Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Natalia Baer

Hanasaaren hiilivoimala.
Voimaa hanasaaresta. Helsingin Energian kivihiilivoimala tuottaa sähköä myös yhtiön ekosähköä ostaville asiakkaille. Natalia Baer

Voimaa hanasaaresta. Helsingin Energian kivihiilivoimala tuottaa sähköä myös yhtiön ekosähköä ostaville asiakkaille.

Helsingin Energian ympäristötili yhä koskematon

21.9.2007 0.00

Laura J. Rantanen

Helsingin Energian ekosähköä ostava ympäristöpenniasiakas maksaa sähköstään tavallista enemmän, mutta joutuu odottamaan vastinetta rahoilleen vielä kauan.

Ympäristöpennisähköä tilannut maksaa sähkölaskussaan 1,68 euroa ylimääräistä kuukaudessa. Helsingin Energia sijoittaa sitä vastaan kuukausittain 3,36 euroa asiakasta kohden tilille, jonka varoilla liikelaitos on luvannut lisätä uusiutuvien energiantuotantomuotojen käyttöä.

Tili avattiin vuonna 2000, ja saldo oli elokuun lopussa reilut 653 000 euroa. Tähän mennessä siitä ei ole käytetty senttiäkään uusiutuvan energian edistämiseen.

Ympäristötilin varoista päättävä raati aikoo sijoittaa rahat Porin edustalle suunniteltuun tuulivoimapuistoon – sitten joskus kun se rakennetaan.

”Tähän asti Hyötytuulen hankkeet ovat toteutuneet omalla pääomalla ilman osakkaiden sijoituksia, eli tiliä ei ole tarvinnut käyttää”, Helsingin Energian ympäristöjohtaja Martti Hyvönen sanoo.

Helsingin Energia omistaa Suomen Hyötytuulen yhdessä kahdeksan muun energiayhtiön kanssa.


Ympäristöpennitilin varojen käyttöä ohjaa asiantuntijaryhmä, jossa on edustajia muun muassa Energiateollisuudesta, Motivasta ja WWF:stä.

”Raadin kokouksessa viimeksi viime viikolla pohdittiin, kerätäänkö varoja yhtä mittavaa hanketta varten vai investoidaanko pienempään. Raati päätti odottaa ja sijoittaa rahat Porin merituulipuistoon. Kyse on siitä, onko imagomylly Helsingissä arvo sillään vai se, että asia etenee”, hän kertoo.

Hyötytuuli puuhaa Porin edustalle tuulipuistoa, joka tuplaisi kerralla Suomen tuulisähkötuotannon. Puistoon tulisi vähintään 16 ja enintään 32 3–4

MW:n myllyä. Tuulipuistohankkeen ympäristövaikutukset on arvioitu ja se odottaa ympäristölupaa.


Ympäristöpenniasiakas maksaa ylimääräistä valintansa mukaan joko tuulivoimalla tai ”museovesivoimalla” tuotetusta sähköstä. Ympäristöpenniasiakkaita on 5 557, joista lähes kaikki ovat valinneet Meri-Porissa ja Raahessa tuotetun tuulivoiman.

Helsingin Energia on varannut uusiutuvilla tuotettua sähköä vain 1000 kWh vuodessa asiakasta kohden. Motivan mukaan tämän verran sähköä kuluu pelkästään valaistukseen nelihenkisellä, omakotitalossa asuvalla perheellä.

Hyvösen mukaan ympäristöpenniasiakkaan keskimääräinen energiankulutus on 2 800 kWh. Kiintiön ylittävä osa sähköstä on fossiilisilla polttoaineilla tai ydinvoimalla tuotettua.

”Aikoinaan kun asiasta tehtiin markkinatutkimus, maksuhalukkuutta vihreälle sähkölle ei juuri ollut, eikä ole vieläkään”, Hyvönen selittää.




Viite