Jättiläinen öljylähteillä

24.8.2007

Elina Hirvonen

Kirjoittaja on Lusakassa, Sambiassa, asuva dokumenttiohjaaja, kirjailija ja toimittaja.

”Onko hän ylpeä siitä, että kiinalaiset sijoittajat ovat palkanneet 20 000 sambialaista työskentelemään epäinhimillisissä oloissa 5 000 ihmisen palkalla?” Näin kysyi sambialainen oppositiopoliitikko Michael Sata, kun Kiinan suurlähettiläs valitteli julkisuudessa sambialaisten poliitikkojen nihkeää asennetta maassa toimivia kiinalaisia kaivosyrittäjiä kohtaan.

”Kiinalaiset omistavat kohta kaiken, kiinalaiset eivät piittaa hyvästä hallinnosta...” Kiina on investoinut Afrikkaan viime vuosina huimaavalla voimalla, ja näkemykset aiheesta vaihtelevat tyytyväisistä raivostuneisiin.

Sambiassa kiinalaisia yrityksiä ovat kritisoineet muutkin kuin poliitikot. Kiinalaisten omistamien kuparikaivosten huonoista työoloista ja kuolemista puhutaan paljon. Tammikuussa Afrikkaa kiertänyt Kiinan presidentti Hu Jintao joutui perumaan vierailunsa kuparialueelle mielenosoitusten pelossa.

Afrikassa Kiinan erityinen mielenkiinto kohdistuu öljyyn. Kiina saa Afrikasta 31 prosenttia öljystään, ja siitä on tullut monen afrikkalaisen öljyntuottajamaan tärkein kauppakumppani.

Näiden maiden joukossa on myös Darfurissa kansanmurhaa toteuttava Sudan ja sen naapurimaa Tšad, jonne sota on levinnyt niin raa'alla tavalla, että ihmiset ovat joutuneet lähtemään pakolaisiksi Darfuriin. Kiina ostaa öljyä sekä Sudanista että Tšadista – ja samaan aikaan tšadilaisia tapetaan kiinalaisilla aseilla.

Lännessä Kiinan toiminta herättää ymmärrettävästi kauhistusta. Silti kommentteja Kiinan ”moraalittomasta tavasta edistää taloudellisia intressejään” olisi helpompi kuunnella, jos niistä puuttuisi tekopyhä sävy.

Ei ole kovin kauan siitä, kun maailma kohisi Shellin öljybisneksistä Nigeriassa tai Sierra Leonen sisällissodasta, jota rahoitettiin länsimaisten kuluttajien sormuksiin päätyvillä timanteilla.

Afrikassa Kiinan läsnäoloon on reagoitu ristiriitaisesti. Vaikka kiinalaisia yrityksiä haukutaan Sambiassa, Kiina hyväksyttiin YK:n turvallisuusneuvostoon juuri Afrikan maiden äänillä. Ironista on, että Kiina keskittyi turvallisuusneuvostossa vuosia torpedoimaan lievätkin yritykset puuttua Darfurin kansanmurhaan.

”Kiinalaiset kohtelevat afrikkalaisia vertaisinaan, koska myös he ovat kokeneet kolonialismin”, analysoi Sudanin kapinallisarmeijan taistelija, Kiinan ja Sudanin suhteista väitöskirjaa tekevä Abdul-Aziz Mour heinäkuussa Vanity Fair -lehdelle.

Näkemys on mielenkiintoinen. Afrikan maissa kritiikki länsimaiden kehitysapua kohtaan kohdistui pitkään juuri asenteeseen, jossa keskustelun sijaan saneltiin mikä kullekin maalle on parasta.

Moraalisen ylemmyyden sijaan kaivataan käytännön keinoja, joilla sekä lännen että idän taloudellisia jättiläisiä voidaan painostaa kiinnittämään huomiota ihmisoikeuksiin ja kestävään kehitykseen.

Tärkeä painostus voi tulla afrikkalaisilta itseltään. Kiina muutti lopulta Darfur-kantaansa, pitkälti Afrikan johtajien kritiikin ja Pekingin olympialaisiin kohdistuneen kansainvälisen boikottiuhkan seurauksena.