Joka-aamuinen amerikanpuuro

30.11.2007

Jarkko Tontti

Kirjoittaja on kirjailija, joka on muistavinaan, että ristiretkien tuloksena perustettu Jerusalemin kuningaskunta pysyi kartalla vain 90 vuotta.

Niin kauan kuin kurkkuuni on uutispuuroa kaadettu, on siinä ollut isosti Israel vastaan palestiinalaiset -hiutaleita.

1970-luvun lapsuuden hämärästä saakka tajuntani ovat täyttäneet kuvat tuimailmeisistä israelilaissotilaista ja turhautumistaan kiviä heittelemällä purkavista palestiinalaisnuorista.

Ja jälleen, viikolla 48 vuonna 2007 jälkeen ajanlaskumme alun, aamulla luukkuun koliseva sanomalehti ja kaikki muut mediat kertovat jostain piskuisesta juoniliikahduksesta tässä näytelmässä.

Jotain peräti outoa tässä on. Kymmeniä konflikteja raivoaa koko ajan eri puolilla maailmaa. Niissä on tapettu tolkuton määrä väkeä – ja tapetaan koko ajan.

Jostain syystä yksi näistä tragedioista, Israel vs. palestiinalaiset, on pysyvästi joka puolella esillä, vaikka se ei ole lähimainkaan verisimmästä päästä.

Mitä kuuluu bhutanilaisille, tadžikistanilaisille ja burkinalaisille? Mistä kaikista konflikteista minä en ole edes kuullut?

Miksi jotkut kuolemat ovat tärkeämpiä kuin toiset?

Liittyisiköhän tämä mahdollisesti siihen, että ”kansainväliset” uutistoimistot, reutersit, AP:t ja muut sellaiset, sijaitsevat melkein kaikki englanninkielisissä maissa?

Ja – pitäkää kiinni tuoleistanne siellä – putiikit tahkoavat uutisia aiheista, jotka liittyvät näiden maiden kansallisiin intresseihin.

Kuten vaikka siihen Israeliksi kutsuttuun yhdysvaltalaiseen lentotukialukseen, joka on jokusen kymmenen vuotta lojunut ankkurissa Välimeren pohjukassa.

Suomalaistoimittajan työekonomia taitaa olla toinen syy. Miksi vaivautua penkomaan ties minkä erämaakolkan verilöylyjä tai muita ongelmia, kun Yhdysvalloista ja Britanniasta on helposti saatavilla ”kansainvälistä” materiaalia.

Painavin mahdollinen mielipidejyrähdys Suomessa on, kun Helsingin Sanomien pääkirjoitussivulla siteerataan New York Timesia.

Vaikuttaa siltä, että monen ulkomaantoimittajan työpäivä on pulkassa, kun hän vain on jaksanut kääntää anglomaailman tarjoamat tekstit suomeksi.

Samalla hän hetken tuntee olevansa melkein samalla viivalla sen BBC:n tähtitoimittajan kanssa, jonka me sallimme määrätä, mikä on maailmassa oleellista ja mikä ei.

Näin se vaan menee. Se, mistä vaietaan, on aina tärkeämpää kuin se, mistä puhutaan.

Uutisvellin yksitoikkoisuuden pahin seuraus on ajantajun menettäminen, epäolennainen jyrää olennaisen.

Mikä lopultakin on pysyvää tai ikuisuuskonflikti?