Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Iiro Törmä

Iiro Törmä

Välirauhan loppu - Harva kyseenalaistaa aseellisen maanpuolustuksen

23.12.2015 12.33

Annakaisa Suni

Lusikkahaarukka, kenttäpakki, maastolakki. Työnnän selkäreppua ja merimiessäkkiä eteenpäin pitkin kymmenien metrien mittaista tiskiä ja pakkaan niihin henkilökunnan tiskin toiselta puolelta ojentamia varusteita. Inttijutuista tutut tavarat näyttävät läheltä katsottuna hellyttäviltä: ne ovat vanhanaikaisia ja haaleiksi pestyjä, mutta puhtaita ja laadukkaita. Jokaiselle on tarkoituksensa.

1 900 varusmiestä aloittaa joka vuosi palveluksensa Upinniemen varuskunnan varusvaraston tiskiltä Kirkkonummella. Olen täällä viestinnän peruskurssilla 29 muun toimittajan ja tiedottajan kanssa. Neljän päivän PR-satsauksen aikana meille on tarkoitus opettaa perusasioita puolustusvoimista varusmiesten arjen kautta. Kasarmiarjen, marssikoulutuksen ja suunnistuksen lomassa tapaamme puolustusvoimien johtajia, jotka kertovat meille näkemyksensä puolustusvoimien nykytilasta ja turvallisuustilanteesta.

Varusvaraston seinällä on kalenteri, jossa jokaisen kuluneen päivän ylle on vedetty huolellisesti suuri rasti. Suurissa rullakoissa on sadoittain siististi niputettuja sukkapareja ja seinillä ”Päältä ei vaihdeta” -lappuja. Mikään pitkän ja matalan rakennuksen sisällä ei viittaa siihen, että eläisimme vuotta 2015. Kuvittelen, että täällä on näyttänyt samalta kymmenen, kaksikymmentä ja kolmekymmentä vuotta sitten.

Puolustusvoimien todellisuus on kuitenkin muuttunut viimeisten kahden vuoden aikana. Sodan uhka on palannut Suomen ylle.


Neuvostoliiton hajoamisesta alkanut yhteistyön aika Venäjän ja lännen välillä on päättynyt. Lännen mukaan Venäjä pyrkii takaisin suurvallaksi.

Niiden 16 vuoden aikana, joina Vladimir Putin on hallinnut maata, koko valtio on otettu tiukasti Moskovan otteeseen ja oppositio ja vapaa media vaimennettu.

 Venäjän puolustusmenot kasvavat 10–15 prosenttia vuodessa. Jättimäinen maa lisää sotilaallista valmiuttaan niin idässä kuin lännessä, myös Suomen rajojen lähellä. Esimerkiksi Venäjän sotilaslennot Suomenlahdella ovat kolminkertaistuneet vuodesta 2012.

Maan raaka-aineisiin nojaava talous on surkeassa jamassa, mutta Putinin kannatus huippulukemissa.

Venäjän sotatoimet Ukrainassa tulivat yllätyksenä. Länsi ei uskonut, että Venäjä voisi toimia niin nopeasti, tehokkaasti ja kevyillä joukoilla.

Syksyllä 2015 Venäjä alkoi pommittaa presidentti Bashar al-Assadin vastustajia Syyriassa. Sen maailma on laaja ja vihollisia ja vastustajia monia.

Suomi on yksi palanen kansainvälisen politiikan pelissä. Olemme EU:n jäsenmaa, joka ei kuulu Natoon, jolla on pitkä maaraja Venäjän kanssa, jonka demilitarisoitu itsehallintoalue Ahvenanmaa sijaitsee strategisesti ratkaisevalla paikalla Itämerellä, ja joka valmistautuu rakentamaan venäläistä ydinvoimaa näyteikkunaksi länteen. Venäjä ehtii seurata myös Suomen tapahtumia ja venäjämieliset trollit osallistuvat myös suomenkielisiin verkkokeskusteluihin.

