Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Lihansyöjät ovat tappajia ja tehotuotanto on väärin eläimiä kohtaan

30.11.2007 0.00

Laura Rantanen

Lasse Leipola arvioi kriittisesti eläinsuojelujärjestö Animalian julkaisemaa tehotuotantokriittistä sarjakuva-albumia Vihreässä Langassa (VL 16.11.). Hänen mukaansa ”halvan makkaran” teemaa lähestytään teoksessa aina samasta suunnasta: ”tehotuotanto on väärin ja lihansyöjät ovat tappajia”.

Eläinten hyvinvoinnin kannalta nykyaikaisessa tehotuotannossa on niin mittavia ongelmia, että olisi outoa, jos eläinsuojelujärjestö muuta väittäisi. Siitä, että lihansyönti vaatii eläinten tappamista on vaikeaa olla toista mieltä. Yhteiskunnassa, jossa lihansyönti on vallitseva tapa, mutta elävien eläinten muuttaminen lihaksi on pitkälti katseilta piilotettu prosessi, lihansyönnin arkiset faktat taitavat helposti unohtua lihansyöjiltäkin.

Leipolan mukaan kirjassa sorrutaan myös ”halpoihin temppuihin”, kuten holokaustin ja tehotuotannon rinnastamiseen. Saman rinnastuksen on kuitenkin tehnyt myös esimerkiksi juutalainen kirjailija Isaac Bashevis Singer, joka kirjoitti, että suhteessa eläimiin kaikki ihmiset ovat natseja; eläinten Treblinka on ikuinen (“In relation to [animals], all people are Nazis; for the animals, it is an eternal Treblinka.”).

Holokaustin kauheutta ei ole syytä vähätellä, muttei ole myöskään syytä vähätellä eläinperäisen ravinnon tuottamisen eläimille aiheuttamaa kärsimystä. Maailmassa teurastetaan vuosittain tuhansia miljoonia eläimiä, Suomessa yli 50 miljoonaa. Näistä eläimistä suurimman osan elämä on ollut lähes yhtäjaksoista kärsimystä.

Ikävää, että Animalian kokoelmaan ei ole löydetty sarjakuvaa, joka olisi saanut Leipolan karsastamaan eineslihistään. Sarjakuvien antia voi täydentää perehtymällä eläinten oloihin tehotuotannossa esimerkiksi osoitteessa www.fauna.fi.

Vaikka eläinten elämänlaatu ei tuntuisi läheiseltä teemalta, etenkin vihreästi ajattelevien kannattaa tutustua niihin kielteisiin vaikutuksiin, joita lihansyönnillä on ympäristön tilaan, esimerkiksi osoitteessa: www.ilmastouhka.net. Ilmastonmuutosta torjutaan vaihtamalla eineslihikset lähituotettuun luomukasvisruokaan.




Viite