Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Lentomaksurahoja myös konkreettisiin hankkeisiin

25.5.2007 5.50

Ville-Veikko Mastomäki

Vihreässä Langassa (VL 11.5.) vertailtiin lentomatkojen hiilidioksidipäästöjen kompensaatioon tarkoitettuja maksupalveluita. Vertailussa tuumattiin, että Maan ystävien lentomaksun houkuttelevuutta kohentaisi, jos rahoja käytettäisiin suomalaisen ilmastokampanjoinnin lisäksi myös konkreettisiin päästövähennyshankkeisiin. Iloksemme voimme kertoa, että lentomaksuvaroja on suunnattu konkreettisiin päästöjä vähentäviin hankkeisiin alusta lähtien.

Vuonna 2006 lentomaksuvaroista tuettiin tuhannella eurolla Ecoclub-järjestön energiansäästöhanketta Ukrainassa. Varoilla tehtiin energiaa säästäviä korjauksia koulussa Chortkivikin kaupungissa. Ecoclub-järjestön hankkeiden tarkoituksena on paitsi parantaa eristystä, myös kouluttaa ihmisiä rakennusten energiatehokkuuden parantamiseen. Samalla lisätään ympäristötietoisuutta ja parannetaan rakennusten viihtyisyyttä. Lahjoitusrahat käytettiin materiaaleihin, työkaluihin sekä vapaaehtoisten työntekijöiden ruokaan ja matkakorvauksiin.

Vuonna 2007 lentomaksuvaroilla on tuettu SouthSouthNorth-verkoston (www.southsouthnorth.org) puuliesihanketta Indonesiassa. Varoilla koulutetaan paikallisia ihmisiä rakentamaan tehokkaampia puuliesiä. Tehokkaammat puuliedet vähentävät alueen metsiin kohdistuvia paineita. Lisäksi ne vähentävät naisten työmäärää ja sisäilman saasteita.

Olemme halunneet valita päästövähennyskohteiksi ympäristöjärjestöjen toteuttamia, energiatehokkuutta parantavia hankkeita. Esimerkiksi puiden istuttamiseen emme halua rahoja käyttää, sillä etelän hiilinielujen säilyminen on hyvin epävarmaa, kun maankäyttöpaineet ja metsäpalojen riski kasvavat.

Tammikuussa 2006 alkanut lentomaksukampanjointi on tuottanut vuoden 2007 maaliskuun loppuun mennessä noin 8 500 euroa. Tästä summasta noin neljäsosa on käytetty ulkomaisiin päästövähennysprojekteihin. Pahoittelemme, että rahojen käyttökohteet eivät ole näkyneet tarpeeksi selkeästi nettisivuillamme, www.lentomaksu.fi. Nettisivua ollaan päivittämässä.

Haluamme vielä tuoda esiin, että päästöhyvitysmaksuja parempi tapa vähentää lentämisen päästöjä on jättää lentämättä. Hallitukselta ja europarlamentaarikoilta on myös vaadittava toimia ilmastonmuutoksen torjumisvaatimuksien laajentamiseksi koskemaan lentoliikennettä.




Viite