Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Oikeusavustaja ei voi kuitata 10 000 euroa päivässä

25.5.2007 5.51

Hannu Kokko

Hienoa, että teitte Vihreään Lankaan (VL 18.5.) jutun tuomioiden tuottamisesta Helsingin käräjäoikeudessa. Vakavasti otettavalta journalismilta voisi kuitenkin edellyttää edes hieman ”nimettömänä pysyvää lautamiestä” paremmin asiansa hallitsevia haastateltavia. Etenkin jos tällaisen syväkurkun lausumia nostetaan otsikoihin.

Oikeusavustajan on mahdotonta valtion varoista kuitata yli 10 000 euroa päivässä, kuten Vihreän Langan jutussa sanotaan. Jutun mukaan ”istuntopäivään mahdutetaan 7–14 oikeusapujuttua, joista kustakin oikeusavustaja laskuttaa vajaat 800 euroa.”

Siten yli 10 000 euron päivälaskutus edellyttäisi vähintään kolmentoista jutun hoitamista yhden käräjäpäivän aikana. Jutussa esiteltyjen henkilöiden, ”Pekan” ja ”Jaakon”, jutun käsittelyn avustajat kuittasivat palkkiot tunnin mittaisesta istunnoista – siis tunti/juttu tekisi kolmetoista tuntia, jos jutut sattuisivat menemään ihan putkeen, ilman taukoja.

Todellisuudessa näin ei juuri koskaan käy. Edes silloin, jos avustajalla sattuu olemaan kaksi juttua samana päivänä. Usein sen ainoan jutun kanssa joutuu käräjätalolla odottelemaan muutaman tunnin vuoroaan – ilman mitään korvausta.

Elämänhallintansa menettäneen pikkurikollisen juttuihin ei yleensä edes määrätä oikeusavustajaa tai sitten kyseessä ei olekaan pikkujuttu – eikä siis myöskään pikkurikollinen.

Jutussa mainitut kahden oikeusavustajan palkkiot, 1570 euroa, eivät jää valtion vahingoksi. Arvonlisäveroa niistä on vajaat 300 euroa, jonka avustajat tilittävät suoraan takaisin valtiolle.

Sitten heidän toimistonsa, jolle palkkio menee, maksaa siitä avustajan ja sihterin palkat, joista menevät verot, työnantajamaksut ja niin edelleen. Sillä rahalla toimisto ostaa arvonlisäverollisia palveluita kirjanpitäjältä, siivoojalta, ammattikirjallisuuden tuottajalta, hankkii koneita, atk-ohjelmia, maksaa postimaksuja...

Oikeudessa avustajan laskutuksen tarkastaa virallinen syyttäjä ja sen hyväksyvät, hylkäävät tai karsivat lautamiehet yhdessä tuomarin kanssa. He menettelevät virheellisesti jos he hyväksyvät laskun, ellei avustaja ole juttuun valmistautunut – siis myös tämä nimettömänä pysyvä.




Viite