Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Voltti-lehden kansi.
Viimeinen Voltti? Suomen ainoalla homolehdellä on liian vähän tilaajia. Heistäkin puolet tilaa lehden kirjekuoressa.

Viimeinen Voltti? Suomen ainoalla homolehdellä on liian vähän tilaajia. Heistäkin puolet tilaa lehden kirjekuoressa.

Tilaajapula uhkaa Voltti-lehden tulevaisuutta

28.8.2009 12.20

Anu-Elina Lehti

Suomen ainoan homolehden Voltin tuorein numero saattaa jäädä viimeiseksi. Päätoimittaja Sari Virtasen mukaan lehti todennäköisesti lopetetaan, jos tilaajamääriä ei lähiviikkoina saada kasvatettua radikaalisti.

Tilaajia on Virtasen mukaan ”muutama tuhat”.

”Ilmoittajat ja markkinat ovat alkaneet uskoa pinkkiiin euroon, mutta lukijat eivät jostain syystä löytäneet lehteä, vaikka olemme saaneet esimerkiksi Suomen aikakauslehdentoimittajien liiton palkinnon.”

Pinkillä eurolla viitataan siihen, että homot ovat tutkimusten mukaan keskimäärin ostovoimaisia ja trenditietoisia kuluttajia.

Voltin edeltäjä Seta-lehti perustettiin 1975, ja 1990-luvulla lehdestä tuli Z-lehti. Vuonna 2007 Seta joutui taloudellisista syistä luopumaan Z-lehden julkaisemisesta.

Julkaisijaa ei löytynyt, ja Virtanen kollegoineen teki lehdestä yksityisen.

Virtanen uskoo, että lehti on saattanut olla lukijoiden mielestä niin yleinen, ettei se kosketa ketään.

”Mutta eihän meillä Suomessa voi olla erikseen kokoomuslaista, vihreää ja vasemmistolaista homolehteä.”

Vaikka homoseksuaalisuutta ei enää tarvitse piilotella, puolet Voltin tilaajista haluaa lehtensä kirjekuoressa.

”Jos minulla ei tätä tietoa olisi, voisin uskoa, että kaikkia kohdellaan hyvin ja ettei Suomessa tarvita homolehteä”, Virtanen huokaa.

Uutta päätoimittajaa etsivä kulttuuri- ja mielipidelehti Ydin on kohdannut toisenlaisen ongelman. Lehteä julkaisevan Rauhanliiton toiminnanjohtaja Laura Lodenius sanoo, että ihmisiä on yhä vaikeampi houkutella tekemään lehteä ilmaiseksi.

”Yliopisto-, järjestö- ja aktivistimaailmassa liikkuvat kirjoittajat ovat monesti todella huonosti palkattuja pätkätyöläisiä. Ennen monilla oli turvatut työpaikat ja kirjoittelua pystyi harrastamaan.”

Lodeniuksen mukaan ilmaisia juttuja on tarjolla esimerkiksi monista ulkomaankohteista. Sen sijaan suomalaisesta sosiaali- ja talouspolitiikasta niitä on lähes mahdotonta saada.

Lodenius toivoo, että uusi päätoimittaja saadaan puikkoihin ennen joulunumeron ilmestymistä.

”Onhan se raskasta, kun ei pysty päätoimittajallekaan maksamaan palkkaa. Mutta Ydintä on tehty säästöbudjetilla 1960-luvulta asti.”

Entinen päätoimittaja Emilia Palonen jätti äskettäin paikkansa henkilöpoliittisten erimielisyyksien vuoksi.

media  tasa-arvo 



Haluatko lukea lisää Lankaa? Tilaa nyt uusi viikoittainen uutiskirje täältä.