Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Kemikaalivirasto tekee Helsingistä veroparatiisin

16.11.2007 0.00

Jukka Vahti

EU:n kemikaalivirasto muuttaa Helsingin autokannan nykyistä fiinimmäksi ja saastuttavammaksi. Työntekijöiden veroetuihin kuuluu oikeus ostaa Suomesta uusi auto verovapaasti kerran kolmessa vuodessa.

”Uudessa päästöpainotteisessa autoverojärjestelmässämme tämä johtaa helposti siihen, että auto hankitaan sieltä suuripäästöisemmästä päästä”, ulkoasiainvaliokunnan jäsen, vihreiden Pekka Haavisto toteaa.

Kemikaalivirastolle sovitut avokätiset verohelpotukset puhuttavat parhaillaan eduskunnan ulkoasiainvaliokuntaa. Kemikaaliviraston ulkomaalaiset työntekijät eivät maksa Suomeen tuloveroa. Lisäksi heidät vapautetaan arvonlisäverosta vuoteen 2009 asti vähintään 170 euron arvoisten ostosten osalta.

Veroetuja on perusteltu työpaikan houkuttelevuuden lisäämisellä ja sillä, että työntekijät joutuvat usein pitämään kahta kotia eri maissa.

Kemikaalivirastossa työskentelee jatkossa satoja ulkomaalaisia. Ulkoasiainvaliokunnassa harkitaan, pitäisikö hallituksen sopimiin etuihin puuttua, ja jos, niin miten. Hallituksen ja kemikaaliviraston solmima toimipaikkasopimus vaatii vielä eduskunnan hyväksynnän.




Viite