Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Natalia Baer

Mari Puoskari ja Helsingin kaupunginvaltuuston kokouspaperit.
Paperinmakuista päätöksentekoa. Mari Puoskari saa valtuustosta vuodessa 2 000 sivua luettavaa. Valtuuston kopiokulut ovat kaupungille isompi menoerä kuin maahanmuutto-osaston palkat. Natalia Baer

Paperinmakuista päätöksentekoa. Mari Puoskari saa valtuustosta vuodessa 2 000 sivua luettavaa. Valtuuston kopiokulut ovat kaupungille isompi menoerä kuin maahanmuutto-osaston palkat.

Kokouspapereista jättilaskut kunnille

5.10.2007 0.00

Laura J. Rantanen

Paperien pyörittely tulee kalliiksi kunnille. Yhden valtuustokokoontumisen pelkät paperit maksavat Mäntsälässä noin 2 720 euroa ja Helsingissä jopa 9 200 euroa, valtuutetut laskevat.

”Se on paljon rahaa. Paperinsäästö olisi erityisen tärkeää ympäristönäkökulmasta, mutta tietysti myös talouden kannalta”, Helsingin vihreä kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen varajäsen Mari Puoskari sanoo.

Kaupunkien ja kuntien valtuustokokouksien pöytäkirjat ja esityslistat liitteineen tulostetaan useimmissa kunnissa edelleen paperille, vaikka valtuutetut voisivat katsoa asiat myös tietokoneen ruudulta.

Kunnat säästäisivät paljon rahaa, jos luottamushenkilöille ostattaisiin kannettavat tietokoneet. Vain muutamassa Suomen 416 kunnasta on siirrytty pöydät peittävistä paperivuorista sähköisiin valtuustokokouksiin.

Kuntaliiton viestintäjohtajan Jari Seppälän mukaan kunnanhallituksissa tietokoneita käytetään jonkin verran enemmän kuin valtuustoissa.


Mäntsälän kunnanvaltuustossa istuva Susanna Salokannel (vihr) laskee, että esimerkiksi elokuussa pidetyn valtuustokokouksen kopiokulut olivat 2 720 euroa.

Salokanteleen laskelmien mukaan yhden mustavalkotulosteen hinta on noin 8 senttiä. Mäntsälän kunnanvaltuustossa on 43 valtuutettua, ja heidän lisäkseen kokoukseen osallistui median edustajia ja virkamiehiä. Paikalla oli yhteensä 68 henkilöä, joille kaikille tulostettiin 500 liuskan pinkka paperia á 40 euroa.

Mäntsälässä valtuustokokouksia on kymmenen vuodessa. Näin ollen kunnalta kuluu pelkkiin esityslistoihin noin 27 200 vuodessa.

”Hinta on järkyttävä. Saisimme liisattua kaikille valtuutetuille kannettavat tietokoneet neljäksi vuodeksi, ja silti säästöä syntyisi huomattavasti”, Salokannel sanoo.

Salokanteleen laskelmat perustuvat oletukseen, että tietokoneiden leasing maksaisi Mäntsälälle reilut 20 euroa kuukaudessa per kone.


Helsingissä valtuustossa paperijätettä kertyy valtavia määriä ja kokoushinnat nousevat pilviin, sillä 85-jäseninen valtuusto kokoontuu kahden viikon välein. Toimittajia ja virkamiehiä kokouksiin osallistuu usein jopa 30, ja paperia jaetaan kaikille keskimäärin sadan liuskan verran.

Yhden valtuustokokouksen kopiokulut Helsingissä ovat Salokanteleen laskukaavalla 920 euroa. Vuodessa kokouspaperit maksavat noin 20 000 euroa.

Tietokoneiden liisauksen kustannuksista kaupunginvaltuutetuille ei ole valmiita laskelmia. Puoskarin mukaan asiaa selvitetään paraikaa, ja vihreiden tavoitteena on saada valtuutetuille koneet ensi vaalikaudella.

Helsingin kaupunginhallituksella on kannettavat tietokoneet, mutta kokousten esityslistat jaetaan hallituksen viidelletoista jäsenelle silti myös paperisena.

”Jotkut hallituksen jäsenet haluavat niin. Meidän ryhmämme kannattaisi pelkkää konetta”, Puoskari sanoo.


Joensuussa muun muassa tekninen lautakunta käyttää koneita kokouksissaan. Joensuulainen vihreä kaupunginvaltuutettu Micaela Morero kertoo, että kaupunki päätyi viime vuonna maksamaan halukkaille valtuutetuille kannettavien tietokoneiden lisäksi printterit.

”Tästä huolimatta koneet ovat hyvä juttu, koska pääsemme helposti käsiksi uusimpiin viranomaisten päätöksiin. Koti ei täyty enää paperista, jos niin haluaa”, Morero kertoo.

Jari Seppälä arvioi, että kannettavien tietokoneiden hankinta on kunnille kustannuskysymys. Vaikka kannettavien käyttö pitkällä aikavälillä tulisikin halvemmaksi kuin paperivuorten printtaaminen, kertainvestointi koneisiin ei kunnankamreereja juuri houkuttele.

Alkuperäisessä jutussa olleet virheet on korjattu. Mäntsälän kokouksen osallistujille jaettiin 500 liuskan nippu, ei 50:en kuten jutussa väitettiin. Helsingin kustannusten loppusummaan oli puolestaan päässyt desimaalivirhe.




Viite