Kyläpoliitikko jää kiinni

26.10.2007

Jarkko Tontti

Kirjoittaja on kirjailija, joka muistelee usein Sylvi Kekkosen sanoja: ”Poliittisen pelin pikku-miehillä ei ole varaa omiin mielipiteisiin eikä uskallusta ilmahyppyihin.”

Eduskunnan jokavuotinen budjettialoiteteatteri jaksaa naurattaa. Sitkeät senaattorit avustajineen rustaavat aloitteita, joilla vängätään rahaa milloin mihinkin hyvään ja kauniiseen – vaikka kaikki tietävät, etteivät aloitteet mene läpi kuin äärimmäisissä poikkeustilanteissa.

Voisi luulla kepulikkojen papereiden jo kellastuvan, kun kymmenettä kertaa peräkkäin ehdotetaan rahaa milloin minkin Tuuri-Peränne tieosuuden perusparantamiseen.

Aivan omaa groteskia komiikkaansa on perussuomalaisten ikuisuuskoplauksessa: ehdotetaan rahaa veteraanien kuntouttamiseen ja samaan huutoon kehitysyhteistyörahojen vähentämistä.

Maakuntien könsikkäiden puliveivaamisen ja iltalypsyttelyn tuntevat kaikki. Se on osa vuoden kiertoa, vähän kuin romanttista naisviihdettä tai väkivaltaista miesviihdettä tehtailevan viihdekirjailijan jokasyksyinen teos.

Kaikki tietävät, mitä kansien välissä on, joten kirjaa ei tarvitse lukea ja tietää silti, mistä on kyse.

Surullista kyllä, oman lähipiirin etujen eteenpäin runttaaminen on luikerrellut osaksi myös suurten kaupunkien politiikkaa.

Vielä surullisempaa on, että myös fiksuimmistona ja edelläkävijöinä mieluusti esiintyvät vihreät vajoavat silloin tällöin kyläpolitikointiin – ajamaan häikäilemättä omien kotikulmiensa etuja vähät välittäen, mitä naapurilähiölle tapahtuu.

Tämä siitä huolimatta, että vaikkapa Helsingin valtuustoon valitun tulisi kaiketi kantaa huolta muidenkin helsinkiläisten asioista, eikä vain tuttujensa ja lastensa koulukavereiden vanhempien eduista.

Jotain hyötyä kyläpolitikoinnista toki on. Sen avulla paljastuu, kuka on valtiomies- ja valtionaisainesta ja kuka jää ikuiseksi takarivin Taavetiksi.

Loistavan tulevaisuuden poliitikot näkevät kauemmas ja leveämmälle kuin vähäisemmät sielut, joille politiikka on vain kähmyilyä ja pienten palvelusten vaihtokauppaa.

Ensin mainitut huolehtivat myös maan hiljaisista, alhaisen äänestysprosentin maahanmuuttajalähiöiden kouluista ja päiväkodeista.

Jälkimmäiset haluavat miellyttää kavereitaan ja niitä, jotka huutavat kovimpaan: pullean keskiluokan hyväosaisia, jotka taitavat painostamisen taidon, kun kuntalaisten asioista päätetään.