Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Puhekupla

Puhekupla on Vihreän Langan podcast politiikasta. Voit seurata sitä Soundcloudissa, TuneInissa, iTunesissa tai RSS-syötteen kautta.


Mitä tapahtuu vuonna 2019?

3.1.2019

Mitä vuosi 2019 tuo tullessaan? Ainakin kahdet vaalit, Brexit ja ekologiset kompensaatiot puhuttavat lähitulevaisuutta pohtivaa toimitusta. Äänessä päätoimittaja Riikka Suominen, toimittaja Vesa Sisättö ja ilmastotoimittaja Lasse Leipola.


Ville Niinistö: Kun äänestäjät epäilevät puolueita, vihreiden pitää olla entistä tinkimättömämpiä

23.12.2018

Nykyisessä poliittisessa tilanteessa vihreiden pitää olla entistä tinkimättömämpiä, sanoo vihreiden kansanedustaja Ville Niinistö. Tällä hetkellä poliittinen keskusta näivettyy ja oikeistopopulistit ja ääriliikkeet nousevat. Vihreitä kehitys on hyödyttänyt. Viime aikoina on nähty vihreitä vaalivoittoja esimerkiksi Saksan osavaltioissa ja Hollannissa. Niinistöstä vihreät ovat onnistuneet palauttamaan äänestäjien uskoa demokratiaa ja hyvinvointivaltioon. Ruotsin vihreät hävisi syyskuun valtiopäivävaaleissa. Niinistön mielestä äänestäjät rankaisivat puoluetta siitä, ettei se ollut puolustanut tarpeeksi selvästi keskeisiä arvojaan, kuten vapaata maahanmuuttoa. Suomen vihreiden pitää olla tilivelvollisia äänestäjilleen eikä muille puolueille. ”Politiikassa ei ole oleellista olla kiva muille puolueille, jos se johtaa siihen, että ihmisten usko poliittiseen järjestelmään romahtaa”, Niinistö sanoo. Myös seuraava hallitus on todennäköisesti monen puolueen koalitio. Vihreiden tavoite eduskuntavaaleissa on 15-16 prosentin kannatus. Ville Niinistö kertoo, miten vihreät voi hallitusneuvotteluissa pitää tinkimättä arvoistaan kiinni.


Ilmastokeskustelun kiinnostavimmat aiheet juuri nyt

18.12.2018

Ilmastokeskustelu on jatkunut vilkkaana koko syksyn. Vihreiden puoluevaltuuskunnan puheenjohtaja Kaisa Henberg ja ilmastotoimittaja Lasse Leipola keskustelevat päätoimittaja Riikka Suomisen kanssa siitä, mikä on ilmastokeskustelussa kiinnostavinta juuri nyt. Yrityksten ilmastovaatimukset ovat uutta, sanoo Katowicessä vieraillut Kaisa Hernberg. ”Yksittäiset yritykset ovat tehneet ilmastotoimia jo pitkään, mutta se, että yritysten etujärjestöt tekevät tätä, on radikaalia”, hän sanoo. Leipolan mukaan ilmastoneuvotteluissa nähdyt parhaatkin vaihtoehdot ovat täysin riittämättömiä verrattuna IPCC:n raportin päästövähennysvaatimuksiin. ”Tämä iso epäsuhta ilmastotieteen ja politiikan välillä on tämän hetken kiinnostavin asia", sanoo Leipola. "Tähän epäsuhtaan liittyy kansalaisten jatkuvasti nouseva ilmastotoiminta, kuten Ilmastoveivi ja Extinction Rebellion-liike", sanoo Suominen. Lähikuukaudet ovat ratkaisevia ilmastovaaleille, arvioi ilmastotoimittaja Leipola. ”Nyt on kylmä, ilmastokokous on ohi eikä IPCC -raporttia ole tulossa. Nyt ilmasto pitää tuoda agendalle, se ei ole siellä muuten."


Mitä itsenäisyys merkitsee? Entä suomalaisuus?

5.12.2018

Mistä puhumme, kun puhumme suomalaisuudesta? Missä näkyy suomalaisten isänmaallisuus? Onko itsenäisyydellä merkitystä? Itsenäisyyspäivän tunnelmissa päätoimittajan sijainen Sammeli Heikkinen, politiikan toimittaja Jenni Leukumaavaara ja ilmastotoimittaja Lasse Leipola.


Extinction Rebellion, eli menisitkö vankilaan ilmaston vuoksi?

30.11.2018

Ilmastonmuutoksen torjuntaa kaduilla ja kabineteissa. Toimitus pohtii Extinction Rebellion -liikettä ja sunnuntaina käynnistyvää Katowicen ilmastokokousta. Äänessä ilmastotoimittaja Lasse Leipola, politiikan toimittaja Jenni Leukumaavaara ja päätoimittajan sijainen Sammeli Heikkinen.


Mitä autoille pitäisi tehdä? Entä autoilijoille?

22.11.2018

Yksityisautoilu on murroksessa. Toimitus pohtii kaupunkisuunnittelua, verotusta, sähkö- ja robottiautoja sekä sitä, onko yksityisautoilu oikeus. Äänessä päätoimittajan sijainen Sammeli Heikkinen, ilmastotoimittaja Lasse Leipola ja politiikan toimittaja Jenni Leukumaavaara.


Eurovaalien kärkiehdokkaat alkavat hahmottua

19.11.2018

Ensi kevään eurovaaleissa otetaan kantaa myös siihen, kenestä tulee seuraavan komission puheenjohtaja. Markus Drake selvittää, miten niin sanottujen kärkiehdokkaiden valinta on edennyt.


Miksi tärkeät asiat ovat niin vaikeita?

15.11.2018

Toimitus pohtii, miksi biodiversiteetti on niin vaikea asia ja pitäisikö luonto suojella ihmisen vai luonnon vuoksi. Vieraana SAK:n kansainvälisten asioiden asiantuntija Pia Björkbacka, joka kertoo miksi on tärkeää, että ammattiyhdistysliike on mukana ilmastoneuvotteluissa.


Unohtiko media ilmastonmuutoksen näin nopeasti?

8.11.2018

Uusin ilmastoraportti ilmestyi tasan kuukausi sitten ja näkyi useiden päivien ajan erilaisina ilmastoaiheina kotimaisten lehtien sivuilla. Vihreän Langan toimitus päätti tarkastaa, unohtuiko ilmastohuoli kuukaudessa vai oliko muutos pysyvä. Äänessä vs. päätoimittaja Sammeli Heikkinen, politiikan toimittaja Jenni Leukumaavaara ja ilmastotoimittaja Lasse Leipola.


Europodi: Millaisen tulevaisuuden Euroopan vihreät nuoret haluavat rakentaa?

24.10.2018

Europodin vieraana Euroopan vihreiden nuorten pääsihteeri Teo Comet, joka on mukana tekemässä vihreiden yhteistä kampanjaa ensi kevään eurovaaleihin. Pohdimme myös, mikä odottaa vihreitä vaalikampanjan toisella puolen: miten hän ja muut vihreät nuoret aikovat olla rakentamassa sosiaalista Eurooppaa.


Sivut


Viite

Vihreä Lanka 4/2019

Lue

Vihreä Lanka

4/19


Sisällysluettelo
Anna palautetta


Twitter

Graafisia maailmanselityksiä -teksti
Hiilen monta hintaa (Lasse Leipola / Iiro Törmä)

Kuva: Pekka Sauri