Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Iiro Törmä

Iiro Törmä

Harmaalla alueella – Miksi seksuaalinen häirintä on niin vaikea asia?

7.3.2018 15.19

Jenni Leukumaavaara

Rikoslaki ei tunne seksuaalista häirintää

  • Seksuaalinen ahdistelu tuli rikoslakiin vuonna 2014. Laki kieltää toisen ihmisen koskettelun niin, että se loukkaa tämän seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Rangaistus on sakkoja tai enintään puoli vuotta vankeutta.
  • Seksuaalista häirintää ei ole rikoslaissa. Oikeusministeri Antti Häkkänen on arvioinut, ettei sitä siihen todennäköisesti lisätäkään, koska häirinnän määrittely on erittäin hankalaa. Oikeusministeriön selvitys väkivalta- ja seksuaalirikosten rangaistusten koventamisesta valmistuu lähiaikoina. 
  • Tasa-arvolain mukaan työnantaja syyllistyy syrjintään, jos hän ei ryhdy toimiin saatuaan tiedon seksuaalisesta tai muusta sukupuoleen perustuvasta häirinnästä. Häirintää ovat esimerkiksi vihjailevat puheet, jotka koskevat toisen vartaloa ja joilla luodaan halventava tai uhkaava ilmapiiri.
  • Työturvallisuuslaissa puhutaan terveydelle haitallisesta, vaaraa aiheuttavasta tai muusta epäasiallisesta kohtelusta. Työturvallisuuslaki velvoittaa myös työkaverit ilmoittamaan havaitsemastaan epäasiallisesta kohtelusta.

Se alkoi viime syksynä. Satoja, tuhansia, miljoonia Me too -päivityksiä sosiaalisessa mediassa. Jaoin muiston siitä, miten Tuurin kyläkauppias Vesa Keskinen oli tytönrinnoissani kiinni Resiinaralli-kesätapahtumassa 1990-luvun lopulla.

Miljoonia somepostauksia ja satoja lehtijuttuja ja kolumneja. Rohkeita ulostuloja. Potkuja poliittisista ja kulttuurillisista tehtävistä, ainakin maailmalla. Suomessa Tomi Metsäketo lensi pihalle Tähdet tähdet -ohjelmasta ja Lauri Törhönen erosi Kaapelitalon hallituksen puheenjohtajan paikalta.

Kolumnisti toisensa jälkeen kirjoittaa, että jokainen tietää mitä seksuaalinen häirintä on. Mutta kun en tiedä. Mistä puhumme, kun puhumme seksuaalisesta häirinnästä?

En tiedä, onko joku kokenut toimintani häiritseväksi. Halaan mielelläni ihmisiä, saatan koskettaa olkapäähän tai reidelle. Huumorini on toisinaan roisia. Välillä se yllättää ihmiset. Huomaan tulleeni liian lähelle, vaikka motiivini ei ole ollut seksuaalinen tai vallankäytöllinen.

Olen ollut se urpo, joka ei ymmärrä, ettei toinen ole kiinnostunut. Tai hän on ollut kiinnostunut vain seksistä. Ne tilanteet ovat satuttaneet, mutta onko joku kohdellut niissä kaltoin ja ketä?

Olen haastatellut häirintää kokeneita, häiriköiden ja kohteiden kanssa työskenteleviä asiantuntijoita ja tutkijoita, kavereita ja kansanedustajia. Olen lukenut rikos-, tasa-arvo- ja työturvallisuuslakia. Määritelmät vaihtelevat, kohteen vastuu kertoa tapahtuneesta vaihtelee, herkkyys ja maalaisjärki vaihtelevat.

Seksuaalisviritteistä kanssakäymistä voi ajatella janana, jonka toisessa päässä on molempia osapuolia ilostuttava flirtti. Toisessa päässä on rikos, kuten raiskaus tai päällekäynti. Seksuaalinen häirintä on janalla siinä kohtaa, missä ei ehkä vielä rikota lakia, mutta ylitetään soveliaisuuden raja. Soveliaisuuden raja vaihtelee, ja siihen vaikuttavat kasvatus, kulttuuri, sukupuoli.


