Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Vihreät lasit on Suomettaren ajoilta

15.6.2007 5.45

Risto Hietanen

Vihreä Langan nimimerkki Vihreät lasit käsitteli (VL 1.6.) pääkaupunkiseudun lehtikilpailua otsikolla ”Vapise, Hesari”. Nimimerkki kuvattiin jutun lopussa ”median sisäpiiriläiseksi, joka oli perustamassa Suometarta 1847”.

Kirjoituksen pääasia oli Niklas Herlinin tekemä Uuden Suomen julkaisuoikeuksien osto. Lopputulemassaan kirjoittaja kuitenkin ruotii pääkaupunkiseutua ja Alma Median mahdollista rynnistämistä alueelle. Kirjoittajan mukaan Alman suuromistajan Kai Mäkelän tavoite on yhdistää Alma Median ja Suomen Lehtiyhtymän toiminnat pääkaupunkiseudulla.

Kirjoituksessa viitattiin Lehtiyhtymän kustantajaan Eero Lehteen, ja sanottiin, että ”ilmaisjakelu-Lehti on täyttänyt lärpäkkeillään Helsingin ja lähiseudut jo varsin tiiviisti”. Kirjoitus jatkui: ”Lehtiyhtymän väsäämät Helsingin Uutiset ja Alueuutiset ovat varmasti ihan kivoja ilmoitusalustoja lähikorttelin parturikampaamoille ja kunnallispoliitikoille, mutta journalistisesti ne kamppailevat lähinnä Kuponkiuutisten kanssa”.

Kirjoituksessa myös arvioitiin, että ”Länsiväylällä olisi ollut edellytykset nousta moottorikaupungin ykköslehdeksi, mutta kustannuskurin nimeen vannova Lehtiyhtymä sössi tsaanssin siirtämällä lehden toimituksen Vantaalle”.

”Sisäpiiriläisen” olisi pitänyt tarkistaa muutama fakta. Ensimmäinen on se, että Alueuutiset ei ole ilmestynyt vuodesta 2005 lähtien.Toinen fakta on se, että kirjoittajan kuvaamien ”lärpäkkeiden”, eli Helsingin Uutisten, Länsiväylän ja Vantaan Sanomien  yhteenlaskettu lukijamäärä on pääkaupunkiseudulla lähes puoli miljoonaa (TSN Gallup: 468 000). Vantaan Sanomat on ylivoimaisesti luetuin sanomalehti alueellaan, huomattavasti suurempi kuin Helsingin Sanomat. Länsiväylällä on Espoossa lähes yhtä suuri lukijapeitto kuin Helsingin Sanomilla. Vain pari vuotta täydessä mitassaan ilmestyneellä Helsingin Uutisillakin on 227 000 säännöllistä lukijaa Helsingissä.

Lehtiyhtymän pääkaupunkiseudun ”lärpäkkeet” ovat lukijamäärältään huomattavasti suuremmat kuin Alman Aamulehti, johon sisäpiiriläinen viittaa. Ja jos ”lärpäkkeistä” puhutaan, kuinka paljon Vihreällä Langalla on lukijoita?

Viittaus Kuponkiuutisiin on mielenkiintoinen. Olen itse ollut ”ilmaisjakelu-Lehden” palveluksessa parikymmentä vuotta ja saanut urallani – lärpäkkeiden toimittajana – muun muassa valtion tiedonjulkistamispalkinnon ja tutkivan journalismin palkinnon. En tiedä, onko Kuponkiuutisten toimittaja koskaan saanut vastaavia palkintoja. Vielä vähemmän olen kuullut Vihreän Langan toimittajien saamista journalistisista palkinnoista.

”Sisäpiiriläisen” viittaus Länsiväylän asemaan osoittaa samaa todellisuustasoa kuin muutkin hänen näkemyksensä. Länsiväylä on Espoon johtava kaupunkilehti. Jos Vihreän Langan journalismia määrittää sen toimitustilojen sijaintipaikka tai lehden jakelutapa, sitä se ei ole Lehtiyhtymän ”lärpäkkeiden” toimituksissa.

Vihreän Langan päätoimittaja Elina Grundström on saanut tutkivan journalismin palkinnon yhden kerran ja valtion tiedonjulkistamispalkinnon kahdesti. Lehden lukijamäärä ei ole tutkittu lehtiuudistuksen jälkeen.




Viite