Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Vihreä tv tulee

27.4.2007 5.57

Susanna Särkkä

Maailmalla kuumin mediatrendi on nyt ”Green TV”. Suomeenkin suunnitellaan ekologista tosi-tv-ohjelmaa. 

Under High Tension -ohjelman tuotantoa. Petteri Ahomaan varaamassa formaatissa seurataan, kuinka energian pihtaus vaikuttaa perheen elämään.
Paineen alla. Petteri Ahomaan varaamassa formaatissa seurataan, kuinka energian pihtaus vaikuttaa perheen elämään.

Huoli ilmastonmuutoksesta on synnyttänyt ympäristöaiheisten televisio-ohjelmien buumin ympäri maailmaa. Dokumenttien ja asiaohjelmien lisäksi ympäristöstä tehdään nykyisin myös viihdettä.

Televisiomaailmassa vellova vihreä aalto näkyi selvästi huhtikuun alkupuoliskolla Cannesissa järjestetyssä alan suurtapahtumassa, MipTV-messuilla, kertoo tuotantoyhtiö Solar Filmsissä tv-viihdettä tuottava Petteri Ahomaa. Paneelikeskusteluiden lisäksi messuilla oli kaupan ennätysmäärä ympäristöaiheisia ohjelmia ja formaatteja.

Ahomaa kertoo törmänneensä ympäristökysymyksiä käsittelevään tosi-tv-ohjelmaan ensimmäistä kertaa pari vuotta sitten. Vielä tuolloin kanadalaisten kehittämä ohjelmaidea ei Ahomaan mielestä olisi kantanut Suomen markkinoilla. Nyt Ahomaa sen sijaan syttyi oitis belgialaisen Sultan Sushi -tuotantoyhtiön luomasta ekologisesta tosi-tv-formaatista.

Hän varasi option Under High Tension -nimiseen formaattiin Suomen ja saman tien koko Pohjoismaiden markkinoilla. Sopimusta ohjelman tilaamisesta ei vielä ole tehty. Ahomaa pitää erittäin todennäköisenä, että MTV3 ostaa sarjan. Hän uskoo, että sarjan tuotanto käynnistyy pikapuoliin, ja että se nähdään Maikkarilla viimeistään ensi vuonna.

Ahomaa kertoo olleensa Cannesissa ensimmäinen, joka varasi oikeuden belgialaisformaattiin. Hänen jälkeensä monet tuottajat eri puolilta maailmaa innostuivat ja varasivat formaatin myyntioikeudet.

 

Under High Tension -ohjelmassa tavalliset perheet joutuvat elämään viikon puolella siitä energiamäärästä, jonka ne tavallisesti käyttävät. Puolessa välissä viikkoa perhe saa lisätehtävän, joka pakottaa tiukentamaan energiankulutusta entisestään.

Ohjelmassa seurataan, kuinka energian pihtaus vaikuttaa perheen jokapäiväiseen elämään ja kuinka perhe selviytyy ohjelman edellyttämistä tehtävistä. Jos perhe onnistuu täyttämään sille asetetut tavoitteet ja tehtävät, se saa palkinnon.

Kisassa mukana olevan perheen asuntoon asennetaan kameroiden lisäksi sähkömittareita, jotta perhe ei pääse salaa käyttämään enemmän sähköä kuin säännöt sallivat.

Belgiassa jo nähdyn sarjan rahoittajana oli Benelux-maiden johtava energiayhtiö Electrabel. Suomessa mahdollisia yhteistyökuvioita ei ole vielä selvitetty.    

 

Ilmastonmuutos nousi median pop-aiheeksi ensimmäistä kertaa 1980- ja 1990-lukujen taitteessa. Sittemmin innostus hiipui.

Parin viime vuoden aikana aihepiiri on alkanut jälleen kiinnostaa mediaa. Varsinaisen sysäyksen vihreän television aallolle antoi Al Goren Oscar-palkittu elokuva Epämiellyttävä totuus. Elokuva teki ilmastonmuutoksesta ja sen torjunnasta maailmanlaajuisen muoti-ilmiön.

BBC:n tekemä ja tammikuussa esittämä dokumentti The Climate Change: Britain under Threat keräsi ensimmäisellä lähetyskerralla 4,8 miljoonaa katsojaa. Ei siis ihme, että tv-tuottajat ympäri maailmaa takovat ohjelmia ympäristökysymyksistä.

Uutta on se, että ympäristöaiheita käsitellään nyt parhaaseen katseluaikaan tulevissa ohjelmissa. Aikaisemmin kuivaksi mielletyt ja vain erikoisryhmiä kiinnostavat ympäristöohjelmat sijoitettiin tv-kanavilla vähemmän suosittuihin ohjelmapaikkoihin.

Perinteisten dokumenttien ja asiaohjelmien lisäksi vihreät teemat tunkevat entistä enemmän viihdeohjelmiin. Kaunis selitys on televisioalan ammattilaisten halu pelastaa maailma ja saada viihteen keinoin massat muuttamaan elintapojaan. Kyynisten mielestä kyse on tv-väen halusta rahastaa muoti-ilmiöllä. 

Helsingin yliopiston viestinnän laitoksen professori Esa Väliverrosen mielestä ilmastonmuutoksen ja muiden ympäristöasioiden ympärille kehitettyjä tosi-tv-ohjelmia ei ole syytä tuomita suoralta kädeltä.

”Koska televisio on hyvin konkreettinen väline, asiat pitää esittää konkreettisesti. Voihan olla, että viihteen muotoon puettu ekologinen viesti herättää ihmisissä halun tehdä jotakin omassa elämässään ilmastonmuutoksen torjumiseksi.”

Eri asia sitten on, kuinka sovittaa ekologiset arvot viihdeteollisuuden maailmaan, jossa moni ohjelma perustuu kuluttamista ja kaupallisuutta ihannoivaan elämäntapaan.




Viite