Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Yliopistojen tilat pois Senaatti-kiinteistöiltä?

31.8.2007 5.53

Taina Ahtela

Yliopistouudistuksen yhteydessä on keskusteltu mahdollisuudesta siirtää yliopistojen tilat pois Senaatti-kiinteistöjen hallinnasta.

”Jos yliopistoista tulee itsenäisiä oikeushenkilöitä, niillä pitäisi olla peruspääomaa. Yksi osa tästä voisi olla kiinteistöomaisuutta”, sanoo yliopistojen rehtorien neuvoston puheenjohtaja, Helsingin yliopiston rehtori Ilkka Niiniluoto.

Lakiuudistuksella halutaan lisätä yliopistojen itsenäisyyttä valtionhallinnosta. Lain on tarkoitus tulla eduskunnan käsittelyyn keväällä 2009. Tila-asia on esillä myös budjettiriihessä, sillä vuokrankorotukset uhkaavat viedä ison osan yliopistojen perusrahoitukseen kaavaillusta 20 miljoonan euron korotuksesta.

”Kun korotuksesta 11 miljoonaa menee tuottavuusohjelmaan, ja päälle tulevat uuden palkkausjärjestelmän korotukset sekä tilakustannukset, kyllä me nollatasolla olemme.”

Muun muassa vihreä eduskuntaryhmä on vaatinut yliopistojen rajaamista tuottavuusohjelman ulkopuolelle. Yliopistot ovat maksaneet vuodesta 1995 tiloistaan vuokraa Senaatti-kiinteistöille. Tilakustannusten jatkuva nousu on herättänyt närää pitkään.




Viite