Max Jakobson, oikeiston oma Jaakko Laakso

5.9.2007

Jarkko Tontti

Kirjoittaja on kirjailija, joka kannattaa Euroopan unionin yhteistä puolustusta.

Jotkut asiat eivät muutu, tapahtui mitä tahansa. Ylioppilas Max Jakobsonin, tuon Suomen porvariston Jaakko Laakson, asialistalla on vain yksi asia, miesparalle jo pakkomielteeksi muuttunut Nato. Sinne on päästävä, ennen ei Max saa rauhaa sielulleen.

Jos Suomi ei Jakobsonin elinaikana liity Natoon, niin silkan inhimillisyyden nimissä jonkun tulisi ennen hänen viimeistä hengenvetoaan kuiskata Jakobsonin korvaan ”Suomi liittyi Natoon”.

Minun perusturvallisuuteni järkkyisi, jos kuluisi yksi kokonainen vuosi ilman Jakobsonin Nato-kolumnia Helsingin Sanomissa.

Viimeisin kopio edellisestä julkaistiin 2.9. Olin lukenut sen jo kymmeniä kertoja aikaisemmin vuosien varrella, vain muutaman adjektiivin paikka on joskus vaihtunut.

Hektisessä mediamaailmassakin on sentään jotain ikuista. Lukijalle tulee turvallinen olo.

Miksi vertaan Jakobsonia taistolaistaustaiseen Laaksoon, eivätkö he ole mahdollisimman kaukana toisistaan? Kyllä ovat, ja siksi juuri niin lähellä.

Jaakko Laakson poliittinen johtotähti on Venäjä, joka välillä tunnettiin nimellä Neuvostoliitto. On asiayhteys mikä tahansa, Laakso pitää Venäjän puolta – tai tarkemmin sanottuna kulloistenkin Venäjän valtaapitävien puolta.

Max Jakobsonin elämän johtotähti on Yhdysvallat. On asiayhteys mikä tahansa, Jakobsonilta ei aidosti kriittistä sanaa Yhdysvalloista heru, karuimmiltakin tosiasioilta hän kykenee sulkemaan silmänsä.

Jos Max Jakobson ei olisi Max Jakobson, niin epäilisin hänen olleen CIA:n listalla jo pitkään.

Valtiomiehen erottaa pikkupoliitikosta siitä, että suuret sielut tajuavat, kun maailman mannerlaatat liikkuvat. He muuttavat käsityksiään. Viisastuminen on sallittua, jopa suotavaa.

Mutta Jakobson löi maailmankuvansa lukkoon sotavuosina Karjalan kannaksella ja kylmän sodan aikana, eikä ole sen jälkeen nähnyt syytä mitään muuttaa. Yhdysvallat on hyvän voima maailmassa, ja sitä vastustavat edustavat pahaa, synkkää mustuutta ihan vain siksi, että eivät ole Yhdysvaltojen liittolaisia.

Venäjä on paha numero yksi, mutta sen korvikkeeksi kelpaa välillä muukin sopiva uhkakuva.

Eurooppaa Jakobson ei puhu, paitsi Britanniaa. Euroopan unionia hän kannatti vain siksi, että luuli sen olevan Yhdysvaltojen kuuliainen liittolainen kuten ”Iso”-Britannia on jo vuosia ollut. Peruste oli siis sama kuin Paavo Lipposella, Jakobsonin uskollisimmalla toverilla Yhdysvaltojen asian ajamisessa ja Nato-vinkumisessa.

Mahdollisuus, että joku ei halua olla Yhdysvaltojen vasalli, mutta ei silti tahdo Yhdysvaltoja vimmaisesti vastustaakaan, ei Jakobsonin maailmaan mahdu.

Musta on Jakobsonille mustaa ja valkoinen valkoista, muita värejä ei ole.