Pitkänkin sotilasuran tehneet suomalaisupseerit ovat nyt lähempänä sotaa kuin koskaan aiemmin. Sotaintoa kurssin aikana tapaamastamme armeijan henkilökunnasta ei huomaa. Heistä huokuu ennemminkin rauhallinen päättäväisyys: työllämme oli sittenkin merkitystä, ja nyt yhteiskunnan on pakko kuunnella meitä.
Vielä pari vuotta sitten puhuttiin uusista uhkakuvista, ilmastonmuutoksesta ja luonnonmullistuksista, sähköverkon ja tietotekniikan häiriöistä, syrjäytymisestä ja eriarvoistumisesta.

Nyt suurin uhkakuva on jälleen Venäjä.


Puolustusvoimat takaa Suomen sotilaallisen turvallisuuden. Nykyaikainen ja uskottava puolustus ehkäisee ennalta sotilaallisia uhkia.

Se on puolustusvoimien pääviesti, joka meihinkin halutaan neljän päivän kurssin aikana iskostaa. Se on helppoa.

Puolustusvoimien viestintäjohtaja Mika Kalliomaa kertoo, että tänä päivänä oikeastaan kukaan Suomessa ei kyseenalaista perusviestiä. Hänen mukaansa viimeisen puolentoista vuoden aikana tapahtuneet muutokset turvallisuuspoliittisessa ympäristössä ovat selkeyttäneet viestiä.

Suomalainen puolustuspolitiikka on vielä vaihtoehdottomampaa kuin suomalainen talouspolitiikka.
Kaikki puolueet hyväksyvät nykyisen asevelvollisuusarmeijan eikä kukaan aja liittymistä sotilasliitto Natoon tällä hetkellä. Esimerkiksi vihreiden eduskuntavaaliohjelmaan oli kirjattu vapaaehtoinen, sukupuolineutraali asepalvelus, mutta puolue ei aja asiaa näkyvästi.

”Asevelvollisuudella on todella vahva kansan tuki ja erittäin vahva poliittisen kentän tuki. Nyt keskustellaan vain siitä, miten asevelvollisuus järjestetään”, Kalliomaa sanoo puhelinhaastattelussa kurssin jälkeen.

75 prosenttia suomalaisista sanoi kannattavansa yleistä asevelvollisuutta Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan mielipidetutkimuksessa vuonna 2014.

EU:ssa Suomen kaltainen asevelvollisuusarmeija on harvinaisuus. Kalliomaan mukaan se on meille paras järjestelmä, koska Suomi on suuri, suurvallan naapurissa sijaitseva maa. Asevelvollisuusarmeija on paras ratkaisu, kun tavoitteena on taata koko maan turvallisuus.


Upinniemessä tulee tunne, että ikkuna maanpuolustuksen muutokseen saattoi olla auki muutama vuosi sitten. Ukrainan sodan myötä se on sulkeutunut.

Puolustusvoimien johto tottui viime vuosina naureskeluun Suomen vanhanaikaiselle järjestelmälle, asevelvollisuudelle ja alueelliselle maanpuolustukselle. Nyt ulkomailla kysellään suomalaisilta upseereilta, miten asevelvollisuuden voisi palauttaa.

Vaihtoehtoja Suomen puolustukselle on, mutta niiden sanominen ääneen tai kirjoittaminen tuntuu naiivilta. Jokainen voidaan ampua hetkessä alas sanomalla Venäjä tai budjetti.

Yritän silti: Voisimme liittyä Natoon. Voisimme päättää, että Suomi sulkee täysin pois mahdollisuuden liittyä Natoon tulevaisuudessakaan.

Voisimme lakkauttaa asevelvollisuuden. Voisimme ulottaa asevelvollisuuden koskemaan myös naisia.

Tai vielä utopistisemmin: Voisimme todeta, että puolustusvoimat ei takaa Suomen sotilaallista turvallisuutta. Että tappamisen opettaminen ja aina uudet investoinnit aseisiin eivät estä aseiden käyttöä. Päinvastoin: sotilaallisia uhkia ehkäisee aseista luopuminen.

Voisimme päättää, että itsenäisen valtion puolesta ei kannata kuolla. Että lipun ja rajojen puolesta ei kannata tappaa.
70 000 ihmisen arvioidaan kuolleen aseellisissa konflikteissa joka vuosi 2007–2012. Samana aikana kansainvälisen asekaupan arvo on ollut vähintään 70 miljardia euroa vuodessa.