Cocktailkutsut. Tunnettu keski-ikäinen mies tulee esittäytymään nuorelle naiselle. Mies juttelee asiallisesti. Illan aikana julkkiksen katse jää pitkäksi aikaa naiseen. Liian pitkäksi, ajattelee nainen. Tilanne ahdistaa ja nainen vaihtaa seuraa, mutta mies tulee yhä uudelleen juttusille. Mies sanoo toivovansa, että seuraavan kerran olisi enemmän mahdollisuuksia jutella kahden kesken. Myöhemmin mies ja nainen osuvat jälleen samaan tilaisuuteen. Mies tervehtii märällä poskisuudelmalla. Loppuillan nainen pakoilee miestä.

Jos joku tarttuu kiinni haarovälistä tai rinnoista, ei tilanne jää epäselväksi. Raja on ylitetty, toimittu väärin. Entä pitkät katseet, poskisuudelmat ja halaukset? Kosketus olkapäähän. Monitulkintaiset puheet.

Milloin halaus on liian pitkä? Mitä olkapäähän koskettaminen tarkoittaa? Miten katseen ja halauksen sävy määritellään ja todistetaan? Halauksen kohteen olo muuttuu tukalaksi, mutta miten sen saisi sanottua esihenkilölle tai häiriköijälle?

Seksuaalista häirintää kartoittavista kyselyistä ja uhrien kertomuksista päätellen tilanteen tulkitseminen ja siitä kertominen ei ole helppoa. Elinkeinoelämän keskusliiton tammikuussa Taloustutkimuksella teettämän selvityksen mukaan 58 prosenttia kyselyyn vastanneista ei ilmoittanut kokemastaan häirinnästä kenellekään.

Samaisen selvityksen mukaan 38 prosenttia naisista ja yhdeksän prosenttia miehistä on kokenut seksuaalista häirintää. Samansuuntaisia tuloksia paljasti naisvaltaisen Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliiton loppuvuodesta julkaistu selvitys.

Ilmoittaminen olisi tärkeää, jotta pomo voi puuttua asiaan. Ja jotta häirintään syyllistynyt kuulee uhrin kertomuksen ja näkee tekemisensä mustana valkoisella. Tämä on tärkeää siksikin, ettei tekijä aina ymmärrä ylittävänsä rajaa.

Työterveyslaitoksen mukaan seksuaalinen häirintä tarkoittaa ei-toivottua sanallista tai fyysistä seksuaalisväritteistä käyttäytymistä, jonka kohde kokee vastentahtoisena. Sen ohjeissa on kohta, jota suurin osa meistä ei noudata: ”Reagoi välittömästi, älä oleta, että käytös loppuu jos sitä ei ole huomaavinaan.”

Häiritsevästi käyttäytyvä ei itse välttämättä tiedä, että hänen käyttäytymisensä koetaan häiritsevänä. Ja häirityksi joutuneen vielä pitäisi kertoa, minkälaisen käyttäytymisen on kokenut häiritsevänä.

Tukala tilanne.


”Tämä työntekijä on mies ja hänellä(kin) oli melko huono huumorintaju. Istuimme yhdessä monta kertaa baarissa ja juttujen taso oli […] mitä oli, siis hirveen hauskaa huumorii! No hän istui siinä lattialla ja ringissä oli muutama muukin. Ja koska olen huumorimiehiä, niin pakkohan minun oli jotain tosi hauskaa sanoa ohikulkiessani. Tällä kertaa sanoin hänelle, että ’tuutko mukaan tonne johtajan huoneeseen, niin panen sua perseeseen.’ Ja sitten jatkoin matkaani”,  teatteriohjaaja Jalmari Nummiluikki kirjoitti Facebookissa helmikuussa.

Pari päivää vitsailun jälkeen Nummiluikki sai kutsun palaveriin, jossa työsuojeluvaltuutettu ja vitsailun kohteena ollut työntekijä sanoivat hänen syyllistyneen seksuaaliseen häirintään.

Nummiluikki oli järkyttynyt. Paitsi oman käytöksensä sopimattomuuden ymmärtämisestä, myös siitä, miten työntekijä ja työsuojeluvaltuutettu olivat niin peloissaan ja jännittyneitä, että kädet tärisivät.

Nummiluikki kertoo, että vasta keskustelu havahdutti hänet huomaamaan toimintamekanisminsa. Tapahtuneen jälkeen Nummiluikki tajusi toimineensa myös aiemmin tökerösti.

Rajan ylittämisen tajuamatta jääminen ei vaadi ummehtunutta mielenlaatua ja sovinistista sielua. Harva meistä myöskään niin tosikko on, etteikö joskus huonoa huumoria viljelisi. Joskus kyseessä on seksuaalinen häirintä, joskus tulkintavirhe.

