Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Älä osta mitään -elämä

24.11.2006

Eekku Aromaa

Käyttäjän Eekku Aromaa kuva

Kulutuskritiikki tekee meidät helposti naurettaviksi. On suuri vaara ajautua korostamaan omaa puhdasoppisuutta ja sanomaan muille, kuinka tulisi toimia. Näin käy, vaikka on selvää, että suurimpia muutoksia saataisiin aikaan valtiovallan toimin. Ja vaikka lähes jokainen itsekin vain tavoittelee saavuttamatonta, asiallista kulutusta, sellaista johon riittäisi yksi maapallo.

Itselleni tulee silti usein sellainen olo, että tekisi mieli kehuskella sillä, että kaikki päälläni olevat vaatteet on ostettu käytettyinä tai että kylpytakkini sekä monet tarjoamani sunnuntaipäivälliset ovat dyykattuja. Ja että illalliskutsupöytäni on ollut ennen Sibelius-Akatemian professorin käytössä ja että pöytäliina kuului aikanaan mummin kapioihin. Puhdasoppisuus on vain vieraannuttavaa ja saa aikaan enemmän lannistuneisuutta kuin toimintatarmoa muissa ihmisissä.


Meidän tulisi kyetä luomaan järjestelmä, jossa ”oikein” kuluttaminen olisi taloudellisesti kannattavaa. Kirpputorien kohdalla tämä toimii jo. Samoin tietenkin dyykkaamisen, mutta sen imago on niin omituinen, että dyykkaus tuskin viehättää massoja. Toinen vaihtoehto olisi tietysti tehdä kuluttamatta jättämisestä houkuttelevaa. Tällaista elämäntapaa esittelee tämän vuoden Älä osta mitään -päivän lehti, Elämys. Elämys esittelee naistenlehtityyliin unen positiivisia vaikutuksia silmäpussien kiinteyteen, ystävien kanssa vaihdettujen vaatteiden tarinoita ja lähimetsässä kuntoilun positiivisia terveysvaikutuksia.


Elämys ei kuitenkaan anna vinkkejä rahansäästämiseen vaan suorastaan houkuttelee tekemään ihania asioita. Kiiltävällä paperilla ja kauniissa kuorissa tarjoillaan ajatuksia siitä, kuinka elämästä tulisi parempaa. Tavoitteena ei ole askeesi vaan kuluttaminen niin, että se ei ole ympäristölle haitallista. Viisainta varmaankin olisi tarjota itselleen ja läheisilleen hyvää elämää erilaisten aineettomien lahjojen kautta. Teatteri saattaa jopa virkistää niin paljon, että tekee mieli edistää haittaverotusta.

Elämyksellistä älä osta mitään -päivää kaikille!


Kirjoittaja on ViNOn pääsihteeri ja askeettinen hedonisti, jonka päällä oleva paita on varmaankin tehty pienin sormin ja ostettu uutena Tiranasta. Sieltä hän kuitenkin palasi kotiinsa junalla. Älä osta mitään -päivää vietetään 24.11.





Viite