Suomen puolustus on jättimäinen järjestelmä, joka vaikuttaa ulkoisen turvallisuuden lisäksi koko yhteiskuntaamme ja kaikkiin yksilöihin. Osa vaikutuksista on hyviä ja osa huonoja.

Armeija tuo yhteen eri taustoista ja eri puolilta Suomea tulevia nuoria miehiä. Se opettaa heitä tottelemaan käskyjä. Se ylläpitää räikeää sukupuolisyrjintää. Miesten siirtyminen koulutukseen ja työelämään viivästyy usein kahdella vuodella, koska armeijassa ei ehdi lukea pääsykokeisiin.
Joillekin yksilöille armeija on ponnahduslauta. Toisille armeijassa epäonnistuminen on viimeinen isku koko nuoruuden kestäneessä surkeassa kierteessä.

Jokaisella suomalaisella on suhde armeijaan, joko suoraan tai perheenjäsenten ja ystävien kautta.

Juuri kukaan kurssille osallistuvista toimittajakollegoistani ei vaikuta kyseenalaistavan Suomen maanpuolustuksen suuria linjoja. Se ahdistaa minua pitkään kurssin jälkeen, vaikka toivonkin, että he vain kätkevät kritiikkinsä minua paremmin.

Toimittajia tuntuu kiinnostavan enemmän se, että armeijassa voi saada ammattikuljettajakoulutuksen, tai se, mitä tapahtuu, jos rynnäkkökiväärin huomataan kadonneen harjoituksen aikana. Ammattikuntamme kiinnittää huomionsa yksittäisiin asioihin ja poikkeuksiin, ei järjestelmään.

Historia toistaa itseään, sanoo sotastrategian asiantuntija meille Upinniemessä. Me nyökytämme päätämme kuin yläasteen yhteiskuntaopin tunnilla.

Ukrainan sodan nostama uusvanha Venäjän pelko luo vääjäämättömyyden ja vaihtoehdottomuuden ilmapiirin. Emme voi vaikuttaa Putinin suunnitelmiin vaan ainoastaan Suomen toimintaan. Osaksemme jää varautua sotilaalliseen uhkaan sotilaallisella voimalla.

Aseistariisunnan ja rauhan utopialle jää hyvin vähän tilaa edes ajatuksissa.


Pitkä sivu puoliksi ja taas puoliksi, reunat keskelle ja taas keskelle. Ensimmäisenä iltana Upinniemessä meille opetetaan, miten päiväpeitto taitellaan neliönmuotoiseksi pinkaksi jakkaralle sängyn päätyyn.

Kymmentä vaille kymmenen seisomme sänkyjemme päädyssä punkka- ja pinkkatarkastusta varten. Meitä kohdellaan lepsusti. Pinkat ovat kaukana täydellisestä, mutta kukaan ei joudu viikkaamaan uudelleen.

Neljässäkin päivässä saa kuvan varusmiesten arjesta. Päivät on tarkkaan rytmitetty illan kolmea vapaatuntia lukuun ottamatta. Paikasta toiseen liikutaan kolmijonossa. Usein on kova kiire. Välillä aikaa on paljon, mutta se ei ole omaa.

M05-maastopuvun tulee olla moitteeton, kaulukset taitettu, vetoketjut kiinni ja niiden päät osoittamassa siististi alaspäin. Maihareiden pitää olla jalassa ja maastopuvun takin päällä myös sisätiloissa.

Kaikella on tarkoituksensa, meille kerrotaan. Mitään ei tehdä vain tavan eikä ainakaan simputuksen vuoksi. Esimerkiksi muslimimies ei saa Suomen armeijassa pitää uskonnollisista syistä kasvattamaansa pitkää partaa, koska kaasunaamaria ei saa sen kanssa tiiviisti kasvoja vasten.

Puolustusvoimat on myös pyrkinyt selkeyttämään palveluksen ja vapaa-ajan eroa. Päivä- ja viikko-ohjelmassa on nyt selkeämmin vapaa-aikaa, jolloin varusmiehet voivat hoitaa asioitaan ja ihmissuhteitaan.

