Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Nimipäivätorttu

3.4.2008 10.28

Saara Törmä

Nimipäivätorttu on mitä salonkikelpoisin marjatorttu, jota sopii syödä aivan kenen tahansa nimipäivänä.

Pohja

  • 3 1/2 dl keksinmuruja, esimerkiksi digestive-keksejä
  • 1 dl sulatettua margariinia

Täyte

  • 1 1/2 dl sokeria
  • 1/2 dl maissitärkkelysjauhoja
  • 3 dl kermaa tai kasviskermaa
  • 75 g voita margariinia
  • 1 1/2 tl vaniljasokeria

Pinnalle

  • muutama desi jäisiä tai tuoreita marjoja
  • 1 dl vettä tai mummonmehua
  • 1/2 dl hyytelösokeria
  1. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Murskaa keksit. Sulata voita tai margariinia sen verran, että saat desin sulaa. Sotke rasva keksimurujen joukkoon.
  2. Pingota irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi. Painele keksiseos vuokaan ja paista pohjaa uunissa noin 7 minuuttia.
  3. Sekoita kattilassa sokeri ja maissitärkkelysjauho. Sekoita kerma sokerijauhoseokseen ja lyö kattila liedelle. Kuumenna ja sekoita samalla koko ajan, seos palaa helposti pohjaan. Kun seos vihdoin sakenee, sekoita vielä hetki ja kumoa kiisseli sitten kulhoon.
  4. Pilko 75 grammaa voita tai margariinia paloiksi ja lisää palasia yksitellen kermakiisseliin, samalla hurjasti seosta vatkaten. Lisää lopuksi vaniljasokeri. Älä vatkaa kuumassa kattilassa äläkä heitä koko margariinimäärää kerralla joukkoon. Kaada valmis kiisseli jäähtyneelle torttupohjalle. Nosta torttu jääkaappiin odottamaan.
  5. Kiehauta kattilassa desi vettä tai mummon viinimarjamehua ja kaada veteen 1/2 dl hyytelösokeria koko ajan sekoittaen. Anna seoksen kiehahtaa uudelleen ja nosta kattila sivuun.
  6. Ripottele tortun pinnalle jäiset tai tuoreet marjat ja sivele marjoille hyytelösokerilientä pullasudin avulla, tai valuta lientä lusikalla. Jos liemi ehtii jähmettyä, lämmitä sitä hetki uudelleen. Laita torttu jääkaappiin odottamaan tarjoilua.




Viite