Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Eläköön vaalikoneet

26.1.2007

Ari Heikkinen

Kirjoittaja on Vihreän liiton puoluesihteeri.

Kävin pari päivää sitten MTV3:n vaalikoneessa tutkimassa, miten hyvin vihreiden ehdokkaiden mielipiteet osuvat yksiin omieni kanssa.

Eduskuntavaaliehdokkaat ovat viime viikot joutuneet tuskailemaan runsaslukuisten vaalikoneiden kanssa. Vielä neljän vuoden takaisissa vaaleissa taisi olla vain Ylen, Maikkarin, Hesarin ja kenties jonkin maakunnan ykköslehden oma vaalikone (Keskisuomalainen yritti saada ehdokkailta osallistumismaksun, se oli törkeää!). Nyt niitä on toistakymmentä. Ja jokaisen täyttämiseen kuluu puolesta tunnista kahteen tuntiin. Jos siis perustelee vastauksensa kunnolla eikä vain täytä monivalintaa.


Vihreiden ehdokkaille
on teroitettu, että kaikkiin vaalikoneisiin ja pientenkin lehtien ja yhdistysten kyselyihin olisi hyvä vastata. Kun on liikkeellä pienellä budjetilla, kaikki maksuton mediatila tai nettisaittijulkisuus kannattaa ottaa vastaan. Se tasoittaa hiukan sitä etumatkaa, joka on muiden puolueiden ison rahan ehdokkailla.

Vaalikoneet eivät ole mikään turhanpäiväinen asia, vaikka niiden selailu voikin olla kevyttä ajanvietettä. Parhaimmillaan ne johdattavat selailijan ehdokkaan kotisivuille ja synnyttävät äänestyspäätöksen. Tutkija Tom Moringin mukaan vaalikoneiden merkitys on kasvanut vaali vaalilta erityisesti nuorten keskuudessa.


Ylen, Maikkarin, Nelosen, Talouselämän ja muiden medioiden koneet on tarkoitettu palvelemaan medioiden asiakkaita, eli meitä kaikkia. Ne käsittelevät politiikan keskeisiä kysymyksiä, vaikka jokaisella tiedotusvälineellä on toki omia painotuksiaan. Animalian, Allianssin, Kepan ja muiden järjestöjen vaalikoneet taas palvelevat aatetta. Ne ovat ovela keino koettaa vaikuttaa ehdokkaisiin ja sitouttaa heitä julkisesti kansalaisjärjestöjen ajamiin asioihin. Kannatan niitä lämpimästi!


Vihreillä on nyt ensi kertaa oma vaalikone. Se on tarkoitettu helpottamaan valintaa vihreiden ehdokkaiden välillä, mutta sen tärkein tehtävä on houkutella uusia ihmisiä tutustumaan vihreiden näkemyksiin.

Vihreiden vaalikoneen kysymykset ovat vihreiden asettamia ja vihreiden ovat vastauksetkin. Ne osoittavat, että vihreydessä on runsaasti sävyjä, niin paljon eroja niissä tulee esiin. Toisaalta vastaukset osoittavat, että ehdokkaat ovat hyvin yhtä mieltä puolueen keskeisistä vaaliteemoista. Joko ne on hyvin sisäistetty tai sitten jengi on uskollista ja joukkuehenki kukoistaa.


Siis kenet sain Maikkarin vaalikoneesta kärkeen? Kokeilin kaikkia vaalipiirejä. Kaikissa piireissä vihreät ovat lähinnä sydäntäni, sain Tuomaisen Raimon, Järvisen Helin, Törmäsen Timon, Sumuvuoren Johannan, Hautalan Heidin... Heidi oli minulle valtakunnan ykkönen: olimme yli 88-prosenttisesti samaa mieltä.

Siinäpä mietittävää, kun Heidi on ehdolla Uudellamaalla ja siellähän minäkin äänestän. Tosin onhan meillä erinomainen ehdokas Keravaltakin.





Viite