Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Ekokaupunki Kiinaan suomalaisvoimin

26.1.2007 5.55

Antti Kivimäki

Pioneeriprojekti perustuu professori Eero Paloheimon visioihin kymmenen vuoden takaa.

Suomalaiset aikovat suunnitella ja rakentaa Kiinaan ekokaupungin. Ekokaupunki perustuu professori Eero Paloheimon ajatuksiin, jotka hän esitti kirjassaan Syntymättömien sukupolvien Eurooppa jo vuonna 1996. Paloheimon mukaan kyseessä on koeluontoinen pioneeriprojekti. Jatkossa ekokaupunkeja olisi tarkoitus rakentaa lisää.

”The Finnish EcoCity for the Future in China” -projekti sai alkunsa puolitoista vuotta sitten, kun Paloheimo oli Kiinassa puhumassa visioistaan. Kiinalaiset innostuivat suuresti. Paloheimon kirja oli jo aiemmin käännetty kiinaksi.

VTT:n tiedotuspäällikkö Sakari Sohlberg korostaa, etteivät Paloheimon visiot vastaa täysin sitä, mitä VTT tulee lopulta esittämään. ”Paloheimo toi idean VTT:lle, ja me tartuimme sen toteuttamiseen. Projektin kuluessa idea on muuttunut.”

Ekokaupunkihankkeen osalliset ovat vaitonaisia yksityiskohdista, mutta kulissien takana hanketta on markkinoitu Suomen suurimmille ympäristöyrityksille. Kiinaan erikoistuneen Keskipiste-konsulttiyhtiön toimitusjohtajan Ilkka Luoman mukaan hanke on pidemmällä kuin uskotaan ja siinä toteutetaan ratkaisevan uusia asioita. ”Voisin kertoa niin uskomattomia juttuja, että toimittajana lentäisit takapuolellesi.”


Kiinan uusi viisivuotissuunnitelma alkoi tämän vuoden alussa, ja siinä ympäristöpainotus on vahva.

”Kiinassa ympäristö otetaan nyt paljon enemmän tosissaan kuin länsimaissa. Kun kiinalaiset ryhtyvät töihin, alkaa tapahtua”, Luoma innostuu. ”Tämä Kiinan-suksee ei koske yhtä yritystä, vaan koko ympäristöteknologiatoimialaa. Se voi olla suuri juttu suomalaiselle elinkeinoelämälle.”


Lisää aiheesta:



Viite