Vihreän Langan logoVihreän Langan logo
Blogi

Hyödylliset idiootit

2.3.2007

Jarkko Tontti

Käyttäjän Jarkko Tontti kuva
Kirjoittaja on oikeustieteen tohtori ja kirjailija.

Lenin kutsui Neuvostoliittoa tukeneita länsimaiden intellektuelleja hyödyllisiksi idiooteiksi. Proletariaatin diktatuuria rajuin ottein pystyttänyt mies otti suu virneessä vastaan kaiken saamansa tuen.

Ilmaisua on sittemmin käytetty siellä sun täällä. Irakin sotaa vastustaneita jotkut nimittivät Saddamin hyödyllisiksi idiooteiksi. Tämä on sittemmin laantunut, kas kummaa, ja oikeammin nimitys kuuluisi Irakin sotaa suoraan tai epäsuorasti kannattaneille sinisilmäisille Yhdysvaltojen ystäville kuten Liisa Jaakonsaarelle ja Paavo Lipposelle. Paavolle taitaa ihan oikeasti ja edelleen nousta liikutuksen kyynel silmään kun George W. Bush lausuu sanan ’vapaus’.

Ryöstöviljelystä huolimatta ilmaisu tavoittaa jotain oleellista. Vilpittömät ihmiset tempaistaan helposti mukaan politiikkaan ajamaan asioita, joista heillä on hyvin vähän ymmärrystä. Ketkä ovat nykyään hyödyllisiä idiootteja, hyväksikäytettyjä reppanoita? Julkkisehdokkaat, tietty.


Tommytabermannit, mikkoalatalot, markkuuusipaavalniemet, lassevirénit ja tanjasaarelat ovat demokratian irvikuvaamista. Ei siksi, etteikö hyvinkin eritaustaisista ihmisistä voi kasvaa mitä nohevimpia yhteisten asioiden hoitajia. Mutta valitettavasti useimmat viihdepoliitikot ovat pelkkiä sätkyläisiä.

Kun ministerinä on Tanja Saarelan kaltainen lööppiheitukka valta on virkamiehillä ja erityisavustajilla. Ääni viihdepoliitikolle on ääni jollekin muulle. Lyhyellä aikavälillä on toki kulttuurin kannalta vain hyvä, että nykyinen kulttuuriministeri päättää ministeriössään lähinnä työhuoneensa verhojen väristä. Mutta demokratiaan kuuluvan poliittisen vastuun hämärtyminen on pitkään jatkuessaan vaarallista.


Yksi on hyödyllisistä idiooteista ylitse muiden: filosofi Thomas Wallgren, tuore demari. Loppupeleissä on yhdentekevää valitaanko Wallgren eduskuntaan. Hänellä ei  koskaan tule olemaan vaikutusvaltaa SDP:n politiikkaan, jonka sisällön määrää SAK:n nimeämä piskuinen äijäkööri. Rautainen ryhmäkuri huolehtii lopusta.

Niinpä ääni Wallgrenille on ääni ydinvoimalle, Natolle ja Rajamäen rykmentin pamppupolitiikalle. Ääni Wallgrenille on ääni hyvinvointivaltion alasajolle ja veronkevennyksille. Vaalipuheen jälkeen totuus paljastuu vuosi toisensa jälkeen: City-maasturilla huristeleva keski-ikäinen eliittiduunari ei hyvinvointivaltiota enää tarvitse.

Pelottavin tulkinta Wallgrenin demariudelle on se, että hän luulee pystyvänsä uudistamaan SDP:n sisältä käsin. Suuruudenhulluista, omasta messiaanisesta tehtävästään vakuuttuneista idealisteista Eurooppa ja maailma saivat kärsiä koko 1900-luvun. Ateistikin, kuten minä, pistää kädet pelokkaana ristiin kuulleessaan että Thomas Wallgren kuvittelee kohtalokseen SDP:n muuttamisen takaisin vasemmistopuolueeksi.




Haluatko lukea lisää Lankaa? Tilaa nyt uusi viikoittainen uutiskirje täältä.