Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Onko nousun takana populismi? Vihreä Lanka vastaa kuuteen väitteeseen vihreistä

10.11.2017 16.02

Sammeli Heikkinen

Vihreiden kannatuslukemat ovat edelleen useamman prosenttiyksikön korkeammalla kuin eduskuntavaaleissa, vaikka kovin nousu näyttääkin taittuneen.

Mihin vihreiden viime vuosien nousu perustuu? Vihreä Lanka otti tarkasteluun kuusi väitettä puolueen menestyksestä.

 

Vihreiden menestyksen takana ovat koulutetut kaupunkilaiset naiset.

Totta. Vuonna 2011 Suomen Kuvalehti teetti
Taloustutkimuksella kyselyn, jonka perusteella vihreiden kannattajista 71 prosenttia on naisia. Osuus oli Yhteiskuntapolitiikka-lehden vuonna 2016 julkaiseman artikkelin mukaan edelleen täsmälleen sama.

Puolueen jäsenistä naisia on 62 prosenttia, mikä on suurempi osuus kuin missään muussa puolueessa. Kaksi kolmasosaa asuu suuressa kaupungissa ja vain hieman yli kymmesosa maaseudulla.

Vielä sukupuoltakin vahvemmin vihreiden jäsenistöä määrittää koulutus. Jäsenistä peräti 83 prosentilla on vähintään alempi korkeakoulututkinto. Etenkin koulutuksen, mutta myös työaseman, puolesta vihreät näyttää olevan jopa eliittipuolue. Kaksi kolmasosaa jäsenistä on ylempiä toimihenkilöitä.

”Puoluejäsenten yhteiskunnallinen asema on ammattiluokituksen perustella poikkeuksellisen korkea”, kirjoittivat Ilkka Koiranen, Aki Koivula ja Arttu Saarinen Yhteiskuntapolitiikka-lehdessä.

Opiskelijoita on vihreissä enemmän kuin muissa puolueissa tai väestössä yleensä, noin 13 prosenttia.
Myös kannattajat ovat koulutettua väkeä, yli puolella on korkeakoulututkinto.

”Vihreisiin identifioidutaan suhteellisen tasaisesti kaikista palkansaajaryhmistä. Sekä jäsenten että kannattajien perusteella voidaan todeta, että vihreät on pääasiassa palkansaajien puolue”, kirjoittavat Koiranen, Koivula ja Saarinen.

Koulutetut ja suhteellisen hyvin menestyvät ihmiset ovat puolueelle kiitollinen kannattajajoukko. Poliittinen valta Suomessa -kirjassa julkaistussa tutkimuksessaan akatemiatutkija Hanna Wass selvitti, että ihmisen äänestystodennäköisyys riippuu hyvin paljon koulutuksesta.

Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa korkeakoulututkinnon suorittanut äänesti 85 prosentin todennäköisyydellä, peruskoulutuksen saanut vain alle 60 prosentin todennäköisyydellä.

Kokoomusta on huolettanut naisäänestäjien valuminen vihreisiin. Olihan vihreät ainoa puolue, jolla oli kevään kuntavaaleissa ehdolla selvästi enemmistö naisia. 

Vihreät ajatukset vetoavat etenkin nuoriin koulutettuihin kaupunkilaisnaisiin, sanoi tutkija Jenni Karimäki Nykypäivä-lehden haastattelussa keväällä. Tutkijan mukaan vihreiden naisäänestäjille arvokysymykset ovat tärkeämpiä kun talouskysymykset.

 

Vihreiden kannatuksen nousu johtuu megatrendeistä ja jatkuu edelleen.


Ehkä. Esimerkiksi Taloustutkimuksen tutkimuspäällikkö Juho Rahkonen arvioi ennen kuntavaaleja, että vihreiden kannatus on kasvanut ja kasvaa edelleen, sillä kaupungistuminen, liberalisoituminen ja nuorten ihmisten arvojen pehmeneminen ovat megatrendejä, jotka suosivat puoluetta.

