Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Viron vihreät nousevat

9.2.2007 5.56

Panu Laturi

Viron uudelle vihreälle puolueelle ennustetaan vähintään kuutta paikkaa maaliskuun parlamenttivaaleissa.

Viron vihreä puolue

  • Perustettu 8.5.2005
  • Rekisteröity 7.12.2006
  • 1 400 jäsentä
  • 6–11 prosentin kannatus

Parlamenttivaalit Virossa 4.3.2007 www.roheline.erakond.ee

Viron vihreä puolue, Erakond Eestimaa Rohelised, ilmestyi puoluekartalle vasta joulukuussa 2006. Sille ennustetaan kuitenkin lähes kahdeksan prosentin kannatusta maaliskuun alussa pidettävissä Viron parlamentin eli Riikikogun vaaleissa.

Kyseessä ei ole Viron ensimmäinen vihreä puolue. Vihreillä oli jopa ympäristöministerin salkku Viron hallituksessa 1990, juuri ennen maan itsenäistymistä. Maailman ensimmäinen vihreä ministeri ei siis ollutkaan Pekka Haavisto vaan virolainen Toomas Friv.

Sen jälkeen vihreiden taival Virossa on ollut takkuinen muun muassa sisäisten ristiriitojen vuoksi. Vihreät putosi puoluerekisteristä 1998.

Vuoden 2004 eurovaaleista tuli kuitenkin vihreille uusi kevät. Sitoutumattomana ehdokkaana ollut Marek Strandberg osallistui Euroopan vihreiden yhteiseen eurovaalikampanjaan, ja sai ympäristö- ja energiateemoilla lähes kolme prosenttia virolaisten äänistä. Strandbergin kampanjaan osallistui suuri määrä uusia vihreästi ajattelevia aktiiveja ja ympäristöjärjestöjen edustajia.

Vaalien jälkeen he kokoontuivat Strandbergin sekä Viron vihreissä aikaisemmin vaikuttaneiden Valdur Lahtveen ja Maret Merisaaren johdolla. Tapaamisten tuloksena päätettiin perustaa Viron vihreä puolue, Erakond Eestimaa Rohelised eli EER.


Vihreiden uusi alku on ollut vakuuttava. Se sai rekisteröintiin tarvittavat tuhat jäsentä viime vuoden syyskuuhun mennessä, ja nyt jäseniä on jo 1 400. Puolueen ensimmäinen kongressi järjestettiin marraskuussa, ja paikalla oli Suomen vihreidenkin puoluekokouksiin verrattuna huimat neljäsataa ihmistä.

Nyt vihreät ovat palaamassa myös parlamenttiin. Puolue on saanut täyteen kaikki 125 ehdokaspaikkaansa 4. maaliskuuta pidettäviin vaaleihin. Mielipidetiedustelut ovat viime kuukausina osoittaneet sille 6–7 prosentin, uusimmat jopa 11 prosentin, kannatusta eli vähintään kuutta edustajaa 101-paikkaisessa parlamentissa, ja lehdissä on ollut vihreistä positiivissävytteisiä artikkeleita.

Näyttää siltä, että ilmastonmuutosta ja energiapolitiikan uudistamista päävaaliteemoinaan pitävä puolue on tekemässä poliittisen läpimurron.




Viite