Jos aivan kaikella ei olisikaan muuta tarkoitusta kuin häivyttää varusmiesten yksilöllisyys ja tehdä heistä helposti liikuteltavia joukkoja, mitä sitten? Yli 75 prosenttia suomalaisten miesten ikäluokista suorittaa edelleen asepalveluksen, vaikka määrä onkin loivassa laskussa. Nuoret miehet tajuavat, että armeijasta pääsee helpoimmalla sopeutumalla ja huumorilla, ei kyseenalaistamalla.


Sodan riski
vaikuttaa suomalaisten varusmiesten mieliin. Varusmiehet ovat aiempaa motivoituneempia puolustamaan maataan asein. Kohonnut maanpuolustustahto näkyy palveluksen lopussa kaikille varusmiehille tehtävässä kyselyssä.

”Sotilaallisen maanpuolustuksen rooli yhteiskunnan turvallisuuden osana on selkeytynyt, kun turvallisuuspoliittinen tilanne on harmiksemme muuttunut huonompaan suuntaan. Kyllä se varmaan vaikuttaa myös palvelusmotivaatioon”, Mika Kalliomaa sanoo.

Lusikkahaarukkojen armeija, jossa nuoret miehet tetsailevat pitkin metsiä ja puolustusvoimat, joka puolustaa Suomea Venäjää vastaan, ovat pitkään olleet kuin kaksi eri asiaa. Nyt ne ovat lähempänä toisiaan kuin aikoihin. Se nostaa motivaatiota, mutta myös pelottaa ja epäilyttää.
Reservistä on tänä vuonna hakenut eroa yli 800 varusmiespalveluksen suorittanutta, moninkertaisesti aiempiin vuosiin verrattuna.

Upinniemessä tapaamamme sotilaspastori kertoo, että samana aamuna on järjestetty leikkihautajaiset nukelle. Varusmiehet kaivoivat kuopan kuvitellulle taistelutoverilleen ja pastori siunasi nuken haudan lepoon. Yksi varusmiehistä murtui itkuun ja sanoi vasta silloin tajunneensa, mitä armeijassa oikeasti ollaan tekemässä.

Sotilaspastorin mukaan varusmiesten mieliä painaa eniten kaksi asiaa: sopeutuminen armeijan tapoihin ja puolustusvoimien ”ydinbisnes”, siis maan puolustaminen tarvittaessa tappamalla.

Suurin osa varusmiehistä ei tule pastorin puheille, mutta uskonnollisuus on edelleen osa armeijaa. Varusmiehille pidetään aamuhartauksia, ja munkkeja paistavien sotilaskotien toiminnassa näkyy kristillinen arvopohja. Sotilasvala vannotaan Jumalan edessä.
Kirkko on omalta osaltaan auttamassa varusmiehiä henkisesti vaikeassa tehtävässä, valmistautumisessa toisten ihmisten tappamiseen.

Toisaalta tapaamamme varusmiehet vakuuttavat, että taisteluharjoitukset muistuttavat enemmän lipunryöstöä. Intti on leikkiä, jonka yhteys sotaan tuntuu kaukaiselta. Ohjusveneellä työskentelevä upseeri puolestaan sanoo, että on jokaisen pikkupojan unelma päästä ampumaan ohjuksia.
Mietin, pitäisikö henkilökunnan ja varusmiesten miettiä enemmän sotaa. Mikä muuttuisi, jos aseiden käytön harjoittelua ei pidettäisi leikkinä vaan valmistautumisena väkivaltaan toisia ihmisiä kohtaan?


Kurssin tärkein viesti toimittajille on, että puolustusvoimat tarvitsee lisää rahaa. Meille kerrotaan huolestuttavia esimerkkejä: patruunoiden määrää varusmiesten koulutuksessa on jouduttu vähentämään ja harjoituksissa kulutetaan sodanajan ammusvarastoja. Lyhyemmän palvelusajan puitteissa ei yksinkertaisesti ehditä opettaa tarpeeksi. Yhä useammin varusmiehiä kouluttaa toinen varusmies. Kouluttajien taso laskee ja riskit kasvavat.
Mietin yliopistolla miljoonasäästöjen ja irtisanomisuhan alla työskentelevän ystäväni terveisiä puolustusvoimille: hän pyysi kysymään, miksi aseisiin löytyy lisää rahaa, kun kaikkialta muualta leikataan.