Suomessa yhteiskunnan rakenteen raju muutos viime vuosikymmeninä on luultavasti muuttanut maata suuntaan, jossa vihreille on enemmän tilaa. Kaupungit ovat kasvaneet, asenteet vapautuneet ja rajat avautuneet.

Kuitenkin jo se, että vihreän puolueen menestyminen niinkin hyvin kuin Suomessa on melko harvinaista, kertoo siitä, ettei vihreiden kannatuksessa ole kyse luonnonlainomaisesta etenemisestä. Esimerkiksi Saksassa, Ruotsissa ja Itävallassa vihreät nousivat merkittävään asemaan mutta ovat nyt luisuneet alas. Gallupsuosion kärjen taittuminen Suomessakin on merkki ainakin siitä, ettei menestys ole automaattista.

Ennemmin voisi sanoa, että megatrendit ovat luoneet olosuhteet, joissa vihreät voivat menestyä.

 

Touko Aallon valinta teki vihreistä koko maan puolueen.

Tarua. Puheenjohtaja ei ole vaikuttanut ratkaisevasti siihen, miten puolue hahmotetaan. Eikä vihreät ole koko maan puolue.

Ennen puheenjohtajavaalia Touko Aalto nostettiin hetkittäin julkisuudessa maakuntien mieheksi, joka haastaa vihreiden pääkaupunkikeskeisen hegemonian. Mutta myös edellinen puheenjohtaja Ville Niinistö oli turkulaisena maakuntien mies. Ennen Niinistöä puheenjohtajana oli pari vuotta helsinkiläinen Anni Sinnemäki, mutta ennen häntä puoluetta veti Tarja Cronberg Pohjois-Karjalasta.

Toistaiseksi pisin askel kohti koko maan puolueen asemaa tuli jo ennen Aallon valintaa, kevään kuntavaaleissa. Vihreät sai 534 valtuustopaikkaa, yli 200 enemmän kuin vuoden 2012 vaaleissa. Paikkalisäyksestä noin kolmannes tuli  suuremmista kaupungeista. Noin 130 lisäpaikkaa tuli siis pienemmille paikkakunnille.

Jos äänijakaumaa verrataan vihreille voitollisiin vuoden 2015 eduskuntavaaleihin, puolueen valtakunnallinen ulottuvuus kasvoi selvästi. Kannatuksen saaminen koko maassa on oleellista, jos puolue haluaa nousta eduskunnassa suurten joukkoon tai julkilausutun tavoitteen mukaisesti pääministeripuolueeksi.

Vihreiden loikkaa madaltaa se, että puolueen kannatus on edelleen painottunut Etelä-Suomeen. Informaatiomuotoilu-blogi laski, miten monta kansanedustajanpaikkaa vihreät saisi elokuussa julkistetun Ylen gallupin äänijakaumalla, jos äänet jakautuisivat vaalipiireittäin samoin kuin vuoden 2015 eduskuntavaaleissa.

Laskelman perusteella vihreät olisi jäänyt kansanedustajamäärässä neljänneksi, vaikka olisikin gallupin perusteella saanut toiseksi eniten ääniä. Myöhemmin blogiin tehtiin laskelma vuoden 2017 kuntavaalien äänijakauman pohjalta. Tällä jaolla vihreät olisi noussut paikkamäärältään kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi.

Kuntavaaleissa otettu askel kohti koko maan kattavuutta on siis merkittävä myös eduskuntavaalien kannalta.

 

Vihreät on vasemmistopuolue.

Ehkä. Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksen perusteella vihreiden jäsenistö pitää selvästi lähimpänä puolueena vasemmistoliittoa. Myös demarit koetaan melko läheisiksi. Vasemmistoliiton ja demareiden jäsenistön näkemykset ovat samansuuntaiset, vasemmistolaisista jopa suurempi osa pitää vihreitä läheisempänä puolueena kuin toista vasemmistolaiseksi julkisesti itsensä määritellyttä puoluetta eli sdp:tä.

