Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Ajan Hukka -lehti

Tällaiseksi lukiolaiset kuvittelivat satavuotiaan Suomen syksyllä 1987

6.9.2017 7.58
Vesa Sisättö

Suomi täyttää sata vuotta. Millaiseksi uusmaalaiset lukiolaiset kuvittelivat satavuotiaan Suomen 30 vuotta sitten? Toimittaja Vesa Sisättö luki lehden ”tulevaisuudesta”, jota oli itse kuvittelemassa luokkakaveriensa kanssa. Jotkut ennustuksista osuivat, suurin osa ei. Eniten lehti kertoo 1980-luvun Suomesta.

Kehitettiin saasteettomat fuusioydinvoimalat, jotka edelleen huolehtivat suuresta energiantuotannon osasta. Sähköauton yleistyminen ja joukkoliikenteen muuttuminen ilmaiseksi poistivat saastuttavat pakokaasut. Likaiset ja pahanhajuiset moottoritiet elävät enää vanhimman polven muistoissa. Nykyään pääkaupunkiseudun liikenteestä huolehtivat nopeat ja mukavat paikallisjunat, joiden tiheä rataverkko ulottuu yli 50 km:n päähän Helsingistä.”

Näin kuvailin 30 vuotta sitten Suomea vuonna 2017. Kirjoittaessani tuon ennusteen kävin Vantaanjoen lukiota. Suomen 70-vuotisjuhlien kunniaksi koulussamme tehtiin lehti, joka esitti olevansa vantaalainen paikallislehti satavuotiaasta Suomesta, vuodelta 2017.


Syksyllä 1987 olin 18-vuotias abiturientti. Aikuistuminen oli vihdoin käynnistynyt. Viikonlopun ryypiskelyt ja sarjaihastumiset olivat hitaasti korvaamassa Brittiläisen kansanyhteisön postimerkkien keräilyn.

Kesä 1987 oli ollut kylmä ja sateinen, mutta minulle kuuma hippikesä. Teimme luokkakavereideni kanssa – tuolloin lukiossa oli vielä luokat –  Syöksykierre-nimistä pienlehteä, jota myimme kotikylämme Klaukkalan raitilla, pääosin toisille luokkakavereille.

Luultavasti tämän lehdentekokokemukseni vuoksi minut värvättiin vetämään satavuotiasta Suomea esittelevää lehteä. Hankkeen tarkoitus oli tehdä lukion ja yläasteen oppilaiden kanssa yhdessä nelisivuinen tabloidi, joka julkaistaisiin Pohjois-Vantaalla, Pohjois-Espoossa ja Etelä-Nurmijärvellä ilmestyneen Kehäsanomat-ilmaisjakelulehden välissä. Hanke liittyi Sanomalehti koulussa -kampanjaan.

Värväsin 2017-hankkeeseen mukaan Syöksykierre-lehtemme koko toimituksen. Koska tulevaisuuslehteä sai tehdä koulussa, saatoimme näppärästi suunnitella myös oman lehtemme seuraavaa numeroa kouluaikana.

Etupäässä lintsailimme tunneilta ja puhuimme suuria elämästä, yhteiskunnasta ja sen sellaisista.


Muistan, että Suomi 2017 -projekti herätti minussa ristiriitaisia tunteita. Toisaalta se oli nuorelle science fiction -harrastajalle kiehtova mahdollisuus kuvitella tulevaisuutta, toisaalta se oli rehtorin ja luokanvalvojan tiukan silmälläpidon alla tehty sovinnainen kouluprojekti, jota vastaherännyt  anarkohippi-minäni ei oikein sulattanut.

Syksyllä 1987 kuuntelin Pink Floydin Dark side of the Moonia silmät kiinni, pimeässä huoneessa pöydällä istuen. Ihastukselleni lähetin lappusia jotka olin allekirjoittanut ”Viidakon karvaisin (k)apinamies”.

Onneksi nuoruus ei koskaan palaa.

Projektia tehtiin syyskuulta marraskuulle, ja varsin tiuhaan. Päiväkirjassani on viikottain merkintöjä tyyliin ”ensimmäiset kolme tuntia teimme 2017-lehteä”.

