Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Paskempi duuni, parempi liksa

18.5.2007

Antti Kylliäinen

Kirjoittaja on helsinkiläinen pappi ja kirjailija.

Raha ei tee ketään onnelliseksi, sen me kaikki hyvin tiedämme. Mutta eihän kukaan oikeasti niin ajattele, jos nyt rehellisiä ollaan. Koko maailma juoksee rahan perässä, sen nähdäkseen ei tarvitse kuin avata silmänsä ja katsoa ympärilleen. Tai peiliin.

Ajatellaan vaikka käynnissä olevia tuloneuvotteluja. Yhdet yrittävät heruttaa saavista rahaa niin paljon kuin ikinä irti saavat. Toiset taas koettavat hätistää ahneita pois saavin ympäriltä väittäen, että pohja paistaa jo.

Tulopoliittinen kokonaisratkaisu, jonka avulla olisi ehkä voitu pitää rahanjako jossakin oikeuden ja kohtuuden rajoissa, kaatui heti kättelyssä. Eikä kukaan tunnu olevan oikeasti murheissaan, paitsi ehkä ne, jotka istuvat palkkakuopan pohjalla eivätkä pääse sieltä ylös. Heidän ahdistustaan on toki kaikkien helppo ymmärtää, heillähän on vähemmän rahaa kuin muilla.


Kaiken huuman keskellä
ei aina tule ajatelleeksi, että asiat voisivat olla toisinkin. Rahan ei välttämättä tarvitsisi olla se ainoa asia, joka tekee elämän elämisen ja työn tekemisen arvoiseksi.

Työ voi parhaimmillaan antaa tekijälleen paljon ja monenlaista: mahdollisuuden toteuttaa ja kehittää itseään, kokea työtovereiden hyväksyntää ja yhteiskunnallista arvostusta, tilaisuuden vaikuttaa kaiken maailman asioihin ja saada aikaan jotakin näkyvää, elämän tarkoituksen ja syyn olla olemassa. Hyvän elämän kannalta kaikki tämä on monin verroin tärkeämpää kuin raha. Siksi työstä saatavaa hyvää olisi luontevaa arvioida kokonaisuutena sen sijaan, että mittaamme työn arvoa vain siitä maksettavan palkan mukaan.


Työtä arvioitaessa olisi syytä lähteä siitä, että kaikki laillinen työ on yhtä arvokasta. Siksi jokaisen työn pitäisi tuottaa tekijälleen yhtä suuri määrä hyvää. Todellisuudessa jotkut työt ovat antoisampia kuin toiset, jolloin erilaisten töiden tekijät joutuvat väistämättä eriarvoiseen asemaan. Tämän vääryyden korjaamiseen raha voisi olla käyttökelpoinen väline. Sille joka ei saa työstään riittävästi aineetonta hyvää, olisi oikein maksaa parempaa palkkaa.

Eli suomeksi: mitä paskempi duuni, sitä parempi liksa.

Mitä mieltä on siinä, että merkittävissä yhteiskunnallisissa asemissa oleville ihmisille maksetaan korkeita palkkoja, jääkiekkoilijoista ja viihdetaiteilijoista puhumattakaan? Heidän työnsähän on muutenkin antoisaa, mielenkiintoista ja hauskaa.

Valtakunnan parhaiten palkattujen työntekijöiden pitäisi ennemminkin löytyä niiden ihmisten joukosta, jotka huolehtivat rautatieaseman vessojen siisteydestä, siirtävät sosiaalivirastossa papereita pinosta toiseen tai kuljettavat juhlineita kotiin aamuyön tunteina.





Viite