Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Uutislähetys Ruandasta

1.6.2007

Frank Johansson

Käyttäjän Frank Johansson kuva
Kirjoittaja on virkavapaalla oleva Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtaja.

Ruandan kansanmurha kiinnostaa taas Suomen mediaa. Syy on Porvoossa pidätetty ruandalaismies, jota epäillään osallisuudesta siihen. Nyt kansanmurhasta osataan jo kertoa oikein, toista oli 1994, jolloin kaikki tapahtui. Tässä uutistoimittajien kaavoja karrikoiden mitä maailma sai silloin tietää.

6.4. 1994. Lento-onnettomuus. Kahden presidentin menehtyminen lento-onnettomuudessa ylittää uutiskynnyksen, vaikka tapahtumapaikka on Afrikka. Yksipalstaisia uutisia, radiosähkeitä.

7.–8.4. 1994. ”Bongo-tarina”. Kaksi afrikkalaista ”heimoa” tappaa toisiaan ilman mitään järjellistä syytä. YK yrittää välittää. Pikku-uutisia, jos niitäkään.

9.–12.4. 1994. Pelastusoperaatio. Eurooppalaiset jääkärit laskeutuvat mustaan helvettiin ja pelastavat mottiin jääneet valkonaamat. Isompia uutisia ja paljon kuvia. Tavallisia ihmisiä (lue eurooppalaisia) kiinnostavia yksityiskohtia, kuten miten saada lemmikkikoira kotiin Belgiaan. Valkoisten mukana paikalta poistui myös suurin osa toimittajista. Jäljelle jääneiden jutut pysähtyivät kotitoimituksiin. Näin kävi muun muassa ainoalle olemassa olevalle videonauhalle itse tappamisesta. Ruandasta ei kuulu mitään viikkoon.

21.4. 1994. YK-päätös. YK:n turvallisuusneuvosto päättää vetää sinibaretit pois maasta. Yhden palstan uutisia, joissa mainitaan päätöslauselmien numeroita ja kerrotaan, kuinka suurvallat ovat äänestäneet.

Järjestelmällisesti suunnitellussa kansanmurhassa on jo noin 100 000 kuollutta. Sanaa ’kansanmurha’ käyttää ensimmäisenä apujärjestö Oxfam vasta kolme viikkoa tappamisen alettua.

15.–30.5. 1994. Sanat eivät voi kertoa. Toukokuun puolivälin jälkeen, kun surmattuja on jo noin 200 000, toimittajat pääsevät oppositioarmeijan vanavedessä näkemään ruumiita ja kirjoittavat ensimmäistä kertaa tappamisen laajuudesta. Reportaasien kuvituksena on haavoittuneita ihmisiä tai pääkallo- ja ruumiskasakuvia. Kuun loppuun mennessä uhreja on jo yli 500 000.

15.7.–1.9. 1994. Pakolaiskriisi. Ruandasta tulee oikea uutisaihe vasta kun yli miljoona ruandalaista siirtyy pakolaisina Zairen puolelle. Tämä on televisiolle parasta katastrofiviihdettä. Hidastettuja kuvia liikkuvista massoista, taustalla soi Mozartin Requiem. Surkean näköisiä lapsia ja raikkaita valkoisia apuenkeleitä. Maailman media seuraa puolitoista kuukautta jatkuvalla syötöllä, miten maailma auttaa Ruandaa. YK on lopulta myöntänyt, että kyseessä on kansanmurha, on pakko auttaa. Länsimaiset sotilaat hoitavat logistiikan, apujärjestöt taistelevat koleraa vastaan.

Maailma avaa myös kukkaronsa kaikilta kanavilta näkyvän kammottavan kansanmurhan uhreille. Mutta apu ei mene Ruandaan vaan Zairen leireille. Apu ei mene kansanmurhan uhreille, vaan niille, jotka olivat syyllistyneet siihen. Kuvat eivät näyttäneet kansanmurhaa, kuvat näyttivät koleraa.

Kansanmurhan 800 000 uhria oli unohdettu. Olivat jo kuolleet.





Viite