Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Jan Rudkiewicz

Ilmastoukko.
Onnea matkaan! Ilmastoneuvottelut eivät saa nyt epäonnistua. Jan Rudkiewicz

Onnea matkaan! Ilmastoneuvottelut eivät saa nyt epäonnistua.

Köyhät maat vaativat avustuksia ilmastonmuutoksen torjuntaan

4.4.2008 0.00

Hanna Eriksson

Bangkokissa päättyvät tänään perjantaina neuvottelut, joiden tarkoituksena on sopia aikataulusta ja keinoista, joilla Kioton ulkopuoliset maat, lähinnä kehitysmaat ja Yhdysvallat, alkavat leikata kasvihuonekaasupäästöjään. Samaan aikaan Kioton sopimuksessa mukana olevat maat ovat koettaneet etsiä lisäkeinoja päästöjen vähentämiseksi. Uusi maailmanlaajuinen ilmastosopimus halutaan saada valmiiksi ensi vuoden loppuun mennessä.

”Tänä vuonna pitää saada sovittua Yhdysvaltojen ja kehitysmaiden päästöjen hillitsemisestä ja siitä, mitä sopeutumistoimia niiltä edellytetään. Lisäksi pitäisi saada sovittua, miten päästöjä vähentävän teknologian siirto kehitysmaihin voidaan hoitaa”, sanoo Suomen pääneuvottelija Sirkka Haunia Bangkokista.

Kehitysmaat vaativat miljardiavustuksia päästöjen vähentämiseen.

”Ilmastosopimuksessa teollisuusmaille on sovittu vahvat velvoitteet kehitysmaiden auttamiseksi. Etenkin pienet saarivaltiot edellyttävät avustusta sopeutumiseen.”

ilmastonmuutos  ilmastouutinen  kehitysmaat 




Viite