Molemmat näkökulmat ovat oikeita. Puolustusvoimat ja oikeuslaitos olivat viime hallituskaudella ne hallinnonalat, jotka toteuttivat mittavat uudistukset ja leikkaukset.
Puolustusvoimien vuosittaisista investointimäärärahoista leikattiin noin 300 miljoonaa euroa vuonna 2012.

Kuusi yksikköä, muun muassa Kauhavan Lentosotakoulu ja Pohjois-Karjalan Prikaati, on lakkautettu ja puolustusvoimien henkilökuntaa vähennetty noin 2 400 hengellä. Vielä vuonna 2012 puolustusvoimien sodanajan vahvuus oli 350 000 sotilasta. Nyt sodanajan vahvuus on enää 230 000 miestä ja naista.

Puolustusvoimien komentaja Jarmo Lindberg sanoi syyskuussa maanpuolustuskurssien avajaisissa, että Suomesta tulee todennäköisesti ainoa toimintaympäristönsä maa, joka ajaa sotilaallista toimintaansa alaspäin.
Valtio ottaa toisella kädellä ja antaa takaisin toisella. Säästöt puolustusvoimien henkilöstökuluista jatkuvat vuoteen 2020 asti. Vuonna 2016 puolustusvoimien pitää säästää 14 miljoonaa.

Samalla investointimäärärahoja korotetaan 150 miljoonalla eurolla vuodessa. Puolet vuonna 2012 leikatuista rahoista siis palautetaan puolustusvoimille. Ensi vuonna lisärahaa tulee 50 miljoonaa ja 150 miljoonaan noustaan vuoteen 2020 mennessä. Lisärahoituksesta päätti eduskunnan parlamentaarinen työryhmä viime syksynä.

Työryhmän puheenjohtaja Ilkka Kanerva (kok) sanoi tuolloin, että reaktioaika konfliktin syttymiselle on lyhentynyt ja että puolustusvoimilla pitää siksi olla aseita ja ammuksia varastossa. Kanervan mukaan Ukrainan kriisi on esimerkki nopeaa reaktioaikaa vaativasta hybridisodasta.

Puolueista ainoastaan vasemmistoliitto vastusti 150 miljoonan korotusta. Vihreät olisi siirtänyt päätöksen eduskuntavaalien jälkeen tehtäväksi. Vaalien jälkeen vihreät ei ole näkyvästi vastustanut korotusta.

Sadatkin miljoonat ovat kuitenkin pikkurahoja verrattuna niihin jättimäisiin asekauppoihin, joihin Suomi nyt valmistautuu.

Vanhentuneet Hornet-hävittäjät ja sotalaivat pitää korvata uusilla. Hävittäjien arvioidaan maksavan 10 miljardia euroa ja taistelualusten 1,2 miljardia euroa. Valtion koko budjetti on noin 53 miljardia.

Puolustusvoimien mukaan uudet hävittäjät ja sotalaivat tarvitaan, jotta Suomen puolustus olisi uskottava. Mika Kalliomaa sanoo, että kyse ei ole kilpavarustelusta tai suorituskyvyn nostosta. Vanhentuva sotakalusto pitää korvata, jotta puolustuksen nykyinen taso voidaan pitää.
Asehankinnoilla ennaltaehkäistään sotilaallista uhkaa, siis Venäjän uhkaa. Ukrainan sodan aikana harva poliitikko uskaltaa vastustaa hankintoja, vaikka niiden mittakaava onkin huima. Hävittäjien hankintaa valmistellaan tällä hallituskaudella ja siitä päättää lopullisesti seuraava hallitus. Sotalaivoista päättää nykyinen hallitus vuonna 2018.


Sotaan varautuva puolustusvoimat on edelleen miesten maailma, vaikka naiset ovat voineet suorittaa vapaaehtoisen asepalveluksen vuodesta 1995 lähtien. Varusmiespalveluksen aloittaa vuosittain vain noin 400–550 naista, joista 300–500 suorittaa asepalveluksen loppuun asti. Naisia on koulutettu reserviin yhteensä reilut 6 000.

Naisupseerin korkein sotilasarvo on maa- ja ilmavoimissa keskijohtoon kuuluva majuri ja merivoimissa sitä vastaava komentajakapteeni. Kaikki korkeimmat päättäjät puolustusvoimissa ovat siis edelleen miehiä. Puolustusvoimissa on ylipäänsä vaikea edetä nopeasti, ja esimerkiksi äitiyslomat ovat hidastaneet naisupseerien etenemistä.

