Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

12 919 007 000 euroa

7.8.2009

Elina Grundström

Käyttäjän Elina Grundström kuva
Lisää pääkirjoituksia löydät täältä.

Melkein 13 miljardia. Hallituksen ensi vuoden budjettiesityksen arvio valtionvelan kasvusta on niin suuri summa, että sitä on vaikea käsittää. Yhden vaivaisen lamavuoden laskusta on tulossa suurempi kuin esimerkiksi koko viime laman pankkituki. Sen hinnaksi on arvioitu vain noin 8 miljardia euroa.

Ja mihin tuo 13 miljardia menee?

Se hulahtaa samaan kankkulan kaivoon, joka laman aiheuttikin. Sillä tuetaan ylivelkaantuneita amerikkalaisia heidän mieliharrastuksessaan shoppaamisessa.

1990-luvun lamaa siivitti pankkikriisin lisäksi Neuvostoliiton hajoaminen. Niillä rahoilla saatiin edes hiukan lisää demokratiaa Itä-Eurooppaan.

Nyt ei saada mitään.

Tämä kävi ilmi, kun toimittaja Jukka Vahti selvitti, miksi Suomessa käydään ensi viikolla verinen taistelu 200 miljoonan leikkauksista, mutta 13 miljardin velanotto on läpihuutojuttu. Vahdin artikkeli kertoo, että vain tuo 200 miljoonaa käytetään uusiin työttömyyden hoitotoimiin.

Koko 13 miljardin velka uppoaa sen sijaan tulopuolelle syntyneeseen reikään, joka sai alkunsa Yhdysvaltojen pankkikriisistä, mutta jota hallitus on kasvattanut parilla miljardilla eurolla verojen ja kela-maksujen kevennyksillä.

Timo Harakka vertaa pamfletissaan Luoton loppu finanssikriisiä pyramidihuijaukseen. Me kunnon kansalaiset velkaannumme, koska pankkiiriliikkeiden huijarit houkuttelivat amerikkalaiset tuhlaamaan yli varojensa. Suomessa tilanne on kuitenkin pahenemassa ideologisista syistä. Koska ”valtiolle ei veroraha kelpaa, vaan vain ulkomainen markkinaraha”, kuten Harakka kirjoittaa.

Nyt on ainakin huolehdittava, ettei syyttömille tule tuplalaskua. Syksyllä puidaan myös uusia eläkeratkaisuja. Paine työurien pidentämiseen on entistäkin kovempi, mutta nuoret ikäluokat eivät saa joutua sekä velan että paisuvien eläkekulujen maksajiksi.





Viite