Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Matti Berg

Matti Berg

Salainen satanen

7.3.2008 13.47

Anna Ruohonen

Sosiaaliturvan uudistusryhmä, Sata-komitea, valmistelee Suomen sosiaaliturvan mullistusta kaikessa hiljaisuudessa. Vihreä Lanka listasi kymmenen asiaa, jotka sinun on hyvä tietää hallituksen suurimmasta hankkeesta.

 

1. Koko sosiaaliturva menee uusiksi

Pääministeri Matti Vanhasen (kesk) toinen hallitus on päättänyt uudistaa koko sosiaaliturvan. Se vaikuttaa jokaiseen meistä, sillä mehän sosiaaliturvan maksamme ja sitä tarvitsemme. Sosiaalimenot ovat 43 miljardia euroa vuodessa, siis 8 000 euroa jokaista suomalaista kohden.

 

2. Köyhiä on liikaa, vaikka järjestelmä on iso

Suhteellisen köyhyyden raja on 60 prosenttia mediaanituloista. Sen alle jää Suomessa 600 000 ihmistä. Hallitus on ottanut yhdeksi tavoitteekseen köyhyyden vähentämisen.

Lamavuosina sosiaaliturva joutui leikkuriin, ja sen jälkeen vähimmäisturva on jäänyt rajusti muusta tulojen kehityksestä. Vähimmäisturva tarkoittaa sosiaaliturvaa, joka perustuu johonkin syyhyn, kuten vanhuuteen, työkyvyttömyyteen tai työttömyyteen. Sen päälle voi saada tarveharkintaisia etuja, kuten asumistukea ja toimeentulotukea.

Osa eduista on sidottu tuloihin, kuten ansiosidonnaiset päivärahat. Yksin asuvan vähimmäisturva on 600–700 euroa kuussa. Etenkään pääkaupunkiseudulla summalla ei elä.

Tukien viidakko on tolkuton sekä hakijoille että niistä päättäville työntekijöille. Kansaneläkelaitos maksaa sataa erilaista tukea. Osa eduista on päiväkohtaisia, osa kuukausittaisia – ja verotus rullaa verovuosittain. Tukipäätökset tulevat hitaasti ja vaativat hakijoilta paperisavottaa.

Liian moni jää vaille apua. Sosiaaliturva on kursittu vuosikymmenien aikana kymmenillä säädöksillä, ja maa on muuttunut: esimerkiksi pätkätyöläisiä ei ennen ollut.

 

3. Päätökset syntyvät ennen kuin huomaat

Komitean esitys sosiaaliturvan uudistukseksi valmistuu ensi vuonna. Tänä syksynä eduskunta päättää ensimmäisistä uudistuksista. Niitä saattavat olla psykoterapiaan pääsyn parantaminen, osasairauspäivärahan käyttö, sairauspäivärahan ja opintotuen yhteensovittaminen, hoitotukien niputtaminen tai koulupudokkaiden nuorten topakampi pakottaminen töihin tai opiskeluun.

Uudistukset tulevat voimaan vaiheittain. Kaikkien uusien lakien on tarkoitus olla voimassa 2017. Siitä sosiaaliturvan uudistuskomitean, Sata-komitean nimi: Suomen satavuotisjuhlista.

Jos jostakin vaikeasta aiheesta syntyy kelvollinen mutta tyyris kompromissi, sen voimaantuloa voidaan lykätä rahoituksen saamiseksi.

 

4. Uudistus voi lässähtää, koska se kumartaa moneen suuntaan

Uudistuksen tirehtööri on sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä (kesk). Hyssälä asetti sosiaaliturvan uudistajaksi Sata-komitean, jonka puheenjohtaja on ministeriön entinen kansliapäällikkö Markku Lehto. Lehto, 65, on valtiotieteiden tohtori ja hän  on työskennellyt ministeriössä 1970-luvulta alkaen. Hän on myös opettanut sosiaalipolitiikkaa yliopisto-opiskelijoille.

Uudistusta suunnittelee neljä jaostoa: entisen peruspalveluministerin Osmo Soininvaaran (vihr) johtama perusturvajaosto, sosiaali- ja terveysministeriön päällikön Matti Toiviaisen johtama ansioturvajaosto, Veronmaksajien keskusliiton toimitusjohtajan Teemu Lehtisen johtama rahoitus- ja kannustavuusjaosto sekä sosiaali- ja terveysministeriön ylijohtajan Raimo Ikosen johtama hallintojaosto. Jaostoissa on yhteensä reilut viisikymmentä jäsentä.

