Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Nolot miehet

14.12.2007

Elina Hirvonen

Käyttäjän Elina Hirvonen kuva
Kirjoittaja on Lusakassa, Sambiassa, asuva dokumenttiohjaaja, kirjailija ja toimittaja.
Elina Hirvonen

”Jos nämä ovat afrikkalaisen johtajuuden kasvot, mihin voimme piiloutua?”

Näin otsikoi päätoimittaja Lucy Oriang kirjoituksensa eteläafrikkalaisessa Mail&Guardian -lehdessä.

Oriangin ohella muut eteläafrikkalaiset naiset ovat esittäneet viime aikoina kauhistuksensa maan pääpuolueen ANC:n tulevasta johtajanimityksestä.


Voiton – ja mahdollisesti maan tulevan presidenttiyden – näyttää vievän Jacob Zuma, entinen varapresidentti, joka on ollut syytettynä korruptiosta ja sukulaistyttönsä raiskauksesta. Syytteet kaatuivat, mutta Zuman asenteita kuvaa hänen esittämänsä puolustus: tyttö halusi seksiä, koska oli pukeutunut paljastavasti.

Zuma kohahdutti aidsin repimää maata myös tunnustamalla harrastaneensa suojaamatonta seksiä hiv-positiivisen naisen kanssa ja välttäneensä tartunnan käymällä suihkussa.


Sekä länsimaiset että afrikkalaiset itse ovat koko itsenäistymisen jälkeisen ajan tuskailleet ala-arvoisia johtajiaan. Etelä-Afrikka on ollut henkeänostattava poikkeus. Kun ulkomaailman käsittämättömän pitkään hyväksymä apartheid-hallinto vihdoin 1994 loppui, vankilasta vapautui mies, jonka viisaudesta monet länsimaiset johtajat voisivat ottaa oppia.

Nelson Mandela näytti huikaisevaa esimerkkiä valtion johtajana, ja arkkipiispa Desmond Tutu teki saman kirkossa. On vaikea keksiä toista uskonnollista johtajaa, joka olisi puhunut yhtä voimakkaasti naisten ja seksuaalisten vähemmistöjen oikeuksien puolesta. Ja tämä maanosassa, missä liberaaleimmillakin ihmisillä on tapana kavahtaa homoseksuaalisuutta.


Lukiessani kommentteja johtajakilvasta olin riemuissani. Vaikka Afrikka on täynnä kehitystä torpedoivia johtajia, se on myös täynnä ihmisiä, jotka uskaltavat kritisoida heitä terävästi ja julkisesti. Mieleen nousivat suomalaisten poliitikkojen pahoinpitelyoikeudenkäynnit, joiden julkista käsittelyä on leimannut sensaatiosta alkava, ajojahtisyytöksiin päättyvä draama.

Keskustelu on kuitenkin ainoa riemastuttava asia, minkä kilvasta löytää. Se, että naisiin kohdistuvan väkivallan kanssa kamppaileva maa on valitsemassa johtajan, jonka näkökulmasta naisilla ei ole oikeuksia, on lohdutonta. Lohduttomuutta lisää tieto, että Etelä-Afrikkaa pidetään veturina, jonka mukana koko maanosa nousee tai kaatuu.


Samaan aikaan kun eteläafrikkalaiset naiset häpesivät johtajiaan, sambialainen toimittaja pohti Robert Mugaben YK:n kokouksessa pitämää puhetta. Mugabe kysyi, miksi länsi ei kritisoi Guantanamon vankileiriä yhtä tiukasti kuin Zimbabwen ihmisoikeustilannetta.

Vaikka oman maansa ahdinkoon ajaneen diktaattorin mankuminen on vastenmielistä, kysymys on valitettavan hyvä. Lännen kritiikki Afrikan johtajia kohtaan on oikeutettua – mutta uskottavaksi se tulee vasta, kun omia johtajia kohdellaan samalla tavalla. Afrikkalaisten kannalta tämä on tosin vain teoriaa, sillä Afrikan huonoista johtajista kärsivät yksinomaan afrikkalaiset itse. Läntisten suurvaltojen huonoista johtajista kärsii eniten muu maailma – ja vähiten ihmiset, jotka ovat johtajan valinneet.





Viite