Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Hyvä paha vaaliraha

6.11.2009

Taina Ahtela

Käyttäjän Taina Ahtela kuva

Kirjoittaja on Vihreän Langan vs. toimituspäällikkö. Lisää pääkirjoituksia löydät täältä.

Käsissäsi on Vihreän Langan jokavuotinen teemanumero, jossa pureudutaan yritysten yhteiskuntavastuuseen ja tällä kertaa myös energia-aiheisiin.

Keskustelua yritysten vastuusta on hallinnut viime ajat vähän kuin huomaamatta yksi aihe: vaalirahoitus. Huomaamatta siksi, että yritykset ovat jääneet keskustelussa statistin rooliin. Vaikka vaaliraha on aina kahden kauppa, antajan ja saajan, on päärooli jäänyt poliitikoille – yhtä primadonnaa, Nova Groupia, lukuun ottamatta.

Asia on takuulla puhututtanut yritysjohdossa, markkinointiosastoilla ja kahvipöydissä. Julkisesti yritykset ovat kuitenkin haluttomia asiasta puhumaan. Se on sääli, sillä keskustelu olisi tarpeen.

Onko poliitikkojen tukeminen ja vaaliseminaareissa käyminen kylmää korruptiota ja rumaa suhmurointia? Vai sittenkin tuiki tarpeellista tiedonhankintaa ja demokratian perusedellytyksiä?

Toimitusjohtaja Arto Merisalo piti Novan toimintaa peräti isänmaallisena.

Hieman samoilla jäljillä oli Stora Enson yhteiskuntasuhdejohtaja Jorma Westlund, kun julkisuudessa nousi esille, että valtion osittain omistama yhtiö oli aiemmin tukenut puolueita Brasiliassa. Westlundin mukaan kyse oli yhteiskuntavastuusta: tuolloin katsottiin, että vastuullisen yrityksen rooliin kuuluu tukea Brasilian demokratiakehitystä.

Stora Enson vaalituet esille ottanut maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen taas piti ilmeisenä, että poliittisiin kiistoihin Brasiliassa sotkeutunut yhtiö pyrki luomaan vaalituilla maahan vaikutussuhteita. Yhden isänmaallisuus on toisen korruptiota.

Lauri Tarastin toimikunta antaa lopullisen esityksensä vaalirahalain uudistamisesta tänään perjantaina. Uudistus parantaa vaalitukien läpinäkyvyyttä ja todennäköisesti tekee lopun valtion ja kuntien määräysvallassa olevien yhtiöiden vaalituista.

Entä muut yritykset?

On selvää, että yritysten halu antaa tukea vähenee. Ilman kunnon keskustelua on kuitenkin vaikea sanoa, onko tämä lopulta hyvä vai huono asia.





Viite