Uudistus voi väljähtyä moneen suuntaan kumarteluun: uudistusryhmässä istuvat nokikkain työnantajien ja työntekijöiden edusmiehet, Kunnallinen työmarkkinalaitos, Suomen yrittäjät, Elinkeinoelämän keskusliitto, Akava, SAK, STTK, Veronmaksajain keskusliitto, MTK...

Viisaiden joukon valinta meni päin mäntyä, arvioi professori J. P. Roos Helsingin Sanomille kirjoittamassaan blogissa. Turhan monta jarrumiestä vahtii saavutettuja etuja, ja tutkijat ovat joukossa vain häveliäs viikunanlehti, hän suomii.

Nuorten pelko ovat juuri jarrumiehet ja saavutetut edut. Jos joku saa jotain uutta, jarruttaja haluaa nostaa olemassa olevia etuja. Jarruhenkilön tavoite on pitää hajurako itseä köyhempiin.

Jarrutusjäljet kulkevat tavallisesti pätkätyöläisten yli.

 

5. Tämäkin uudistus etenee hys-hys-linjalla

Uudistuksesta puhutaan vähän, vaikka komiteaviisaiden joukko hypistelee paraikaa jokaisen suomalaisen turvaverkkoa. Uudistuksesta ei haluta julkista riitelyä jo lähtökuopissa.

”Tiedotussulku”, perustelee jaostonvetäjä Osmo Soininvaarakin.

Sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä tosin chattaili sosiaaliturvasta valtionhallinnon otakantaa.fi-foorumilla ja Markku Lehto näyttäytyi Turun Sanomien uutissivuilla.

Mitään konkreettista kumpikaan ei sosiaaliturvan uudistuksesta paljastanut.

 

6. Kansa tahtoo töitä ja reilun vähimmäisturvan

Ministeriön masinoimassa nettikeskustelussa nämä viisi asiaa saavat suomalaisilta eniten kannatusta:

Vähimmäisturva yhtenäiseksi. Yksi ehdotus on sitoa työelämän ulkopuolella olevien etuudet kansaneläkkeeseen joko suoraan tai kertoimin.

Vähimmäisturvaan reilu korotus. Tämä vähentäisi toimeentulotuen tarvetta ja paperisotaa.

Työn ja tuen yhdistäminen helpoksi. Tuet voisivat pienentyä portaittain ansiotulojen nousun myötä. Esimerkiksi opiskelijat voivat käydä jonkin verran keikka- tai osa-aikatöissä tukeaan menettämättä, mikseivät muutkin?

Verokarhun käpälä irti etuuksista. Tähän asti veronkevennykset ovat suosineet palkkatuloja. Pienituloisille tärkeä kunnallisverotus on kiristynyt.

Yksi luukku, kiitos. Sosiaaliturva pitäisi uskoa yhdelle viranomaiselle ja lopettaa hakijoiden hyppyytys konttorista toiseen.

 

7. Kannustavuus on pyhä piiska

Sata-komitea punnitsee, onko sosiaaliturvan saaja asiakas vai kannuksia kylkiinsä kaipaava laiskuri. Ääripäiden välillä on iso poliittinen railo.

Sosiaaliturvan yhteydessä jankutetaan sanoja kannustavuus ja vastikkeellisuus. Niin nytkin: uudistuksen tavoite on kannustaa suomalaisia työhön.

Kannustavuuden tärkeyttä ei ole tapana kyseenalaistaa, mikä närästää sosiaalipolitiikan tutkijoita. Eikö kannustavuus tarkoita, että ihmisten on pakko ottaa vastaan huonosti palkattua työtä entistä huonommin ehdoin? Kannustavuuden näkökulma on talouden ja yritysten, ei sosiaalityön.

Kannustavuuden periaate on yhdistää sosiaaliturva ja verotus niin, että työstä saa aina enemmän rahaa kuin sosiaalietuuksista. Usein kannustavuus tulkitaan niin, että missään elämäntilanteessa yhteiskunnan tuki ei saisi ylittää surkeintakaan palkkaa. Siksi vähimmäisturva on pieni.

Uudistajat päättävät, paljonko kannustavuuden vahtimiseen halutaan panna aikaa ja vaivaa.

Kannustavuuden lisäksi sosiaaliturvan vastikkeellisuutta on lisätty. Vastikkeellisuus tarkoittaa, että saadakseen tukia tai palveluja ihmisen pitää tehdä jotakin: on opiskeltava tai haettava töitä. Esimerkiksi pitkäaikaistyöttömien on pakko osallistua aktivointiin, kuten työnhakukoulutukseen.