Myös puhetavat vaihtelevat. Lapissa ja Tornionjoen varressa puheenparsi on ronskimpaa kuin vaikkapa Helsingissä.


Kasvuympäristö vaikuttaa rajojen tunnistamiseen, sanoo kriisityöntekijä Jukka Aho. Hän työskentelee Tampereen Setlementin seksuaaliväkivaltatyössä sekä häirintään syyllistyneiden että uhrien kanssa.

”Ihmisellä voi olla vanhan kansan malli, jokin ajatus siitä mikä on naisen asema ja miten naisia voi kohdella. Jos sellainen malli on mielessä, ei välttämättä ymmärrä tekevänsä väärin.”

Ymmärrys seksuaalisesta häirinnästä saattaa tulla sekä tekijälle että kohteelle viipeellä, henkisenä takapotkuna. Voi olla, että vasta jälkeenpäin ymmärtää ja saa itselleen sanoitettua, ettei kohtaamisessa mennyt kaikki oikein.

Ahon vastaanotolle on tullut juttusille miehiä, jotka esimerkiksi pikkujoulukähmintöjen jälkeen ovat tajunneet toimineensa sopimattomasti.

Aho kertoo tapauksesta, jossa mies oli illanvietossa häirinnyt työkaveria. Tilanne oli valjennut hänelle myöhemmin, kun aiheesta oli vitsailtu työpaikalla. Mies halusi tulla juttelemaan asiasta, vaikka häiriköinnin kohde ja esihenkilö eivät sitä vaatineet.

Apu seksuaaliselle häiritsijälle on esimerkiksi keskustelua seksuaaliterapian tai -neuvonnan keinoin. Esimerkiksi kokoomuksen kansanedustaja Ilkka Kanerva sanoi vuonna 2010 hakeutuneensa hoitoon sen jälkeen, kun hän toistuvasti lähetteli viestejä naisille, muun muassa alaikäiselle tytölle. Ahon mukaan vain muutama prosentti ahdistelijoista hakee apua hoidosta.

Aho korostaa, että seksuaalisessa häirinnässä pieneltä vaikuttava teko voi aiheuttaa erittäin pahan olon. Häirintä voi vaikuttaa uneen ja ruokahaluun.

”Siinä mennään intiimeimmille alueille, vaikka vaatteet olisivat päällä. Se voi olla järkyttävä tilanne, vaikka sen voi aluksi kuitata huumorilla.”

Perjantai-iltapäivä eduskunnan hiljaisella käytävällä. Kaksi työntekijää odottaa hissiä. Kansanedustajamies tulee naisten takaa ja nappaa toisen halaukseen. Hän kysyy, mihin tytöt ovat menossa ja sanoo haluavansa tulla mukaan. Työntekijät eivät ole olleet kansanedustajan kanssa aiemmin tekemisissä.

Kumpikaan naisista ei sano miehelle, että tilanne tuntuu ahdistavalta. Kumpikaan ei tee tilanteesta ilmoitusta, sillä tapaus ei tukaluudestaan huolimatta tunnu riittävän vakavalta häirinnältä. Mies on hierarkiassa selvästi naisia ylempänä.

Seksuaalisella häirinnällä on lähes aina kytkös yhteiskunnan valtarakenteisiin. Se voi selittää sitä, että häirintää kokeneet eivät raportoi kokemuksiaan.

Eduskunta on osuva esimerkki hierarkkisesta työyhteisöstä, jossa valta on jakautunut epätasaisesti ja yhdellä ryhmällä eli kansanedustajilla on merkittävä valta.

Yksitoista vuotta sitten Helsingin Sanomat kirjoitti eduskunnan kalapuikkoviiksimiehistä, joiden kerrottiin häirinneen etenkin avustajia. Silloin puhe keskittyi valtarakennelmien hahmottamista enemmän siihen, kuka nipisteli ketä.

Avustajat ilman rajoja -yhdistyksen puheenjohtajien Sarianna Mankin ja Heini Raskin mukaan eduskunnassa on yhä häirintää. Sitä on vaikea kitkeä. Ilmoituksen häirinnästä voi tehdä anonyymisti, mutta käytäntö on osoittanut, ettei hallinton tapa käsitellä nimettömiä ilmoituksia ole aukoton. Avustajat pelkäävät, että ilmoittajien nimet vuotavat.