Tuohon aikaan lehdenteko oli myös koneella puhtaaksikirjoittamista ja uudelleen puhtaaksikirjoittamista korjausten jälkeen. Loppua kohti teimme lehteä lähes päivittäin ja käytimme siihen kallisarvoisia viikonloppujakin.

Lehden nimeksi tuli Ajan Hukka. Nimivalinnassa kajastaa herkkä lukiolaiskapina, joka ilmeisesti oli liikaa opettajille. Lehdenteon aikana nimeksi vaihdettiin ylempiemme päätöksellä kolmeksi kaameaksi päiväksi Ajan Kukka, mutta päätös onneksi peruttiin.

Lehdenteossa meitä auttoi ”Kehäsanomien tyyppi”, kuten häntä päiväkirjassani kutsuin. Hankkeessa oli selvä opettavainen puolensa: teimme lukiolaisvoimin lehden lähes alusta loppuun – haimme jopa mainoksia lehteen painettavaksi. Taittaminen oli tuolloin kirjapainossa ladotun tekstin leikkelyä ja liimaamista taittopohjaan. Päiväkirjani paljastaa että olin jopa soittanut ”Kehäsanomien tyypille” ja neuvotellut kirjasimista, mitä se nyt sitten ikinä onkaan tarkoittanut.

”Kehäsanomien tyypistä” tuli myöhemmin pääministeri, hänen nimensä oli Matti Vanhanen.

Ajan Hukasta tuli lopulta silloisin silmin hieno, nykysilmin ehkä hiukan vähemmän hieno. Käsinliimatut otsikot vinksottavat ja kaksi on vaihtanut paikkaa. Yhdessä kohdassa pala tekstiä on liimattu väärän kappaleen loppuun.


Etusivun isoin juttu on artikkeli otsikolla ”Millainen on satavuotias Suomi?” Ajan lehtitavan mukaan juttuihin ei ole merkitty kirjoittajia. Päiväkirjani ja muistikuvani osuvat yksiin: Minä kirjoitin artikkelin marraskuussa 1987.

Päiväkirjani kertoo, että kirjoitin lisäksi lehden kakkossivun pienen pääkirjoituksen ja muistikuvieni mukaan säädin kolmossivulla olevien kuvitteellisten televisio- ja radio-ohjelmien parissa. Parista kirjoituksesta olen melko varma, että ne ovat luokkakaverini Tiinan käsialaa.

18-vuotiaan minäni käsitys vuoden 2017 Suomesta on rasittavuuteen asti yltiöpositiivinen. Visioni tulevaisuuden Suomesta ovat sellaisia, joita kuvittelin projektia valvoneiden opettajan ja rehtori haluavan lukea.

Jo muutamaa kuukautta myöhemmin poliittis-yhteiskunnallinen valveutumisprosessini oli edennyt niin pitkälle, että jutun optimismi tuntui valheelliselta. Luultavasti tämän vuoksi en säilyttänyt kappaletta lehdestä itselläni.
Projektista jäi nuorelle minälleni nolo olo. Vain muutamassa kuukaudessa päädyimme tajunnanräjäyttävän underground-lehden toimittamisesta koululehtiprojektin vastuuoppilaiksi.


Millainen on satavuotias Suomi? -artikkelini ja koko Ajan Hukka -lehti sisältävät lukuisia ennustuksia tulevaisuudesta. Monet eivät toteutuneet, jotkut toteutuivat, mutta hyvin eri tavoin. Jotkut harvat osuivat nappiin. Toteutunut tulevaisuus otti käänteitä, joita ei todellakaan osannut arvata. Vuonna 1987 esimerkiksi Neuvostoliitto oli vielä ikuinen.

Lehdessä ennustettiin oikein kylmän sodan päättyminen. Ennuste ei tuossa vaiheessa ollut kovin vaikea tehdä: suurvaltojen välit olivat lientyneet jo pari vuotta.

Niinpä koko ikäluokkani lapsuutta ja nuoruutta värittänyt ydinsodan pelko oli selvästi väistynyt vuoden 1987 tulevaisuuden uhkien kärkipaikalta.

”Yleisesti ottaen 21. vuosisadan filosofia korostaa kulttuurien tasa-arvoa ja rauhanomaista rinnakkaineloa”, kirjoitin artikkelissani. Jälkimmäinen on tuttu liennytyksen ajan termi.