Vastikkeellisuuden ongelma on, että monen mielestä ihmisten pakottaminen on väärin – etenkin, jos esimerkiksi kurssit eivät ole ihan fiksuja. Aktivointi usein myös kohdistuu niihin, joita on helpointa auttaa. Näin työllisyyspolitiikka näyttää tehokkaalta. Syrjään jäävät esimerkiksi vajaakuntoiset, joiden on oikeasti vaikea löytää töitä.

Toinen ongelma on, että vastikkeellisuus ei ainakaan ohenna byrokratiaa tai yksinkertaista sosiaaliturvaa. Juuri sitä uudistuksen pitäisi tehdä.

Kannustavuuden vaikutuksia on vaikea arvioida. Hyvä työllisyyskehitys johtuu kuitenkin talouskasvusta, ei pienestä vähimmäisturvasta.

 

8. Kansalaispalkkaa ei tule

Sata-komitea päättää, kuinka paljon sosiaalietuuksia jaetaan tarpeiden mukaan vai olisiko kätevämpää antaa kaikille sama raha. Tarveharkinnan huono puoli on, että tuen jakaminen on monimutkaista. Harkinnan kanssa rinnakkain kasvaa yleensä myös kontrolli, vastikkeellisuus ja paperisota.

Toisaalta tarveharkinnassa on järkeä, koska ihmisten tarpeet ovat erilaisia. Kuusitoistavuotias vanhempiensa luona asuva koulupudokas ei tarvitse yhtä paljon rahaa kuin omillaan asuva liikuntavammainen aikuinen tai kahden lapsen pienipalkkainen yksinhuoltaja.

Yhtäläistä kansalaispalkkaa Sata-komitea ei luo. Idea kansalaispalkasta törmää aina samaan vasta-argumenttiin: se tulee liian kalliiksi – ja jotkut kuitenkin heittäytyvät siivelle. Osa tutkijoista kannattaa kokeilua. Voi olla, että oikeassa elämässä siipi ei houkuttelisi.

Perustulomalleja on sorvattu useita. J. P. Roos tarjoaa komitealle ehdotuksen: Perustuloa pitää hakea ja sen edellytys on, että tulojen ja tuen summa ei ylitä tiettyä kohtuullista tasoa. Tuen saa hakemuksella, mutta sen joutuu palauttamaan kokonaan tai osittain, jos raja ylittyy. Tämä tarkistettaisiin verotiedoista.

 

9. Kuntien ja Kelan työnjako on uudistuksen koetinkivi

Yhden luukun periaatteesta on puhuttu ja puhuttu. Sosiaaliturvan toteuttavat sekä kunnat että Kela. Avun tarvitsijan vastuulla on osata hakea kaikki tuet, jotka hän voi saada.

Nyt tukien hakeminen on niin vaativa ponnistus, ettei se kaikilta onnistu. Se on yksi syy leipäjonoihin: niin kutsuttu moniongelmainen ei Kelan ja kunnan paperisodasta selviä.

Monen avuntarvitsijan mielipide on, että sääntöviidakosta löytyy aina rivi, jota tulkitsemalla etu voidaan evätä. Toimeentulotuen hakemisen ihmiset kokevat nöyryyttäväksi. Lisäksi kunnat toteuttavat sosiaaliturvaa kukin omalla tavallaan, ja siksi eri puolilla maata asuvat ihmiset eivät ole tasa-arvoisia.

Monen luukun ongelma on, ettei sosiaalipalveluissa voida käyttää yhtä tehokasta tietotekniikkaa kuin yrityksissä: yhtä asiakastietokantaa ei ole.

Yksi ehdotus on keskittää sosiaaliturva Kelaan. Vanhastaan idean on kampittanut puoluelinnakkeiden jako. Kela on ollut keskustapuolueen tonttia, jonka valtaa etenkään vasemmisto ei ole halunnut lisätä.

Ainakin joitakin tukia voitaisiin yhdistää: Kelan pääjohtaja Jorma Huuhtanen on ehdottanut esimerkiksi kuntien omaishoidon tuen ja Kelan maksaman eläkkeensaajien hoitotuen paketoimista.

Jos lainsäädäntö on näin hajanainen, toimeenpanon pitäisi olla selkeää. Kumman Sata selvittää?

 

10. Ilman lisärahaa mikään ei muutu

Tavallinen idea on, että hallintoa pienentämällä voidaan säästää rahaa ja käyttää se vähimmäisturvan nostamiseen. Saman rahan jakaminen uusiksi ei loputtomasti auta. Sata-komitean on joko uskallettava puuttua saavutettuihin etuihin – tai saatava lisää rahaa.




Viite