Raskin ja Mankin mielestä eduskuntaan pitäisi saada häirintäyhdyshenkilöitä, selvitykset pitäisi teettää talon ulkopuolisella taholla, ja kansanedustajilla tulisi olla pakollinen esihenkilökoulutus, jossa myös seksuaalista häirintää käsiteltäisiin. Naisten mukaan ennaltaehkäisyä ei ole eduskunnassa juuri edistetty.

”Vaadimme aktiivista viestintää nollatoleranssista ja sellaisen kulttuurin edistämistä, jossa häirintää ei hyväksytä eikä hyssytellä”, Mankki sanoo.


”Yksi asia, johon psykologit eivät luultavasti kiinnitä huomiota, on valta. Ihmiset tekevät seksuaalista häirintää, kuten monia muitakin asioita, koska he voivat. Häirintään ei ole puututtu. On syntynyt kulttuuri, jossa näin voi tehdä ilman seurauksia”, sanoo Minna Canth -akatemiaprofessori Johanna Niemi Turun yliopiston oikeustieteen laitokselta. 

Eduskunnassa häirintää kokeneet, tai sitä pelkäävät, väistävät hankalia henkilöitä ja tilanteita. Lähdetään pois ruokalasta tai tilaisuudesta, johon hankalaksi todettu ihminen saapuu.

Kansanedustajien koskemattomuus vaikeuttaa häirinnän kitkemistä eduskunnassa. Harvassa ovat työpaikat, joissa työkaverin päällekäymisestä seuraa vain oman tiimin paheksunta tai pomon moitteet. Avustajayhdistyksen puheenjohtajien mielestä väliaikaisen erottamisen pitäisi olla mahdollista ja nykyistä helpompaa.

Esimerkiksi Ranskassa seksuaalisesta häirinnästä rangaistaan ankarammin, jos häiriköijä on esimiesasemassa.

”Ranskassa yritetään löytää nyt flirtin ja häirinnän välistä eroa, koska siihen törmää aina”, seksuaaliseen häirintään työpaikoilla perehtynyt tutkija, Helsingin yliopiston dosentti Kaisa Kauppinen sanoo.


Voiko Me too ja seksuaalisen häirinnän torjunta rajoittaa vapauttamme?

Yhdysvaltalainen esseisti ja media-alan professori Laura Kipnis kirjoitti sanomalehti Guardianissa tammikuussa, että Me too on mennyt liian pitkälle, muttei toisaalta tarpeeksi pitkälle.

Kipnis on kirjoittanut kirjan Unwanted Advances: Sexual Paranoia Comes to Campus, jossa hän kritisoi seksuaalisen häirinnän ehkäisyä amerikkalaisissa yliopistoissa. Kipnisin mukaan se ei vapauta ja voimauta naisia, vaan pikemminkin hidastaa sukupuolten välisen tasa-arvon toteutumista.

Yhdysvaltalaisilla yliopistokampuksilla ilmi tulleiden raiskausten jälkeen yliopistot ovat luoneet järjestelmän, jossa seksuaaliseksi häirinnäksi tai turvattomuutta aiheuttavaksi toiminnaksi voidaan lukea melkein mikä tahansa.

Kipnisin huolena on, että uusi ”sääntelyn ilmapiiri” ulottaa seksuaalisen häirinnän tarkoittamaan myös uskaliasta taidetta, ja epäsopivaa valta-asetelmaa nähdään kaikissa kampuksella solmituissa ihmissuhteissa.

Se, mikä aiemmin oli määrittelemätöntä rajamaastoa, on muuttumassa paheksuttavaksi. Kuin joku olisi kääntänyt spottivalon aiemmin hämärälle alueelle. Katsomme itseämme ja toisiamme eri tavalla.

Yksi haastattelemistani poliitikoista, vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula, havahdutti minut ajattelemaan omaa toimintaani. Kontulan mielestä pelkkä rankaiseminen, tai rankaiseminen ylipäätään, on hankalaa tilanteissa, joissa ei ole varma tekijän motiiveista tai mahdollisista tulkintavirheistä.

”En voi itsestäni sataprosenttisella varmuudella sanoa, etten ikinä olisi häirinnyt ketään. Voitko sinä? Ilmeisesti samanlaista pohdintaa käyvät muutkin, sillä häirintäkeskustelun alettua eräs, mielestäni aina ihan asiallisesti käyttäytynyt, mutta joskus olkapäälle taputteleva kollega kävi kysymässä, että eihän hän vain ole häirinnyt”, Kontula sanoo. 