Tutkimuksen tekijät toteavatkin, että tämän tuloksen perusteella vihervasemmistolaisen kuplan olemassaolo näyttää todelliselta ilmiöltä.

Reaalipolitiikka on tietenkin jotain muuta kuin oman suosikin kyljessä kyhnyttelyä. Vaaleissa eniten ääniä kerännyt puolue ryhtyy sorvaamaan hallitusta.

Vihreän Langan ennen vaaleja 2015 puoluevaltuuskunnalle tekemässä kyselyssä sdp oli valtuuskunnan jäsenten suosikki hallituskumppaniksi suurista puolueista. Sama suosikki nousi esiin syyskuussa, kun Lanka kysyi valtuuskunnalta saman kysymyksen. Uudessa kyselyssä vain vähemmistö valtuutetuista nimesi suosikkipuolueen.

Vuoden 2015 kyselyssä kakkossuosikki oli keskusta. Kokoomus ja tuolloin vielä voimissaan ollut perussuomalaiset ei saanut mainintoja. Tämän vuoden kyselyssä taas keskusta ei saanut yhtään mainintaa, mutta kokoomus oli noussut demareiden haastajaksi.

Tuloksissa näkynee, että vihreät lukevat poliittista tilannetta. Tuoreen kyselyn vastauksissa demareita pidettiin jähmettyinä ja uudistuksiin kykenemättöminä. Kokoomuksen nostaminen demareiden ohi mahdolliseksi hallituskumppaniksi on enemmänkin välttämättömyys kuin erityisen oikeistolainen suuntaus.

Hallitushistoriakin osoittaa, että vihreät voi vasemmalle nojaamisestaan huolimatta tehdä myös porvariyhteistyötä. Kun puolue kokoontuu ensisijaisesti arvoliberalismin eikä vasemmistolaisuuden tai oikeistolaisuuden ympärille, se on potentiaalinen liittolainen laajalle joukolle puolueita.
Puheissaan ja kannanotoissaan vihreät on viime vuodet näyttäytynyt vasemmistolaisen hyvinvointivaltiopolitiikan puolustajana.

Helsingin apulaispormestarin Sanna Vesikansan (vihr) erityisavustajana toimiva, vihreiden puoluehallituksessa ja työryhmissä pitkään toiminut Heikki Sairanen huomauttikin syyskuun alkupuolella blogikirjoituksessaan, että hallituksen ideologisesti yhtenäinen oikeistolaisuus on ohjannut vihreitä oppositiossa hieman vasemmalle.

Puolueen talouspoliittinen oppositiotoiminta on rakennettu pitkälti varjobudjettien varaan. Niissä puolue on valinnut taktiikan, jossa se tekee suurin piirtein yhtä tiukkaa talouspolitiikkaa kuin halitus, mutta säästää leikkauksilta koulutuksen ja heikommat ihmisryhmät.

Vihreiden tärkeimmät talouspoliittiset linjaukset ovat olleet vaaleista lähtien koulutusleikkausten vastustaminen ja niiden korvaaminen yritystukien karsimisella. Tämä ei vielä kerro tarkemmin puolueen laajasta talouspoliittisesta näkemyksestä.

Vuonna 2014 laaditussa poliittisessa tavoiteohjelmassa vuosille 2015–2019 korostetaan vasemmistolaisesti verotuksen ja laadukkaiden julkisten palvelujen merkitystä. Valtion on ohjelman mukaan toimittava suhdanteiden tasaajana, siis investoitava taantumassa ja säästettävä nousukaudella.

Toisaalta linjauksessa korostetaan rakenteellisten uudistusten tarpeellisuutta. Ja vaikkei vihreiden  pitkään ajama perustulo oikeistolainen ajatus olekaan, siihen liitetty näkemys siitä, että perustulo pitää toteuttaa niin, että töiden vastaanottaminen kannattaa aina, sopii jo paremmin oikeiston näkemyksiin.

