Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Minna Ertimo

Matti Vanhanen lapioi.
Talkoolainen. Pääministeri Matti Vanhanen käynnisti kesäkuussa partiolaisten leiripaikan rakennustyöt.Minna Ertimo

Talkoolainen. Pääministeri Matti Vanhanen käynnisti kesäkuussa partiolaisten leiripaikan rakennustyöt.

Matti Vanhanen lobbasi partiolaisille leiripaikan

30.10.2009 8.41

Riikka Suominen

Hämeenlinnan Evolle valmistuu parhaillaan sadan hehtaarin leirikeskus. Paikka vihitään käyttöön ensi kesänä, jolloin siellä järjestään partiolaisten suurleiri.

Leiripaikkaa rakentavat yhteistyössä maa-alueen omistava Metsähallitus ja Suomen partiolaiset. Leiripaikka maksaa kokonaisuudessaan noin miljoona euroa.

Partiolaiset olivat jo vuosia haaveilleet pysyvästä leiripaikasta tie- ja vesijohtoverkkoineen, mutta kustannusten takia sen rakentamista pidettiin mahdottomana.

Yllätys olikin iloinen, kun hanke sai vaikutusvaltaisen isän. Pääministeri Matti Vanhanen otti leiri-idean puheeksi viisi vuotta sitten vieraillessaan edellisellä suurleirillä Taruksella.

”Oli kiinnostavaa, että aloite tuli häneltä. Hänen poikansahan oli myös partiolainen, ja pääministeri Vanhanen oli jo aiemmin vieraillut Uudenmaan partiopiirin leireillä”, partiolaisten markkinointipäällikkö Aki Tuominen kertoo.

Pääministerin myötävaikutuksella hallitus tukee hanketta 700 000 eurolla, mikä kuittaa suurimman osan kustannuksista.

Partiolaiset itse keräävät kasaan noin 200 000 euroa. Rakennustöistä osa tehdään talkoilla.

Tuominen näkee pysyvässä leiripaikassa useita etuja.

”Se säästää paljon aikaa vaivaa, kun joka leiriä varten ei tarvitse uuteen paikkaan rakentaa ja purkaa tilapäisiä perusrakenteita. Fyysiseen ponnisteluun aiemmin kulunut aika voidaan jatkossa käyttää leiriohjelmaan.”

Pysyvä leirikeskus säästää myös ympäristöä. Tuhansien partiolaisten leirit kuluttavat maastoa.

Evolla maaston kuluminen ja harmaan veden keräys voidaan ottaa huomioon jo rakennusvaiheessa. Leirikeskukseen vedetään myös sähköt sekä juomavesi- ja tietoliikenneverkko.

”Ei tietoliikennettä telttoihin asti vedetä, mutta esimerkiksi ruokatilaukset ja tiedonvälitys hoidetaan nykyisin netissä”, Aki Tuominen kuvailee.

Kaiken on oltava valmista heinäkuun lopussa, kun partiolaisten järjestyksessään kuudes suurleiri Kilke käynnistyy. Sinne odotetaan ainakin 10000:ta osallistujaa, joista noin tuhat tulee ulkomailta.

Tulevaisuudessa Evolla on tarkoitus järjestää suurleiri joka viides vuosi. Lisäksi partiolaiset järjestävät alueella vuosittain pienempiä leirejä.

nuoret 




Viite