Kontulan mielestä paras tapa edetä olisi varmistaa ympäristö, jossa häiritty voi kertoa, ettei käytös ole toivottua. Sen jälkeen päävastuu on häiritsijällä. Myös muilla läsnäolijoilla on vastuu puuttua tilanteeseen.

Journalisti Claire Berlinskin mukaan Me too on muuttumassa klassiseksi moraaliseksi paniikiksi. Berlinskiä ärsyttää väite, että epätoivotussa suudelmassa on aina kyse vallasta, eikä pieleen menneestä kosiskelusta.

Berlinski kirjoittaa, että vaikutuksen tekemiseen pyrkivät signaalit on helppo ymmärtää väärin, koska tilanteeseen liittyy laaja ihmisyyden tunnekirjo ja haavoittuvuus.

”Epäonnistunut lähestymisyritys tai yritys tehdä vaikutus voidaan kokea ahdisteluna. Mielestäni ahdisteluksi sellainen muuttuu vasta, jos toinen ei kiellosta tai pyynnöstä huolimatta lopeta”, pohtii professori Johanna Niemi.

Yhteisymmärryksen löytäminen on hankalaa, koska luomme nyt miesten ja naisten väliseen kanssakäymiseen uusia sääntöjä. Emme vielä osaa niitä. Amerikkalaisissa kampusohjeissa on esimerkiksi sääntö, jonka mukaan mies ei saa koskaan suudella naista ilman suoraa luvan kysymistä.

”Olemmepa sitten sitä mieltä että sääntö on hyvä tai naurettava, ainakin voimme olla yhtä mieltä siitä, että se on uusi. Asiaa epäilevät voivat katsoa ennen vuotta 2017 tehtyjä elokuvia ja televisiosarjoja, joissa miehet rutinoituneesti suutelevat naisia ilman lupaa”, Berlinski kirjoittaa.

Paikalla on väliä: baarissa on sallitumpaa flirttailla kuin työpaikalla. Onko flirttailu lainkaan sallittua työpaikalla, siitä on monta mielipidettä.

Kipnis vääntää rautalankaa pohtimalla, onko esimerkiksi reidessä kohta, jonka yläpuolelle koskeminen ylittää rajan. Kehossamme on julkisia ja yksityisiä alueita; alueita joita voi koskea ilman lupaa, kuten käsi, ja alueita joihin koskeminen on tunkeilua.

Tällainen jaottelu voi tuntua saivartelulta. Olen silti huomannut miettiväni, onko sallittua koskea olkapäätä tai selkää. Ehkä ei.

Kipnis kirjoittaa, että Me toon vielä lunastamaton ydin on, että naisen lupa hallita omaa kehoaan on vapauden alku, ei sen päätepiste. Vapauden pitää olla sisäistettynä meissä, ei vain hypoteettisena ulkopuolelta tulevana rauhaan jättämisenä.

Miten meistä tuli tällaisia? Miksi emme osaa käyttäytyä emmekä puolustautua?

Koska meitä ei ole siihen opetettu, sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen seksuaalikasvattaja Katriina Bildjuschkin. Hänen mukaansa seksuaalikasvatuksen pitäisi alkaa jo lapsen syntymästä.

Olemme seksuaalisia olentoja kehdosta hautaan, eikä seksi ja seksuaalisuus ole muusta elämästä irrallaan oleva saari. Seksuaalikasvatus on sitä, että opimme miten ihmistä saa koskea ja lähestyä.

Bildjuschkinin kertoessa, että seksuaalikasvatusta pitäisi olla päiväkodissa, ihmiset kauhistuvat. Mutta jos seksuaalikasvatus aloitetaan vasta yläkoulussa, lapsi on jo oppinut häpeämään ja varomaan seksuaalisuuttaan. Omien ja samalla toisen ihmisen rajojen hahmottaminen vaikeutuu.

”Seksuaalisuus on se mitä olemme, seksi on sitä mitä me teemme. Seksuaalikasvatus on myös sitä mitä olemme, ei vain sitä mitä teemme”, Bildjuschkin sanoo. 

Jos sukupuolisanoista tulee kiellettyjä, odotamme lapsilta ja myöhemmin aikuisilta käyttäytymistä, jota ei ole opetettu. Bildjuschkinin mukaan Suomessa aikuisten on vaikea puhua esimerkiksi sukupuolielimistä niiden oikeilla nimillä.