Koko nelisivuisessa lehdessä Neuvostoliitto mainitaan vain joitain kertoja. Tyypillinen esimerkki on televisio-ohjelmatieto ”Aleksejevitsin elämä ja teot. Neuvostoliittolainen draamasarja separaattorin kumitiivisteen legendaarisesta kehittäjästä. Osa 27.”

Neukkulan kustannuksella sopi vuonna 1987 jo vitsaillakin.


Kuvittelemani vuoden 2017 Suomi muistuttaa tuolloista kotikuntaani Nurmijärveä. Asuminen on siirtynyt lähiöiden ”betonibunkkereista” omakoti- ja rivitaloasutukseen.

Matti Vanhanen – Kehäsanomien tyyppi – toivoi pääministeriksi päästyään ”nurmijärveläistymistä”. Sen jälkeen tuuli on kääntynyt taas kohti kaupunkeja.

Hiukan paremmin osuu artikkelini luontoa kuvaava ennuste. Tulevaisuudessa luontoa uhanneet ilmansaasteet ja jätepäästöt on saatu kuriin, vaikka luonto on vielä monin paikoin toipumassa. Uusiutuvat energiamuodot, ”jätteiden uudelleenkierrätys” ja muut teknologiset edistysaskeleet ovat auttaneet luonnon pelastamisessa, mutta tärkein on ollut ihmisten yleinen huoli luonnosta, mikä on johtanut toimintaan.

Jos verrataan nykyhetkeä 30 vuoden takaiseen aikaan, edistystä on tapahtunut. Siirtyminen lyijyttömään bensiiniin ja monet muut ympäristönsuojelumääräykset ovat vähentäneet saasteita. Kierrätys koostui 1980-luvun lopulla lähinnä paperinkeräyksestä ja panttipulloista. Luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen tosin jatkuu edelleen.

Kasvihuoneilmiö mainitaan artikkelissani kerran: kerron sen vaikuttavan vuonna 2017 yhä. Lisäksi lehden sääennuste itsenäisyyspäivälle 2017 näyttää koko maahan plusasteita ja vesisadetta. Samankaltainen epäsuora vihje on takakannen radio-ohjelmassa, joka kertoo Lounais-Suomen viininviljelijöiden ongelmista.

Kasvihuoneilmiöstä huolestuminen ei 1980-luvulla ollut valtavirtaa. En ole täysin ymmärtänyt ilmiön mekanismeja – mainitsen jutussa fuusioydinvoiman, ilmaiseksi muuttuneen joukkoliikenteen ja sähköautot pelastavina tekijöinä, mutta liitän ne pikemminkin ilmansaasteisiin kuin kasvihuoneilmiöön. Ilmansaasteet, etenkin happosateet, olivat 1980-luvun huoli.

Tulevaisuuskuvitelmille tyypillisesti olemme kuvitelleet lehdessämme muutosten tapahtuvan nopeasti. Sikäli ennuste on osunut oikeaan, että kasvihuoneilmiö tai ilmastonmuutos kytkeytyy nyt ihmisten arkipäiväiseen elämään.

Ennustan artikkelissani Suomen ikäluokkien pienenevän – jos sitä nyt ennustukseksi voi sanoa. Väestönkehityksen suunta oli hyvin tiedossa viimeistään 1970-luvulla. ”Väestötilannetta ovat osaltaan muuttaneet suuret pakolaismäärät, joita Suomi on ottanut vastaan 1990-luvulta lähtien”, kirjoitan.

Somaliasta saapuivat ensimmäiset suuremmat pakolaismäärät kolme vuotta myöhemmin. Maahanmuutto Suomeen ei ole kuitenkaan määrällisesti ollut niin isoa, etteikö väestöpyramidi huojuisi edelleen.


Ajan Hukan kirjoittajat ovat osanneet ennustaa oikein yhden asian: vuoden 2017 Suomi on paljon kansainvälisempi kuin vuoden 1987 Suomi.

Se, miten kansainvälisyys tulevaisuuskuvitelmissa näkyy, kertoo enemmän 1980-luvusta kuin nykyhetkestä. Oppilailla on ollut hyvin vähän kokemusta aidosta globalismista: 30 vuotta sitten Suomi oli vielä eristynyt, etnisesti homogeeninen maa.