Naisten asema puolustusvoimissa vaikuttaa olevan yksi niistä asioista, jotka jäävät vähälle huomiolle Venäjän ja lännen välien kiristyessä. Kun tilanne on vakava, ei ole aikaa ylimääräisiksi koetuille tasa-arvopyrkimyksille. Kurssilla meille sanotaan suoraan, ettei puolustusvoimilla ole tarvetta naisten määrän lisäämiselle. Miesten yleinen asevelvollisuus tuo riittävästi hyvää sotilasainesta.

Puolustusvoimat kokonaisuudessaan ei ole muuttunut naisten asepalveluksen myötä, minulle kerrotaan. Se nähdään onnistumisena: ei-toivotut raskaudet eivät lisääntyneet eivätkä mustasukkaisuusdraamat repineet armeijaa rikki, kuten jotkut 90-luvulla pelkäsivät. Puolustusvoimien harvat naiset ovat sopeutuneet ja solahtaneet järjestelmään siinä missä miehetkin.

Toisaalta kuulen myös, että naisvarusmiehet muuttavat pienten ryhmien toimintaa. Jos mukana on nainen, se näkyy heti. Ryhmä ikään kuin pehmenee ja nuorten miesten äijäily vähenee.

Jotain erilaista naisissa siis on. Ehkä he voisivat muuttaa puolustusvoimia, jos he saisivat enemmän valtaa. Naisten osallistumista ei tarvitsisi nähdä vain naisille kuuluvana teoreettisena oikeutena vaan mahdollisuutena koko maanpuolustuksen kannalta.


Viimeisenä päivänä Upinniemessä meille jaetaan listat saamistamme varusteista, jotka on nyt palautettava varusvarastolle. Saappaat ja maihinnousukengät, sadepuku, lusikkahaarukka ja kenttäpakki on listattu tarkkaan järjestykseen selkäreppuun ja merimiessäkkiin pakattaviksi. Toteamme, että armeijassa on tosiaan mietitty kaikkea.
Pakkaamme kiireessä. On outoa nähdä kurssilaiset siviilivaatteet päällä, koroissaan ja jakuissaan palauttamassa neljän päivän univormujaan.

Varusvarastolla huomaamme, että päällimmäisiä tavaroita ei palautetakaan ensimmäisenä. Selkärepun ja merimiessäkin sisältö likaisine sukkineen ja lakkeineen täytyy tyhjentää varaston pitkälle tiskille. Työnnämme tavarakasojamme satojen metrien mittaista tiskiä pitkin ja kaivamme sieltä varusteita tiskin toisella puolella olevalle henkilökunnalle.
Ihan kaikella ei olekaan tarkoitusta.

 

6 prosenttia valitsee sivarin

  • Perustuslain mukaan jokainen Suomen kansalainen on velvollinen osallistumaan isänmaan puolustukseen tai avustamaan siinä.
  • Suomen puolustuksen perusta on yleinen asevelvollisuus, koko maan puolustaminen ja sotilasliittoon kuulumattomuus.
  • Varusmiespalveluksen suorittaa noin 76 prosenttia miesten ikäluokista ja siviilipalveluksen noin 6 prosenttia. Noin 18 prosenttia miesten ikäluokista vapautetaan palveluksesta, heistä suurin osa psyykkisistä tai fyysisistä terveyssyistä.
  • Varusmiehen palvelusaika on joko 165, 255 tai 347 päivää. Siviilipalveluksen kesto on 347 päivää. Vuoteen 2008 saakka siviilipalveluksen kesto oli 13 kuukautta, ja muun muassa Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu piti niin paljon pidempää aikaa rangaistusluontoisena.
  • Myös siviilipalveluksesta kieltäytyvälle määrätään 83 vuorokauden vankeusrangaistus, joka annetaan nykyään tavallisesti kotiarestina valvontapannan kanssa. Ihmisoikeusjärjestö Amnesty luokittelee totaalikieltäytyjät mielipidevangeiksi.

 

armeija  asevelvollisuus 





Haluatko lukea lisää Lankaa? Tilaa nyt uusi viikoittainen uutiskirje täältä.