Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Vapauta itsesi muoviorjuudesta

1.3.2018 15.47

Lasse Leipola

Kierrättäminen on yliarvostettua. Paljon tärkeämpää on vähentää käyttöä. Ensimmäisenä kannattaa pyrkiä eroon öljystä valmistettavasta muovista.

1. Ymmärrä ongelman suuruus

On arvioitu, että ihmiskunta on tuottanut yli kahdeksan miljardia tonnia muovia. Suurin osa siitä on yhä olemassa. Muovimassa on enimmäkseen käyttämättömänä varastossa tai hylättynä kaatopaikoilla ja valtamerissä. Muovin ongelmat eivät rajoitu öljynkäyttöön ja jäteongelmaan.

Kemikaalicocktail-blogia pitävä Noora Shingler muistuttaa, että hormonitoimintaa häiritsevistä muovikemikaaleista tiedetään vähän.

”Etenkin odottajien ja imettäjien on hyvä karsia esimerkiksi muovia sisältävä kosmetiikka. Emme vielä tiedä, miten se vaikuttaa jälkikasvuun.”

2. Kierrätys ei vapauta

Euroopassa käytettävästä muovista noin kolmannes päätyy kierrätykseen. Kierrätysmuovi kattaa vain pienen osan kysynnästä. Pahimmillaan kierrätys antaa mielikuvan muovin synninpäästöstä, vaikka muoviriippuvuus itse asiassa vahvistuu.

Kierrätystä tärkeämpää on vähentää jätettä. Kiertotaloudessa kaikki materiaali pitäisi saada hyödynnettyä. Silti kierrätys on viimeinen ratkaisu silloin, kun jätettä ei voi välttää.

Kotona kertyvän muovijätteen kierrättämisessä on se hyvä puoli, että erilleen kerättynä omaa muovinkäytöä on helppo seurata.

3. Aloita kotoa

Huonoin mahdollinen tapa vähentää muovin ympäristövaikutuksia on kotona olevan muovin kantaminen ulos asunnosta. Pidä sen sijaan huoli siitä, että pidät muovituotteet kunnossa ja käytössä mahdollisimman pitkään. Vähitellen muoviset säilytysrasiat voi korvata lasisilla tai keraamisilla.

”Vaihtaisin kuumien nesteiden kanssa kosketuksissa olevan muovin lasiin tai keramiikkaan. Esimerkiksi lasteni tuttipullot ovat olleet lasisia”, Shingler sanoo.

4. Pakkaus vain tarpeeseen

Muovin käytön vähentäminen on helppo ekoteko. Toisin kuin ilmasto- tai ravinnepäästöjen kohdalla ostokseen liittyvä muovi on usein selvästi näkyvissä.

Toisaalta muovittomia vaihtoehtoja on huonosti tarjolla. Muovia käytetään myös huomaamattomasti esimerkiksi paperi- ja kartonkipakkauksissa. Varminta on valita mahdollisimman kevyesti pakattu tuote.

Tuoretiskin tuotteita – kuten valmisruokaa – voi pyytää pakkaamaan omaan rasiaan, mutta on kauppiaasta kiinni onnistuuko se. Tiskistä ostettu kala pakataan usein paperiin, jossa on vähemmän muovia kuin kylmäkaapin valmispakkauksissa.

5. Sisältö ratkaisee

Kotitalouksien kierrätysneuvontaa tänä keväänä kokeilevan Waste Trainer -hankkeen ideoinut Helsinkiläisen hävikkiruokaravintola Loopin perustaja Johanna Kohvakka muistuttaa, että pakkauksen ympäristöjalanjälki on pieni verrattuna siihen, mitä on sisällä.

”Se, että haet lihaa autolla omaan rasiaan, on paljon huonompi kuin se, että ostat nyhtökauraa muovipaketissa.”

Kohvakka kannustaa vähentämään kertakäyttökulutusta, olipa kyseessä sitten muovipullo, muovikassi tai paperipussi. Vaikeusastetta kasvattaa, että kangaskassi on muovipussia ekologisempi vasta satojen käyttökertojen jälkeen.

6. Tee parempia valintoja

Korvaa hedelmä- ja vihannesosaston muovipussi kankaisella kestohedelmäpussilla tai laita tarra suoraan hedelmän kuoreen. Paperipussi on muovia parempi, varsinkin jos sille on muuta käyttöä.

Shingler on havainnut, että muovin karsiminen on erityisen vaikeaa lelujen kohdalla.

”Täyteen muovittomuuteen on vaikea päästä. Itse olen rajannut pois pehmeät ja tuoksuvat muovilelut, joissa on potentiaalisesti hormonihäirikköjä.”

7. Välttele biohajoavaa muovia

”Biohajoava muovi on fossiilisista tai kasvipohjaisista raaka-aineista valmistettua muovia, johon esimerkiksi lisättyjen kemikaalien ansiosta saadaan aikaan tavallista muovia nopeampi hajoamisprosessi. Kaikki sidos- ja väriaineet ja muut myrkyt ovat siinä”, Kohvakka sanoo.

Biohajoavan muovin elinkaaren päästöt ovat suuremmat kuin tavallisella muovilla, josta edes osa päätyy kierrätykseen. Pahimmillaan tavallisen muovin joukkoon eksynyt biohajoava muovi pilaa muuten kierrätettävän erän. Biohajoavan muovipussin sijaan biojätteet kannattaa pakata tyhjään jauhopussiin tai kartonkirasiaan.

8. Muista mikromuovit

Mikromuovit ovat paha ongelma. Ongelma ei koske vain valtameriä tai huonosti valvottuja kehitysmaita. Itä-Suomen yliopiston tutkimuksen mukaan Kallavedessä olevat mikromuovimäärät ovat korkeita myös kansainvälisessä vertailussa.

Mikromuoveja tulee autoilusta. Niitä käytetään muun muassa hammastahnoissa ja kuorintavoiteissa. Fleece-, softshell- ja polyamidikankaista irtoaa erityisesti ensimmäisillä pesukerroilla runsaasti muovia. Vaatteita kannattaa käyttää mahdollisimman pitkään ja pestä mahdollisimman vähän.

9. Muovia on kaikkialla

Rakentaminen on pakkausten jälkeen toiseksi suurin muovin kuluttaja Euroopassa. Autoissa käytetään kymmenes eurooppalaisten kuluttamasta muovista. Muovia ei voi täysin välttää, eikä se ole välttämättä järkevääkään.

”Jos luopuu muovista ja käyttää sen sijaan paljon lasia, paperia ja pahvia, se ei ole ympäristön kannalta hyvä. Kestotuotteiden lisääminen on hyvä ratkaisu, mutta niitä pitää käyttää oikeasti pitkään”, Kohvakka sanoo. Muovillekin on tarvetta.

”Ruokahävikin ehkäisyssä se on välttämätöntä. Ihmiskunnan elintaso ei olisi tällä tasolla ilman muovia. Mutta muovin käyttö on mennyt liian pitkälle. Se tuhoaa planeetan ekosysteemejä.”

Juttua on korjattu 7.3.2018. Kohdassa 7 puhuttiin biomuoveista, vaikka kyse oli biohajoavista muoveista, joita voidaan valmistaa myös fossiilisia raaka-aineita käyttäen. Kohtaa on nyt selvennetty.

mikromuovit  muovi  kierrätys  kosmetiikka 




Viite