Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Marinoidut palsternakat

Natalia Baer

Hiillosta jouluna lastua, älä itseäsi. Natalia Baer

Hiillosta jouluna lastua, älä itseäsi.

11.12.2008 15.10

Saara Törmä

Mainiot palsternakat paahdetaan uunissa ennen marinointia.

6 annosta

  • Noin 600 g palsternakkaa
  • 1 sipuli renkaina
  • 3 kokonaista valkosipulinkynttä
  • muutama suikale luomusitruunan kuorta
  • 1 1/2 dl öljyä
  • 3/4 dl omenaviinietikkaa
  • 1/2 dl hunajaa    
  • 1 1/2 tl suolaa
  • 1 tl anista
  • 1 tl timjamia tai muutama kuivattu timjamin oksa
  • 1/2 tl rouhittua mustapippuria
  1. Kuori palsternakat ja leikkaa viistottain vajaan puolen sentin lanteiksi. Levitä viipaleet vieri viereen pellille, leivinpaperin päälle.
  2. Paahda viipaleita 250-asteisessa uunissa, kunnes ne ovat saaneet väriä, noin 10 minuuttia. Käännä viipaleet ja paahda myös toiselta puoleltaan. Viipaleiden tulee hiukan kuivahtaa.
  3. Mittaa kaikki marinadin aineet kannelliseen purkkiin ja kumoa joukkoon palsternakat. Kääntele purkkia.
  4. Anna palsternakkojen maustua jääkaapissa odottamassa tarjoilua. Kääntele purkkia toisinaan.




Viite