Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Näin puhut vaikuttavasti

Maxim Usik

Kuvituskuva
Maxim Usik

3.6.2016 14.42

Vesa Sisättö

Miten pidetään puhe, jolla vakuutetaan sekä tuore ylioppilas että kokenut politiikko maailmanparannuksen tarpeellisuudesta?

1. Ota aikaa

Levollinen ihminen, jolla on ollut aikaa valmistautua, pitää hyviä puheita.

”Minulle tulee usein asiakkaita, jotka valittavat, että heidän puheensa eivät onnistu. Usein ongelmana on ajankäytön hallinta. Kiireinen ihminen pitää huonoja puheita. Tätä voi verrata illalliskutsujen järjestämiseen. Niiden onnistuminen riippuu siitä, miten iltaa edeltänyt päivä on mennyt: onko siivottu ajoissa, onko muistettu laittaa kastike hautumaan. Sama koskee puheen pitämistä. Pitää valmistautua etukäteen”, kertoo puhekouluttaja ja kirjailija Juhana Torkki.

2. Katso yleisöäsi ylöspäin

Ole kiinnostunut yleisöstäsi ja arvosta sitä.

”Yleisön pitää tuntea jälkeenpäin, että puheen pitäjä on kunnioittanut heitä. Jos puhujasta jää kuva, että hän on ylimielinen ja välinpitämätön, ei sanomakaan kiinnosta”, Juhana Torkki sanoo.

Kunnioittavan asenteen lisäksi yleisön katsominen on tärkeää.

”Pidä yllä katsekontaktia koko yleisöön. Yleisön katsominen saa huonommankin puhujan vaikuttamaan hyvältä”, paljastaa Noin viikon uutiset -sarjaa vetävä toimittaja ja stand up -koomikko Jukka Lindström.

3. Aseta tavoite

”Puheen konteksti on tärkeä. Ylioppilasjuhlissa viihdytetään, puoluekokouksessa ajetaan asioita. Mieti keitä kuulijat ovat”, kertoo Suomen Puheopisto Oy:n toimitusjohtaja ja puhetaidon valmentaja Marsa Bäck.

Kun puhutaan samanmielisille ihmisille, vedotaan usein tunteisiin, joita ammennetaan yhteisestä arvopohjasta. Tunteisiin voi vedota esittämällä retorisia kysymyksiä, joihin kuulijat mielessään vastaavat myönteisesti, tai väitteitä, jotka ovat puolueen arvojen mukaisia.

4. Mieti loppu ensin

Mikä on se ajatus, johon puheesi tähtää? Mitä haluat sanoa lopuksi? Kirjoita tämä osa ensin.

”Monet pähkäilevät puheen aloitusta päiväkausia. Kannattaa kääntää asetelma ylösalaisin. Kirjoita loppu ensin, sitten se, miten siihen päästään. Vasta viimeiseksi ala miettiä millainen aloitus sopisi puheeseen, joka päättyy näin”, Bäck kuvailee.

Puheen voi aloittaa kuin romaanin, heittämällä kysyjän suoraan tapahtumien keskelle. Alkuun voi myös etsiä sopivan lainauksen, aforismin tai runon. Kysymys, väite tai fakta ovat myös hyviä aloituksia.

5. Kesytä kriitikot

Esitä puheessasi vastapuolen mielessä oleva kriittinen kysymys ja uskalla vastata siihen. Yleisöstä tuntuu, että heidän näkökulmansa on otettu huomioon. Vaikean kysymyksen esittäminen ei myöskään jää tällöin vastapuolen iloksi. Kysymyksen sijasta vaikean asian voi pukea provosoivaksi väitteeksi, jota sitten pohdit.

6. Laita itsesi peliin

Liitä puheeseesi henkilökohtainen tarina tai esimerkki. Hyödynnä huumoria, sillä se on erittäin tehokas yleisön lämmittäjä.

