hintojen heilahtelu voimistuu entisestään.”

”Samalla ongelmat lisääntyvät. Kun hinnat kallistuvat, myös vaikeasti saavutettavat raaka-ainelähteet otetaan käyttöön. Samalla ympäristöhaitat ja onnettomuudet lisääntyvät. On aivan eri asia kaivaa kuparia aavikolla sijaitsevasta avolouhoksesta kuin merenpohjan kerroksista.”


Luonnonvarojen loppumisesta Suni ei siis ole huolissaan. Esimerkiksi helposti saatavan kuparin lasketaan riittävän vielä noin 30 vuotta ja rautamalmin 50 vuotta.

Yksi raaka-aine on kuitenkin poikkeus. Se on öljy. ”Maailmassa käydään kiihkeää keskustelua siitä, onko nykyisen halvan öljyn tuotanto kääntymässä laskuun. Jos niin tapahtuu, sen povataan aiheuttavan katastrofeja.”

Ilmastonmuutoksen uusi ristiretkeläinen, Yhdysvaltain entinen varapresidentti Al Gore on väittänyt, että öljyntuotannon lakipiste on jo saavutettu.

Suni arvioi, että jollei halvan öljyn tuotannon lakipistettä ole jo ohitettu, se saavutetaan lähivuosina. ”Niin sanottu konventionaalinen öljyntuotanto on jo kääntynyt laskuun Yhdysvalloissa, Venäjällä ja Pohjanmerellä. Tuotanto kasvaa lähinnä OPEC-maissa, ja öljyn tuotannon lisäys edellyttää niissäkin suuria investointeja.”

”Jos käy niin onnettomasti, että maailmanlaajuista energiantarvetta ei pystytä täyttämään, siitä seuraa iso sokki ja maailmanlaajuinen taantuma. Lähi-idän poliittinen tilanne on nyt sellainen, että se on täysin mahdollista.”

Sunin mielestä riski on niin todellinen, että Suomen pitäisi nopeasti panostaa useiden vaihtoehtoisten energiamuotojen samanaikaiseen kehittämiseen ja energiansäästöön. ”Mutta niin että energiamuotojen kokonaiskustannukset lasketaan kunnolla.”


Öljyn ja mineraalimurskeen kanssa puuhasteleminen on raadollista puuhaa, jossa kädet likaantuvat aivan eri tavalla kuin lenkkitossujen logojen piirtämisessä. Kiinalaiset öljy- ja kaivosyhtiöt ovat hyvin aktiivisia Afrikassa, jossa ne ovat solmineet sumeilematta sopimuksia mantereen pahimpien diktatuurien ja kriisipesäkkeiden kanssa. Kiinalaisilla on kauppakumppaneita muun muassa Somaliassa, Sudanissa, Zimbabwessa, Etiopiassa ja Libyassa.

Raaka-aineiden rooli kansanvälisessä politiikassa on parin viime vuoden aikana vahvistunut. Jotkut maat ovat alkaneet harjoittaa tietoista resurssinationalismia. Esimerkiksi Kiina ostaa ulkomailta niin paljon oikeuksia luonnonvaroihin kuin suinkin ja säästää omia raaka-ainelähteitään. Samalla se on lähentynyt öljyntuottajamaita, kuten Irania ja Nigeriaa, myös poliittisella tasolla.


Raaka-aineiden hintapiikki näkyy Suomessakin kaivostoiminnan aktivoitumisena. Tilanteessa on erikoista se, että käytännössä kaikki uudet kaivosyhtiöt ovat ulkomaisia.

Eikö meidän suomalaistenkin olisi jo aika alkaa harjoittaa resurssinationalismia tai vähintään nykyistä tietoisempaa raaka-ainepolitiikkaa?

Sunin mielestä raaka-ainepolitiikan tavoitteiden pohtiminen on hyvä idea. Hän kuitenkin uskoo vahvasti vapaisiin maailmanmarkkinoihin.

”Jos olisin kauppa- ja teollisuusministeri, en luultavasti torjuisi ulkomaisten kaivosyhtiöiden tuloa Suomeen, sillä ne tuovat mukanaan pääomia ja tietotaitoa.”

Suni ei myöskään säästäisi luonnonvaroja säästämisen vuoksi, kunhan kaivosten ympäristövaikutukset ovat hallinnassa.

”Ei ole olemassa markkinoita parempaa muotoa hahmottaa sitä, mistä kulloinkin on niukkuutta. On vaikea ennustaa, mikä raaka-aine on tulevaisuudessa tärkeä. Esimerkiksi öljy näyttää nyt tärkeältä. Mutta entä jos keksitään vetyauto? ”


Yhdysvalloilla on suuret strategiset varmuusvarastot kymmenistä eri raaka-aineista. Suomessa sellaisia ei ole, eikä niihin Sunin mukaan ole tarvettakaan. ”Ne ovat kalliita ja tehottomia.”

Suomessa raaka-aineiden kallistumisesta ei ole ollut bensan hintaa lukuun ottamatta suurta haittaa, koska suuri osa raskasta teollisuutta on paennut Suomesta halpatuotantomaihin aika päiviä sitten.

Suomalaiset ovat päinvastoin saaneet raaka-ainebuumista merkittävää hyötyä muun muassa Venäjän viennin kasvun ansioista.

”Neste Oilin jalostamotoiminta on onnistunut hyötymään öljyn kysynnästä. Suomi on myös saanut osansa Venäjän öljyrahoista”, Suni sanoo.

Osansa on saanut myös suomalainen konepajateollisuus.

Kauppalehti kertoi viime keväänä, että Helsingin pörssin suurten konepajayhtiöiden eli Metson, Cargotecin, KCI Konecranesin, Wärtsilän ja Rautaruukin yhteenlaskettu markkina-arvo on nelinkertaistunut kolmessa vuodessa. Tälle poikkeukselliselle kasvupyrähdykselle vetää vertoja ainoastaan Nokian nousu vuosina 1993–1997.

Pörssin uusi ”Nokia” ei siis ollutkaan Mato Valtosen mainostama mobiilibisnes, ei myöskään biotekniikka, vaan vanhat kunnon konepajat. Ne vaurastuvat nyt myymällä erilaisia maateriaalien ja energian käsittelyyn tarkoitettuja koneita ja laitteita raaka-ainebuumin vaurastuttamille tehtaille, kaivoksille ja satamille ympäri maailmaa.


Paavo Sunin mukaan luonnonvarojen arvonnousu on osa suurempaa maailmantalouden muutosta.

2000-luvulla maailma on elänyt siirtymävaihetta, jossa tuotanto, kulutus ja resurssit järjestyvät uudella tavalla. Teollisuustyö siirtyy Kiinaan ja tietotyö Intiaan. Myös Afrikka on kovassa kasvussa. ”Raaka-aineiden hintapiikki on tämän suuremman muutoksen sopeutumisilmiö.”

Mihin tämä nykyinen hurja nousukausi taittuu?

Suni arvioi, että se päättyy todennäköisesti Yhdysvaltain jatkuvan velkaantumisen aiheuttamiin ongelmiin.

”Mutta myös vakava öljykriisi on mahdollinen”, hän painottaa. ”Energiahuoltoon liittyy nyt suuri geopoliittinen riski.”

öljy  bisnes  raaka-aineet 




Viite