Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Kokoomus kiirehtii Nato-yhteistyötä

8.6.2007 5.57

Jussi Karmala

Joukkoja tarkastamassa. Suomi tekee yhteistyötä Naton kanssa jatkuvasti. 2003 Kosovossa suomalaiset johtivat Naton KFOR-joukkoja.
Yhteistyötä. Suomi tekee yhteistyötä Naton kanssa jatkuvasti. 2003 Kosovossa suomalaiset johtivat Naton KFOR-joukkoja.

Hallituspuolueet ovat eri mieltä Naton nopean toiminnan joukkoihin liittymisestä ja puolustuspoliittisen selonteon aikataulusta.

Kokoomus vaatii Suomea Naton nopean toiminnan NRF-joukkoihin vielä vuoden loppuun mennessä. Keskusta puolestaan haluaa nopeuttaa uuden turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon valmistelua. Vihreät eivät kiirehdi kummassakaan asiassa.

Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Pertti Salolainen (kok.) vaati viime viikolla lehdistöseminaarissa, että Suomen pitää liittyä NRF-joukkoihin. Hänen mukaansa päätöksellä on kiire.

”Suomelle jää mahdollisuus päättää minkälaiseen kriisinhallintaan se haluaa osallistua. Saisimme tärkeää kokemusta ja koulutusta, josta olisi hyötyä osallistuessamme EU:n taisteluosastoihin”, Salolainen sanoo.

Työministeri Tarja Cronberg (vihr.) ei näe syytä liittyä NRF-joukkoihin. Hänen mukaansa on hyvä, että Suomella on valmiuksia yhteistyöhön Naton kanssa. Operaatioihin osallistumisesta pitää kuitenkin voida päättää itse.

”NRF-joukkoihin kuuluminen tuo velvoitteen osallistua Nato-operaatioihin, ja siitä on vaikea kieltäytyä. Nato-operaatioiden voimankäytön valtuudet antavat mahdollisuuden osallistua taisteluihin. Afganistanissa Nato on jo sotaa käyvä osapuoli.”


NRF-joukoissa on noin 20 000 sotilasta. Joukot päivystävät puolen vuoden jaksoissa. Ne voivat toimia vaarallisemmissa tehtävissä kuin EU:n nopean toiminnan joukot, joiden päivystysvuorossa Suomi on tällä hetkellä. Naton sotaharjoituksiin Suomi osallistui viimeksi toukokuussa Puolassa.

Ennen vaaleja kolmen suuren puolueen puheenjohtajat ilmoittivat, että NRF-joukkoihin osallistuminen on mahdollista. Presidentti Tarja Halonen ei ole kannattanut joukkoihin liittymistä. Ruotsissa maan porvarihallitus vie NRF-jäsenyyttä vauhdilla eteenpäin.

Keskustalaisen puolustusvaliokunnan puheenjohtajan Juha Korkeaojan (kesk.) mielestä NRF-joukkoihin osallistumiselle ei ole ideologisia esteitä. Kysymys on rahasta. EU:n taistelujoukot ja YK:n rauhanturvaoperaatiot nielevät nyt Suomen kriisinhallintavaroja, eikä NRF-joukoille ole rahaa säästössä.

”Resursseja pitäisi irrottaa jostain. Pitää miettiä haluammeko olla vahvasti Naton mukana Afganistanissa, vai lähteä NRF-joukkoihin?”


Rahasta on kyse myös joka neljäs vuosi tehtävän turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon valmistelussa. Selonteon piti valmistua 2009, mutta kokoomus ja keskusta toivovat sitä jo ensi vuodeksi. Korkeaojan mukaan edellinen selonteko on vanhentunut ja uusia menoja on ilmaantunut muun muassa EU:n taistelujoukoista. Korkeaoja aloittaisi uuden puolustuspoliittisen selonteon valmistelun jo tänä kesänä.

Cronbergin mielestä turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko voidaan tehdä suunnitellussa aikataulussa. Hän arvelee, että kiireen syynä on puolustusvoimien rahantarve.

”Huonoin vaihtoehto on, että puolustusvoimien rahankäytöstä keskustellaan ensin ja vasta sitten tehdään turvallisuuspoliittiset linjaukset. Turvallisuuspolitiikan pitää johtaa siihen, että Suomen puolustukselle tehdään linjaukset, ei toisin päin.”

Vihreiden kansanedustaja Johanna Sumuvuori uskoo, että selonteon sorvaaminen ei aiheuta kitkaa hallituspuolueille. Ulko- ja turvallisuuspolitiikasta riidellään Suomessa vähän.

”Hallitusohjelmassakin laajan turvallisuuskäsitteen korostaminen oli kaikkien puolueiden tahto.”


Lisää aiheesta:



Viite