”Etenkin puhujaan itseensä kohdistuva huumori lämmittää. Amerikkalaiset ovat hirvittävän taitavia tässä, mutta kyllä osaavia suomalaisiakin löytyy”, Bäck paljastaa.

”Itse olen aikoinani selittänyt yleisölle titteliäni ’logonomi’ kertomalla savolaismiehestä, joka koulutuksessani tokaisi: ’Sinnäi out varmaan semmonen immeinen, joka makkoo vuan.’ Käänsin lauseen tarvittaessa selkosuomelle.”

7. Aloita napakasti

Hyödynnä hiljaisuutta. Puhu vasta kun kaikki ovat hiljaa.

”Muista esitellä itsesi puheen alussa ja kertoa mikä on roolisi tilanteessa”, muistuttaa Jukka Lindström.

”Kokeneetkin puhujat unohtavat tämän, ja se on ärsyttävää.”

Muista myös hymyillä.

8. Riitänkö itse?

Riittääkö että puhut, vai tarvitsetko puheeseesi apuvälineitä? Heijastatko kuvia? Vai voisiko mukana olla apuhenkilö, jonka kanssa keskustellaan? Apuväline voi olla myös mikä tahansa aiheeseen johdatteleva tai siihen liittyvä esine. Syntymäpäiväsankarin lapsuuden lelu, ylioppilaan ensimmäinen todistus tai vastapuolen vaalimainos ovat esimerkkejä.

9. Ota tila haltuun

Haluatko tehdä henkilökohtaisen vaikutuksen vai puhua yleisellä tasolla? Jos haluat vedota yleisön tunteisiin, älä astele puhujanpönttöön, vaan siirry lähemmäksi. Asetu puolentoista tai enintään kahden metrin päähän yleisön eturivistä. Tämä luo läheisyyden tuntua.

”Puhu mieluummin hiukan liian kovaa kuin liian hiljaa, älä mitätöi itseäsi”, neuvoo Jukka Lindström.

10. Hyväksy jännitys

”Esiintymisjännitystä ei voi voittaa, sen läsnäolo pitää hyväksyä”, toteaa Jukka Lindström.

”Kokeneetkin esiintyjät jännittävät. Jännittäminen ei näy päälle niin paljon kuin kuvitellaan.”

Varsinkin tottumattomampi puhuja on jännittäessään voimakkaan itsetietoisessa tilassa, jolloin pienimmätkin äänen värähdykset, punastumiset tai käsien vapinat tuntuvat suurilta. Todellisuudessa niitä ei juuri huomaa.
Jännitystä lieventää, kun valmistautuu huolella. Puhe kannattaa pitää itsekseen tai pienelle yleisölle etukäteen ja samalla kuvitella tilanne. Jos pääsee ennen tapahtuman alkua käymään esiintymislavalla, se tekee tilanteesta tutumman.

”Kannattaa puhuessa keskittyä puheen tavoitteeseen, siirtää oma huomio pois itse puheesta”, Lindström vinkkaa.

Lohduttavaa on myös se tieto, että yleensä jännitys lievenee puheen aikana.

”Ja sekin voi lohduttaa, että lopulta suurin osa yleisöstä ei piittaa puheesta pätkääkään”, Lindström huomauttaa.

11. Entä jos mokaan?

Kauhukuvitelmissaan puheenpitäjä putoaa lavalta, kaataa pöntön tai jäätyy sanattomaksi satojen ihmisten tuijottaessa.

”Jos mokaat, hymyile ja hengitä”, Jukka Lindström kehottaa.

”Jos katastrofi on näkyvä, kommentoi, mitä tapahtui. Esimerkiksi: 'tässä minun piti nyt pitää puhe kummilapselleni, mutta tilanne on niin tärkeä minulle, että kerta kaikkiaan unohdin, mitä piti sanoa'”, Lindström neuvoo.

”Kaikkia mokiaan ei kannata kommentoida. Itsestä isolta tuntuvat mokat jäävät usein yleisöltä täysin huomaamatta.”

maailmanparannuskoulu  retoriikka 




Viite