Ulkomaalaiset olivat hassuja ja asuivat kaukana. Koululaisten mielestä on ollut huvittavaa puhua swasimaalaisesta nobelistista tai papuauusiguinealaisista asioista ylipäätään (maa mainitaan lehdessä kahdesti). 

30 vuoden päähän tulevaisuuteen uskalletaan joka tapauksessa sijoittaa rajumpiakin asioita. Jutussa ”Kaunotar Kannistosta toi voiton” kerrotaan suomalais-kiinalaisesta Pirkko-Lee Tse-tung-Aarniosta, joka on voittanut Pekingissä Miss Universum 2017 -tittelin. 1980-luvun lukiolaisista ajatus missistä, jonka suvussa on kiinalaisia, on ollut jo itsessään outo humoristisuuteen asti.

Lola Odusoga valittiin Miss Suomeksi vuonna 1996, yhdeksän vuotta Ajan Hukan ilmestymisen jälkeen. Odusogan isä on syntynyt Nigeriassa. Vuoden 2012 missin Sara Chafakin isä taas on marokkolaistaustainen. Lehden ennustuksen toteutti pelottavan tarkasti Shirly Karvonen, joka osallistui tänä vuonna Miss Universum -kisoihin. Karvosen äiti on kiinalainen. Tosin Karvosen menestys jäi huomattavasti Ajan Hukan ennustamaa vaatimattomammaksi.

Suomalaisuuden perusarvoihin kuuluva urheilumenestys on huolettanut vuoden 1987 oppilaita monen jutun verran. Ennuste yleisurheilumenestyksen katoamisesta osui nappiin. Hiihtäjätkin ovat vuoden 2017 Suomessa tehoharjoitteluleirillä Kanarialla – juopottelemassa. Eräässä pikku-uutisessa urheilun heikkoa tilaa paikataan tuomalla pakolaisia kaukaisista maista, joiden urheilijat vielä menestyvät.


Ajan Hukka -lehdessä pistää silmään ulkomaanuutisten iso määrä. Ulkomailla oli värikkäämpää kuin mukavaa nousukautta eläneessä koti-Suomessa. Lehden kirjoittajat ovat halunneet ennustaa miten maailman kriiseissä käy, huonolla osumatarkkuudella.

Pienissä uutisissa on ennustettu pieleen esimerkiksi Etelä-Afrikan apartheid-järjestelmän purkamisen ajankohta. Siihen oli oikeasti vuonna 1987 aikaa vain neljä vuotta. Lehden mukaan mustille oli annettu 1995 rajallinen äänioikeus, mutta vasta vuonna 2017 Etelä-Afrikassa koetaan todellista tasa-arvoa.

Otsikot ”Turkki juhlii 25-vuotiasta demokratiaansa” ja ”Kiina tunnusti Lhasan Munkkihallituksen” näyttävät vuoden 2017 perspektiivistä jääneen täysin utopistisiksi kuvitelmiksi.


Kotimaan trenditkään eivät vastanneet Ajan Hukan ennusteita. Kuvittelin artikkelissani vuoden 2017 ihmisillä olevan runsaasti vapaa-aikaa: työviikosta oli tullut nelipäiväinen jo vuonna 2003.

Kestävyysvajeen ja automatisaation aiheuttamista ongelmista ja koulutuksen tärkeydestä kertovat lainaukset: ”Työ on helpompaa näinä aikoina, mutta on ollut tarpeen myös jakaa se tarkemmin” ja ”Työelämän nopeiden muutoksien vuoksi on uudelleenkouluttaminen monille välttämätöntä”.

Tai sitten virkkeet kertovat siitä, että Harri Holkerin hallituksen hallittu rakennemuutos -jargon oli uponnut hedelmälliseen maaperään.

Oikeat vuoden 2017 uutiset kertovat karua kieltä siitä, että tavoitteet töiden tasaisemmasta jaosta ja koulutuksen arvostuksesta ovat karanneet tuntemattomaan tulevaisuuteen.


