Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Tuotewiki kokoaa tiedot tarvaroiden alkuperästä

11.4.2008 0.00

Hanna Eriksson

maailman ensimmäinen tavaroiden taustoja kartoittava nettipalvelu, Tuotewiki, alkaa paikata mustaa aukkoa, joka aukeaa tuotteiden alkuperästä ja ympäristöystävällisyydestä tietoa etsivän kuluttajan eteen.

Tuotewikin idea on tarjota riippumatonta tietoa eettisten ostosvalintojen tekoon.

Eettisesti tuotettuja tuotteita etsivät kuluttajat ovat jo siirtyneet joukolla kulutusblogeihin ja keskusteluryhmiin, koska tietoja tuotteiden alkuperästä ei löydy muualta.


Ympäristöjärjestö Dodon Suomessa käynnistämä Tuotewiki on ensimmäinen laatuaan maailmassa. Englanninkielinen kaima ProductWiki keskittyy lähinnä viralliseen tuotetietoon ja tavaroiden vertailuun.

”Ihmiset vaativat lisää tietoa tavaroiden alkuperästä. Haluamme Tuotewikistä tiedonlähteen, josta löytyvät perusfaktojen lisäksi tiedot esimerkiksi tuotantotavoista. Wikipedian tapaan kaikki voivat täydentää sivuja”, Tuotewiki-hankkeen tiedottaja Maria Vaismaa sanoo.


Kulutusta ja elämäntapoja tutkinut erikoistutkija Terhi-Anna Wilska Turun kauppakorkeakoulusta toteaa, että eettisen kuluttamisen periaatteellinen kannatus lisääntyy koko ajan, mutta hitaasti.

”Todellinen kysyntä lisääntyy hitaammin kuin ehkä kuvitellaan”, Wilska toteaa.

Ravinnon ja tuotannon eettisyyttä ja ympäristöystävällisyyttä käytännössä huomioivia kuluttajia on Wilskan mukaan vajaa viidennes kaikista. Periaatteellisesti eettistä kuluttamista ja kulutusrajoituksia kannattaa kaksi viidestä. Parhaimmin eettisyyden huomioivat ostoksissaan yli viisikymppiset naiset, huonoimmin nuoret.

Yritysvastuun konsultti Jouko Kuisma ei innostu Tuotewikistä, koska hän pelkää, että fakta ja fiktio menevät sivuilla sekaisin.

Kuisman mukaan vastuu ympäristökysymyksistä ja sosiaalisesti kestävästä tuotannosta pitää olla ensisijaisesti valmistavalla teollisuudella, kaupalla ja toimintoja säätelevillä viranomaisilla.

”Nämä kysymykset ovat monimutkaisia ja vain pienellä osalla kuluttajista on tarpeeksi tietoa vastuullisesta kuluttamisesta. Kauppa ja viranomaiset voivat auttaa tarjoamalla perustietoa yksinkertaisista kysymyksistä”, Kuisma sanoo.


Tuotewiki on vielä alkutekijöissään, ja sille etsitään kirjoittajia. Ensimmäiset artikkelit kirjoitetaan elintarvikkeista, kuten kahvista ja suklaasta.

Artikkeleita voivat täydentää niin kahvia tuottava yritys kuin paikallisella kahviviljelmällä vieraillut reppureissaaja.

”Mitä enemmän sivuilla on tietoa, sitä paremmin se palvelee kävijöitä”, Vaismaa sanoo.

politiikka 2.0 


Lisää aiheesta:



Viite