Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Raportti Säätytalolta

20.4.2007

Ari Heikkinen

Kirjoittaja on Vihreän liiton puoluesihteeri.

Kun hallitus on koossa, on aika raottaa verhoa Säätytalon tapahtumiin. Raportoin hallitusneuvotteluista päivittäin sähköpostitse vihreiden valtuuskunnan jäsenille. Tässä valikoituja poimintoja.


Tiistai. Neuvottelujen alkua edeltävänä päivänä päällimmäisenä oli harmi: ”Emme ole saaneet ennakkoon kuudelle neuvottelutyöryhmälle laadittuja pohjapapereita. Keskusta ja kokoomus ovat valmistelleet ohjelmaluonnosta työryhmissä, joiden työ on ollut ulottumattomissamme. Tässäköhän on tulevan hallituksen yhteistyön luonne?”


Keskiviikko. Neuvotteluiden ensimmäisenä päivänä asetelma selkenee: ”Päivä vahvisti ennakkoarvion, jonka mukaan ei ole ihan helppoa saada ohjelmaa meille kelvolliseksi. Mutta yrittää pitää. Sailas ja Liikanen toivat neuvotteluryhmille tiukan mutta odotetun viestin: jakovaraa ei juuri ole. Aho propagoi muun muassa ruuan arvonlisäveron alentamisen puolesta.”


Torstai. Toisena päivänä alkaa tapahtua: ”Ehdotuksemme koota maahanmuuttaja-asiat yhteen ministeriöön on innostanut Vanhasta siinä määrin, että hän kaavailee maahanmuuttoasioista vastaavan ministerin postia tulevaan hallitukseen. Jos esillä oleva työ- ja elinkeinoministeriö toteutuu, muuttuu koko hallinnon rakenne yllättävän paljon.

Myös vaalijärjestelmäuudistus on tiukassa väännössä. Valmistelu lähtee vaalialuemallin pohjalta, mutta siinä taitaa olla vielä säätämistä ennen kuin se kalpaa kaikille puolueille. Saamme huomenna koelaskelmat, joiden myötä teemme esityksen neuvottelujen johtoryhmälle. Jos homma etenee, myös vaaliliitot ovat historiaa. Ja eduskuntavaalit siirretään kuukautta myöhäisemmäksi.”


Lauantai.  Neuvotteluiden neljäs ja viimeistä edellinen päivä: ”Pitkin päivää väänsimme syöttötariffeista, ydinvoimasta ja vesilaista. Syöttötariffit toteutuvat, mutta eivät todellakaan haluamassamme muodossa, sillä tuulivoima on jäämässä ulkopuolelle. Vaikka keskusta ja Vanhanen ovat olleet syöttötariffeissa tukenamme, kokoomus on järkkymätön. Ydinvoimalobby näyttää tässä voimaansa. Ydinvoiman suhteen joutunemme tyytymään samantapaiseen kirjaukseen kuin Lipposen toisessa hallituksessa:  mitään vähäpäästöistä energiamuotoa ei suljeta pois.

Vesilaissa olemme laittaneet kovan kovaa vastaan ja vasta huomisaamuna selvinnee, miten  käy. Vanhanen ei ole suostunut vaatimuksiimme, mutta selvästikin ymmärtää mistä meillä kenkä puristaa.

Jos aamulla saamme Vanhaselta vakuudet, että vesilakia ei muuteta vastoin tahtoamme, se on sitten menoa. Sen jälkeen emme tämänhetkisen arvioni mukaan voi perääntyä muissa kysymyksissä, silloin otamme hallitusvastuun ilot ja surut. Uskoakseni ohjelma on silloin sellainen, että voimme sen kanssa elää.”


Sunnuntai. Viimeisenä päivänä vesilakikirjaus jo helpotti elämää ja raportista tuli hehkutusta: ”Se mitä ohjelmakirjausten kautta on mahdotonta nähdä on se uskomaton tunnelma ja tekemisen meininki, jolla tulos saatiin. Meillä on aivan lyömätön tiimi, jolla on hyvä mennä täysillä myös hallitukseen. Nostamatta ketään ohi muiden on pakko kiittää koko jengiä: vaikeissa paikoissa jaksoimme painaa toisiamme tukien ja piiskaten.”


Neuvottelujen jälkeen. Onnittelut Tarja Cronbergille ja Tuija Braxille, jotka ministereinämme kantavat nyt hallitusvastuun taakkaa!

Tässä oli osuuteni tässä taistossa. Jätän toukokuun puoluekokouksessa puoluesihteerin tehtävät. Asiaan ei liity mitään dramatiikkaa, kymmenen vuotta puoluesihteerinä on ihan riittävästi. Perheelleni ja minulle itselleni on varmasti hyväksi hakea välillä muita haasteita. Ja on hyväksi puolueellekin, että puoluesihteeri edes joskus vaihtuu.

Kiitokset vihreiden toimijoille ja koko kenttäväelle: on ainutlaatuinen etuoikeus elämässä saada työskennellä niin hienon väen kanssa! Ja vaikka uusia haasteita haenkin, turha kuvitella että häipyisin vihreistä kokonaan.





Viite