Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Istockphoto

Lapsi.
Hormonihoitoa? ”Kyllä siinä kuule masennukset häviää, kun on pieni käärö sylissä”, totesi terapeutti masennuspotilaalle.Istockphoto

Hormonihoitoa? ”Kyllä siinä kuule masennukset häviää, kun on pieni käärö sylissä”, totesi terapeutti masennuspotilaalle.

Vauva ei paranna masennusta

3.6.2011 11.59

Lasse Leipola

”Onhan yhteiskunnassa näitä tukimuotoja.”

Tällaisen vastauksen Mia sai Helsingin kaupungin psykologilta kysyttyään, miten hän jaksaisi hoitaa lasta, kun ei aina jaksa hoitaa itseänsäkään. Psykologi oli arviointijaksolla ehdottanut, johtuisiko masennus siitä, ettei 28-vuotias Mia ole hankkinut miehensä kanssa lapsia, vaikka tuon ikäisellä naisella biologia vaikuttaa niin vahvasti.

Vuosia masennuslääkkeitä syöneen Mian mukaan psykologin asenne tuntui älyttömältä ja hänestä tuntui, että lapsensaannista tehdään kaiken korjaavaa ihmelääkettä.

”Jos olisi ollut normaali itseni, olisin noussut ja lähtenyt saman tien”, hän muistelee.

Kyseiselle psykologille hän ei enää palannut, vaan ryhtyi etsimään hoitoa muualta.

Mia löysi sattumalta myös kohtalotoverin eräältä netin keskustelupalstalta. Samanikäinen, lapsettomassa parisuhteessa elävä nainen kertoi saaneensa psykiatrilta vastaavan ohjeen.

”Kyllä siinä kuule masennukset häviää, kun on pieni käärö sylissä ja raskausaikana hormonit vaikuttavat niin, että masennus katoaa”, oli psykiatri sanonut nettikeskustelun mukaan.

Mielenterveyden asiantuntijat hämmästelevät tällaisia ohjeita.

”Terapeuttisuhteisiin on vaikea kenenkään ulkopuolisen sanoa mitään, mutta ei voi ajatella, että tuollaista kehotettaisiin yleisenä ohjeena. Siinä on riskinä, että sairastuu entistä vakavammin”, sanoo THL:n masennusasiantuntija Reeta Rintamäki.

Samoilla linjoilla on myös Mielenterveyden keskusliiton puheenjohtaja Pekka Sauri.

”Yleisesti ottaen perheenlisäyksen hankkiminen on eri asia kuin masennuksen hoitaminen, ja niitä pitäisi käsitellä täysin erillään. Varsinkaan kun ei ole todettu, että se auttaisi asiaa vaan päinvastoin raskauden jälkeinen masennus on tunnettu tosiasia”, Sauri sanoo.

Omasta mielestään outoja hoito-ohjeita saavan kannattaa Saurin mielestä aluksi ottaa asia esille neuvoja antaneen kanssa ja pyytää perusteluja. Jos sekään ei auta, hän kehottaa hankkimaan toisen mielipiteen. Apua voi hakea myös potilasjärjestöistä.

Sekä Sauri ja Rintamäki muistuttavat, ettei ole mitään estettä sille, että masentunut halutessaan hankkisi lapsen.

”Jos on akuutisti masentunut, kyseessä on vakava sairaus. Se ei estä raskautta, mutta silti tulisi huomioida myös raskausaika sekä lapsen vaatima huomio. Vastuu pienestä lapsesta on kuitenkin suuri”, Rintamäki sanoo.

Mian nimi on muutettu.

terveys  mielenterveys 




Viite