Ajan Hukka -lehden kohutuin juttu ilmestyi pääkirjoitussivulla. Se oli mielipidekirjoitus otsikolla ”Ruskeasilmäinen lapsi musersi maailman”. Siinä tulevaisuuden äiti kertoo lukuisista aborteistaan joihin hän on joutunut turvautumaan saadakseen ”genotyypiltään” haluamansa lapsen, sinisilmäisen tytön.

Välttääkseen enemmät raskaudenkeskeytykset hän kertoo kääntyneensä geenipankin puoleen. Syntymättömän lapsen genotyyppi vaihdettiin kohdussa, mutta jokin meni pieleen. Toivotun lapsen sijasta syntyi ”oksettavan ruma, ruskeasilmäinen yksilö.”

Seuraavalla viikolla Kehäsanomien oli julkaistava huomautus, jossa kerrottiin että ”monet (...) soittajat olivat kauhistuneet nimimerkkiäidin asenteesta”. Toimitus joutui huomauttamaan tekstin fiktiivisyydestä ja kertoi lopuksi että ”toivottavasti ihmiskunta teknologiainnossaankaan ei kehity kirjoituksen kuvaamien geenipankkien maailmaksi.”

Toistaiseksi toimituksen toive on toteutunut.


Tietokoneet olivat 1980-luvun lopun iskukäsite. Lehden teossakin käytettiin tietokonetta – laskemaan, että joulukuun 6 päivä 2017 on keskiviikko. Tällainen tieto ei ollut 1980-luvulla helposti saavutettavissa. Tietokoneohjelman vaihtoehto olisi ollut Helsingin yliopiston almanakkatoimistoon soittaminen.

IT-teknologian nousua, internetiä ja kännyköitä ei pysty aavistamaan vuoden 1987  yläastelaisten ja lukiolaisten kuvitelmista. Tietokoneita käsitellään vain vaikeaselkoisessa jutussa, jossa arvioidaan tietokoneita käsittelevää kirjaa, joka on ”aloittelevalle tietokoneihmiselle, siis suunnattu etupäässä lapsille”. Jutun juju on, että tulevaisuuden maailmassa lapsetkin ovat kotonaan tietokoneiden kanssa. Vielä vuonna 1987 tietokoneet vaativat melko lujasti osaamista käyttäjältään.

Jutussa on kappale, jossa voi nähdä etiäisiä oikeasta vuoden 2017 maailmasta. ”Kustannusosakeyhtiön lähettämien tietojen mukaan kirjasta on myös tietokoneistettu versio, saatavana edullisesti yhtiön muistipankista.” Hyvällä tahdolla tuosta voi tunnistaa e-kirjat ja internetin pilvipalvelut – mutta kirjoittajan päässä on luultavasti ollut aivan erilainen visio.


Kuten kaikki tulevaisuuden ennustukset, Ajan Hukkakin kertoo ennen kaikkea syntyajankohdastaan, vuodesta 1987. Ajan Hukkaa lukiessani ja vanhoja päiväkirjoja selatessani oivalsin, millainen paikka 1980-luvun Suomi oli: muusta maailmasta erossa ollut lintukoto, joka oli juuri alkanut nauttia estoitta uudesta vauraudestaan. Vielä 1970-luvulla oli eletty niukemmin ja paheksuttu lujemmin kaikkea ylellistä.

Käsitin myös, että perussuomalaiset eivät haikaile 1950-luvun Suomea, vaan 1980-luvun Suomea. Se oli maa, joka oli etnisesti homogeeninen, jonka vähemmistöt eivät näkyneet julkisuudessa, joka ei kuulunut Euroopan yhteisöön ja jossa vallitsi lähestulkoon täystyöllisyys sekä nousukausi.

Ajan Hukka on lehti kadonneesta 1980-luvun maailmasta, hyvinvoinnin vuosikymmenestä, joka tuotti miellyttäviä tulevaisuuskuvitelmia. 1980-luvun tulevaisuus oli kauniimpi ja onnellisempi kuin 1990-luvun tulevaisuuskuvitelma, puhumattakaan 2010-luvun tulevaisuuksista.

Jos niitä edes uskalletaan kuvitella.

suomi  satavuotias suomi 



Haluatko lukea lisää Lankaa? Tilaa paperilehti täältä.