Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Eläinten ystävät

Natalia Baer

Vilppu Kaartinen.
Natalia Baer

1.2.2007 23.01

Lena Björklund

Vilppu ja Kalle arvelevat, että ilmastonmuutos vie mennessään keltanokkapingviinin.


Tapaan Vilpun, 10, ja Kallen, 9, tavallisena arkipäivänä koulun jälkeen helsinkiläisessä ostoskeskuksessa. Kun virvoitusjuomat ja jäätelöt on valittu alkaa Kalle Gardemeisterin ja Vilppu Kaartisen suusta pulputa juttua eläimistä niin kuin hanan olisi avannut.

Nyt puhutaan tärkeistä asioista.

”Minulla on neljään eläimeen kiintymys”, kertoo Vilppu. ”Pingviineihin, hiiriin, oraviin ja possuihin.”

Kalle ehti kiintyä pingviineihin ennen Vilppua, sillä Kallen ensimmäinen lelu vauvana oli pingviini. Puhumaan opittuaan hän kutsui sitä aluksi ankaksi, koska se oli helpompi sana kuin pingviini.

Kallella on kotona ”noin 30 pingviiniä”. Pehmoleluina, pieninä keräilytavaroina, kolmena tauluna. Hän on nähnyt sekä elokuvan Pingviinien matka, josta hänellä on dvd, että piirroselokuvan Happy Feet, joka sekin kertoo pingviineistä. Viime mainitusta hänellä on myös peli.

Vilppu kiintyi pingviineihin Kallen esimerkin voimasta, ja Kalle taas oppi possujen ystäväksi Vilpun innostuksesta.

Vilppu nimittäin päätti luoda uuden sarjakuvahahmon ja niin syntyi Röh. Kalle keksi sille ystävän, se on nimeltään Nöf.

Vilppu enimmäkseen piirtää kaverusten sarjakuvahahmot sarjakuviksi, koska hän pitää kovasti piirtämisestä. Kalle kuitenkin teki sen jakson, jossa Röh löytää Nöfin. Possukaverukset ovat aika epäsuhtaisia, sillä Röh painaa 665 kiloa ja Nöf kuutisen kiloa. Tästä huolimatta Nöf on se, joka suojelee Röhiä eikä päinvastoin, pojat kihertävät.

Possujen suhteen munkkeihin Vilppu määrittelee hypnoottiseksi. ”Ne jopa leijuu ilmassa, kun ne ajattelee munkkeja”, kuvaa Kalle. ”Yhdessäkin jaksossa ne leiju kymmenen kilometriä, kun ne haistoi munkkeja.”

Pojat istuvat rennosti kahvilan sohvalla ja viittilöivät käsillään eläinten kokoja ja tapahtumia, joissa eläimet ovat mukana. Sarjakuvan voi näköjään piirtää ilmaankin. Ainakin heiltä se käy.


Poikien yhteinen hiirikiintymys syntyi Haisu-lelusta, jonka he löysivät iltapäiväkerhosta. He alkoivat ommella leluhiiriä kankaasta. ”Niitä on ihan sairaan helppo tehdä, kankaan sisään laitetaan riisiä”, Vilppu valistaa. Kalle havainnollistaa helppouden varmuuden vuoksi lautasliinalle sormella: puoliympyrä ja silmä ja suu.

Vilpun ensimmäiset lempieläimet olivat oravat. ”Se alkoi siitä, että meidän parvekkeella asui oravia ja asuu vieläkin. Se on suosittu paikka niille. Kun joku oravapariskunta kuolee, sinne heti muuttaa uusi.”

On muitakin eläimiä, joista pojat pitävät. ”Mä tykkään tosi paljon sorsista”, kertoo Vilppu. Kalle taas pitää lehmistä kovasti. ”Mä haluan itselleni isona lehmän”, hän ilmoittaa.

Kun heiltä kysyy, mitkä asiat elämässä ovat ikäviä, vastaus poksahtaa kuin pullon korkki: rotta!

”Ne jotka syö hiiriä ja pingviinejä”, vitsailee Vilppu.

”Ihminen on ilkeä asia!” tarkentaa Kalle. ”Se tappaa pingviinejä.”

Vilppu yhtyy mielipiteeseen heti. Kun pojilta kysyy, mistä he ovat havainneet, että ihminen tappaa pingviinejä, molemmat nousevat seisomaan kädet ylhäällä ja huudahtavat: ”Ilmastonmuutos!”

Ilmeet ovat iloiset, mutta kytkös tehty: ihminen on aiheuttanut ilmastonmuutoksen, josta eläimet kärsivät.

Kalle kuitenkin sanoo, ettei hän ole erityisesti miettinyt ilmastonmuutosta. Vilpun kotona asiasta on puhuttu ja Vilppu on miettinyt myös liito-oravien kohtaloa ilmastonmuutoksen kourissa.

Kalle arvelee, että useammastakin eläinlajista voi ilmastonmuutoksen vuoksi tulla uhanalainen. Harvinaisille liskoille ja pingviineille voi käydä huonosti. ”Jäätiköiden sulaminen”, nyökkää Vilppu, joka on miettinyt myös merenpinnan nousun vaikutuksia.

Kalle on ajatellut asiaa niin, että vaikka yksi pingviinilaji kuolisi, niin onhan niitä pingviinilajeja. Pojat luettelevat: rantapingviinejä, sinipingviinejä ja pipopingviinejä.

”Taidan tietää mikä pingviinilajeista kuolee ensimmäisenä”, sanoo Vilppu synkeästi. ”Keltanokkapingviini.”

”Joo”, huokaa Kallekin.

Se on kaikkein harvinaisin pingviinilaji, Vilppu valistaa.


Yhtäkkiä tunnen aikuisen taakan: pojille on vakuutettava, että suuret muutokset tapahtuvat pitkän ajan kuluessa ja että kaikki ei ole vielä menetetty: ilmastonmuutosta voidaan hillitä. Pidän lyhyen, toivottavasti vakuuttavan puheen.

”Ehkä miljoonien vuosien päästä Suomestakin tulee aavikko”, Vilppu jatkaa pohdintaansa.

Pian keskustelu kuitenkin siirtyy kauppakeskuksessa tapahtuneisiin muutoksiin. Pojat tietävät valtavasti myös kauppakeskuksen vaiheista, luettelevat mitä kauppoja siinä milloinkin on ollut.

Koulunkäynnistä puhumme vain lyhyesti. ”Koulussa ei opi mitään ja siellä vain kiusataan lapsia”, Kalle sanoo puoliksi vitsaillen, puoliksi tosissaan. ”Tänäänkin oli kauhistuttavan tylsistyttävää”, huokaa Vilppukin.

Kun poistumme kauppakeskuksesta pojat näyttävät minulle kolme hienoa isoa betonista leijonaa, jotka on pantu makaamaan korttelin keskellä olevalle aukiolle. Pojat tutkivat leijonia aika tovin ja näyttävät sen jälkeen vielä ison pystypatsaan.

Se on delfiini.




Viite