Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Perustulosta tuli muotia

2.2.2007 5.56

Laura Kosonen

Puolueet hiovat kilvan perustulomallejaan. Asiantuntijoita mallit eivät vakuuta.  

Kausiluontoisia lumiauratyöntekijöitä.
Kausiluontoista. Marko Pietiläinen ja Lauri Karjalainen auraavat talvisin lunta silloin, kun sitä tulee ja tekevät kesäisin muita töitä. Nykyinen sosiaaliturva ei vastaa keikkatyöläisen tarpeita.

”Keskustelu perustulosta on aika pinnallista, ja välillä tuntuu, etteivät puhujat tiedä, mistä puhuvat”, sanoo Someron kunnan perusturvajohtaja Antti Parpo. Parpo vaihtoi viime syksynä tutkijan työt käytännön näköalapaikkaan sosiaalikysymyksissä. Uransa aikana Parpo on tutkinut erityisesti kannustinloukkuja eli sosiaaliturvan ja työllisyyden välistä yhteyttä.

”Moni perustulomalli on liian yksinkertainen, että se toimisi sellaisenaan. Nykyistä enemmän pitäisi pohtia perustulon mahdollisia pulmia. Kun ongelmia tulee, ja yksinkertaista mallia joudutaan paikkaamaan, saattaa idea perustulosta romuttua”, Parpo toteaa.

Samoilla linjoilla ovat myös Stakesin erikoistutkija Pasi Moisio sekä tutkimusprofessori Katri Hellsten Kansaneläkelaitoksesta.

”Perustulokeskustelu pulpahtelee esiin joka vuosikymmenellä. Se on vaihtoehto, jota kannattaa tutkia, mutta en ole ihan varma, ratkaistaanko sillä sosiaaliturvan ongelmia. Ihmisten elämäntilanteet ovat niin moninaisia, ettei perustulo välttämättä pystyisi vastaamaan niihin”, Hellsten arvioi.


Yhtä mieltä poliitikot ja asiantuntijat ovat siitä, että nykymalli kaipaa remonttia. Antti Parpon mielestä keskeisin ongelma on keikkatöiden kannattamattomuus.

”Ilman perustuloakin tähän voitaisiin vaikuttaa esimerkiksi bonusrahalla, joka maksettaisiin työllistyvälle ylimääräisenä palkkiona tietyn mittaisesta työperiodista. Tämä olisi positiivinen kannustin, mutta valitettavasti siihen ei ole löytynyt halukkuutta.”

Parpo haluaisi puuttua myös asumistukeen, joka on hänen mukaansa sekava tukiviidakko.

Pasi Moisio uudistaisi ensimmäiseksi perustyöttömyysturvan ja sairauspäivärahan kaltaisia ensisijaisia sosiaalietuuksia.

”Ne ovat niin alhaisia, että niitä joudutaan paikkaamaan pysyvästi toimeentulotuella. Toimeentulotuki pitäisi saada takaisin järjestelmäksi, joksi se on tarkoitettukin, eli tilapäiseksi avuksi yllättävissä elämäntilanteissa”, Moisio sanoo.

Perustulokeskusteluun liittyy olennaisesti kysymys verotuksesta. Monet, kuten vihreät, haluaisivat perustulon, joka kannustaisi työntekoon. Kannustavuuteen on viime vuosina pyritty myös alentamalla palkkatyön verotusta, ja verotuksen keventäminen entisestään on erityisesti porvaripuolueiden vaatimuslistalla. Parpon tutkimusten perusteella veroale ei kuitenkaan poista kannustinloukkuja.

”Kannustavuuden hakeminen veroja alentamalla on suurelta osin hölynpölyä, sillä ongelmat ovat sosiaaliturvajärjestelmässä eivätkä verotuksessa”, Parpo huomauttaa.


Lisää aiheesta:



Viite