Hallituskauden alussa elokuussa 2015 laadittu talousohjelma taas kertoo, että myös vihreät haluaa tasapainottaa taloutta ja kuroa kestävyysvajetta umpeen. Vihreät tyytyisi kuitenkin nykyhallitusta maltillisempiin leikkauksiin ja kaksi hallituskautta kestävään sopeutusohjelmaan.

 

Vihreät menestyy, sillä vasemmisto–oikeisto-akselilla ei ole enää väliä.

Osin totta. Vasemmisto–oikeisto-jaon merkitys on vähentynyt, mutta jako on edelleen olemassa. Esimerkiksi Heikki Sairanen kertoo vasemmisto–oikeisto–jaon nousevan varsin selvästi esiin eduskuntavaaliehdokkaiden vaalikonevastauksista.

”Jos poliitikkoa pitäisi kuvata yhdellä termillä, olisi tärkein tieto paikka vasemmisto–oikeisto -akselilla”, Sairanen kirjoittaa Polittiset akselit -bloggauksessaan.

Vihreät sijoittuu tässä tarkastelussa hieman demareista oikealle, mutta kuitenkin poliittisen keskustan vasemmalle puolelle.

Kunnallisalan kehittämissäätiön keväällä julkaisemassa Puolueiden rakenteet ja jäsenistön verkostot -tutkimuksessa todetaan, että vasemmisto–oikeisto-jako määrittelee edelleen puolueita melko selvästi. 1980-luvulta lähtien arvoihin perustuva arvoliberaali–konservatiivi-akseli on kuitenkin tullut entistä tärkeämmäksi.

Kuten Tommi Uschanov kirjoitti Vihreän Langan esseessään tämän vuoden alkupuolella, vihreät on liberaalipuolue.

Sairanen käyttää analyysissaan yhdistelmäakselia ympäristöliberalismi–ympäristövastainen konservatiivisuus. Näin tulkittuna vaalikonedatasta nousee selkeiten vihreät kokoava asia. Muut puolueet eivät ryhmity akselille näin selvästi, perussuomalaisia ja sinistä ryhmää lukuunottamatta. Nämä ovat akselin toisessa päässä.

Kun Vihreä Lanka kysyi vihreiden puoluevaltuuskunnan edustajilta, kenen kanssa hallitusyhteistyö olisi mahdotonta, suurin osa vastaajista mainitsi perussuomalaiset.

 

Vihreät on menestynyt populismilla.

Ehkä. Vihreitä syytetään populismista silloin tällöin. Jo pari vuotta sitten kokoomuksen poleemikko Ben Zyskowicz kutsui silloista puheenjohtajaa Ville Niinistöä eduskunnan johtavaksi populistiksi. Populismi on painava vasara poliittisen vastustajan kädessä, sillä vihreiden keskeinen viesti on ollut oikeistopopulismin vastustaminen.

Niinpä puolue ei voikaan myöntää toimivansa populistisesti, vaikka politiikan ja viestinnän muoto on muuttunut viime vuosina suoremmaksi.

”Me olemme tehneet todella paljon töitä sen eteen, että saadaan viesti yksinkertaiseksi ja tehdään arvot aina näkyviksi”, Niinistö sanoi Langan haastattelussa alkuvuodesta.

Populismia tutkiva Tuukka Ylä-Anttila Helsingin yliopistosta sanoi syyskuun lopulla Vihreän Langan Puhekupla-podcastissa, että vihreitä on syytetty paitsi populismista, myös tylsästä teknokraattisuudesta.

”Ehkä vihreät ovat pelanneet molemmilla. Näyttäisi siltä, että vihreät ovat menestyneet gallupeissa silloin, kun on puhuttu myös tunteista.”

Ylä-Anttilan mielestä myös poliitikkojen pitäisi pohtia suhdettaan populismiin julkisesti. Populismi kun on keino ja tyyli politiikan tekemiseen, mutta siitä voi tehdä myös ideologiaa, kuten esimerkiksi eurooppalainen nationalistinen oikeisto on tehnyt.

”Mutta populismista ei ole pakko tehdä politiikan sisältöä, vaikka sen keinoja ottaisikin käyttöön.




Viite