Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Mikael Ahlfors

Riina Nevamäki.
Takaisin ruotuun. Riina Nevamäki on työskennellyt Pekkarisen esikunnassa ennenkin. Mikael Ahlfors

Takaisin ruotuun. Riina Nevamäki on työskennellyt Pekkarisen esikunnassa ennenkin.

Pekkarinen sai aseenkantajan

7.8.2009 8.20

Jukka Vahti

Nuori, nainen – ja umpikepulainen. Näin voisi kuvata Riina Nevamäkeä, 33, joka aloitti tällä viikolla keskustalaisen elinkeinoministerin Mauri Pekkarisen poliittisena valtiosihteerinä työ- ja elinkeinoministeriössä.

Samalla hän nousee keskeiseksi vaikuttajaksi monissa ympäristön kannalta tärkeissä asioissa.

”Ilmasto- ja energiapolitiikassa iso asia on muun muassa, miten EU:ssa tehdyt päätökset pannaan toimeen täällä Suomessa”, Nevamäki sanoo.

Nevamäki oli keskustan ehdokkaana eduskuntavaaleissa 2007.

Tuolloin hän sai vaalirahakohun ytimessä olleelta Kehittyvien maakuntien Suomi -yhdistykseltä 3 000 euron avustuksen.

”Vaalirahakeskustelu on vellonut laidasta laitaan, ja ylilyöntejäkin on varmasti tapahtunut. Hyvä asia on, että lainsäädäntö muuttuu ja saadaan yhtenäiset vaalirahakäytännöt.”

Pekkarisen valtiosihteeri vaihtuu, koska tehtävää aiemmin hoitanut Mikko Alkio siirtyi asianajotoimisto Roschierin palvelukseen. Alkio työskenteli valtiosihteerinä tammikuusta 2008.

Nevamäen uraa seuranneet arvelevat, että hänen on vaikea saavuttaa ministeriössä yhtä itsenäistä asemaa kuin Alkion, koska hänellä on vain vähän työkokemusta politiikan ulkopuolelta.

Nevamäki siirtyy tehtävään Veikkauksesta, jonka yhteysjohtajana hän ehti työskennellä vain alkuvuoden. Ennen Veikkausta Nevamäki työskenteli muun muassa valtioneuvoston kansliassa pääministeri Matti Vanhasen (kesk) EU-asioiden neuvonantajana.

Tätä ennen Nevamäki oli ollut useamman keskustalaisen ministerin erityisavustaja. Visiitti yritysmaailmaan jäi suunniteltua lyhyemmäksi.

”Kun Pekkarinen soitti, ei kovin kauan tarvinnut miettiä ymmärtääkseen, että tällaisia tilaisuuksia ei tule kovin usein”, Nevamäki perustelee pikaista paluutaan politiikkaan.

Poliittisten valtiosihteerien virat otettiin Suomessa käyttöön vuonna 2005. Uusi järjestelmä aiheutti aikoinaan valtataisteluja ja kritiikkiä ministeriöissä, kun valtiosihteerit etsivät rooliaan suhteessa johtaviin virkamiehiin.

”Minun tehtäväni on olla ministerin oikea käsi ja sijainen. Erityisavustajan työhön verrattuna tämä on itsenäisempi rooli, jossa voi ministerin puolesta vetää työryhmiä ja tehdä linjauksia, tosin tietysti hyvässä yhteishengessä ministerin kanssa”, Nevamäki määrittelee.

Kuka?

  • Riina Nevamäki, 33
  • Valtiotieteiden maisteri, asuu Helsingissä.
  • Ei perhettä.
  • Harrastaa hiihtoa, jumppaa ja lenkkeilyä. On muun muassa hiihtänyt kaksi kertaa Finlandia-hiihdon.
  • Lukee parhaillaan Barack Obaman Audacity of Hope-teosta.




Viite