Kouluissa, terveyskeskuksissa ja armeijassa pitäisi kysyä unen, syömisen ja liikunnan ohella myös seksielämästä. Niin kauan kuin seksuaalisuudesta on vaikea puhua, se pysyy outona ja hankalana, tabuna. Kykenemättömyys käsitellä seksuaalisuuteen liittyviä asioita voi johtaa myös ylilyönteihin. 

Bildjuschkinin mielestä heteronormatiivinen ajatusmaailma, jossa sukupuolet seksualisoidaan, on ongelmallinen. Heti ajatellaan olevan seksuaalista säätöä, jos on toiselle ystävällinen.

”Me toon hyvä puoli on, että saamme aikaa reagoida hankaliin tilanteisiin. Kun tulee tilanne, jossa joku puhuu rinnoille, voin sanoa, että hei stop, tuo ei ole asiallista.”


Mitä pitäisi tehdä? Ainakin pitää harjoitella toimimaan uudella tavalla, eikä käpertyä ajattelemaan, että vika on feministeissä, tai ettei asia koske itseä. Pitää voida esittää tyhmiä kysymyksiä, ilman että ne tulkitaan Me toon vastustamiseksi.

Lainsäädäntöä on tarpeeksi, mutta se pitäisi tuntea paremmin. Asiantuntijat suosittelevat sovittelua ja ongelman ratkomista työpaikoilla ennemmin kuin raskasta käräjöintiä.

”Ne ovat usein puhdistavia tilanteita ja hyödyttävät koko työyhteisöä”, tutkija Kaisa Kauppinen sanoo.

Häiriköijän vastaus hänelle esitettyyn tilanteeseen saattaa olla, etten tarkoittanut, tai että sehän oli huumoria. On tärkeää kysyä, että mitä sitten tarkoitit. Nyt ihmiset ovat havahtuneet siihen, että teoilla voi olla seurauksia.

Tarvitsemme häirintäyhdyshenkilöitä työpaikalle, koulutusta viranomaisille, opettajille ja terveydenhuollon ammattilaisille. Tarvitsemme myös pienille työpaikoille tasa-arvosuunnitelmia, jotka käydään yhdessä läpi, eikä jätetä hyllyyn pölyttymään.

Pitää uskaltaa sanoa vaikeita asioita ääneen. Hiljaisuus on loppunut, mutta asenteiden muotoutuminen uuteen asentoon on vielä selvästi kivuliaassa vaiheessa.

Mitä minä aion tehdä? Opettelen olemaan koskematta ja kertomatta ronskeja vitsejä, jos en ole varma siitä, että se on ok. Se typistää olemistani, mutta ehkä se on asennemuutoksen hinta.

Jutun häirintäesimerkit perustuvat tositapahtumiin. 

Rikoslaki ei tunne seksuaalista häirintää

  • Seksuaalinen ahdistelu tuli rikoslakiin vuonna 2014. Laki kieltää toisen ihmisen koskettelun niin, että se loukkaa tämän seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Rangaistus on sakkoja tai enintään puoli vuotta vankeutta.
  • Seksuaalista häirintää ei ole rikoslaissa. Oikeusministeri Antti Häkkänen on arvioinut, ettei sitä siihen todennäköisesti lisätäkään, koska häirinnän määrittely on erittäin hankalaa. Oikeusministeriön selvitys väkivalta- ja seksuaalirikosten rangaistusten koventamisesta valmistuu lähiaikoina. 
  • Tasa-arvolain mukaan työnantaja syyllistyy syrjintään, jos hän ei ryhdy toimiin saatuaan tiedon seksuaalisesta tai muusta sukupuoleen perustuvasta häirinnästä. Häirintää ovat esimerkiksi vihjailevat puheet, jotka koskevat toisen vartaloa ja joilla luodaan halventava tai uhkaava ilmapiiri.
  • Työturvallisuuslaissa puhutaan terveydelle haitallisesta, vaaraa aiheuttavasta tai muusta epäasiallisesta kohtelusta. Työturvallisuuslaki velvoittaa myös työkaverit ilmoittamaan havaitsemastaan epäasiallisesta kohtelusta.

seksuaalinen häirintä  työelämä  eduskunta  tasa-arvo 



Haluatko lukea lisää Lankaa? Tilaa nyt uusi viikoittainen uutiskirje täältä.