Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Pelon hälventäjä, Jarl Ahlbeck

Jarl Ahlbeck
Lisää hiilivoimaa! Jarl Ahlbeck rakentaisi mielummin lisää hiili- kuin ydinvoimaa.

Lisää hiilivoimaa! Jarl Ahlbeck rakentaisi mielummin lisää hiili- kuin ydinvoimaa.

7.8.2008 13.10

Lasse Leipola

Jos Åbo Akademin ympäristötekniikan dosentti Jarl Ahlbeck saisi päättää, Suomeen ei rakennettaisi enää ainuttakaan ydinvoimalaa. Hänen mukaansa hiilivoima kelpaa ja riittää hyvin seuraaviksi kolmeksisadaksi vuodeksi.  Ahlbeck sanoo, että nykytekniikan ansiosta epäpuhtaudet saadaan poistetuksi eikä hiilidioksidi lämmitä ilmastoa merkittävästi.

”Ja vaikka hiilidioksidi lämmittäisi ilmastoa, päästöjen vähennyspyrkimykset ovat pelkkää näpertelyä. Mikä täällä saadaan vähennettyä, tulee lisäyksenä Kiinasta”, Ahlbeck sanoo.

Ahlbeck on seurannut ilmastokeskustelua 1980-luvulta lähtien. Hän kertoo alussa hairahtaneensa ilmastomuutokseen uskovien puolelle.

”Tšernobylin onnettomuuden jälkeen ydinvoimateollisuus alkoi voimallisesti puhua ilmastonmuutoksesta. Ala oli pulassa, ja fyysikot yrittivät pelastaa sen pelottelemalla”, Ahlbeck kertoo.

Ahlbeck alkoi pian epäillä lämpenemisen tieteellistä perustaa. Hänen mukaansa esimerkiksi ilmastomalleissa suhtaudutaan pilvien vaikutukseen liian yksioikoisesti. Niissä oletetaan lämpenemisen lisäävän cirrus-pilvien esiintymistä ja lasketaan pilvien vaikutus edelleen lämmittäväksi.

Ahlbeck muistuttaa, että esimerkiksi Yhdysvalloissa on tehty tutkimuksia, joiden mukaan cirrus-pilvet vaikuttavat molempiin suuntiin.

”Niissä ilmastomalleissa, joissa cirrus-pilvien vaikutus lasketaan neutraaliksi, ei havaita lämpenemistä. Näitä tuloksia ei kuitenkaan tuoda esille, koska aina halutaan päätyä rajuimpaan vaihtoehtoon.”

Ahlbeck uskoo, että hiljalleen tutkijoille tulee vaikeuksia selittää, mistä ilmaston viileneminen johtuu. Hänen mukaansa ilmastokeskustelun tulevaisuus riippuu lähivuosien lämpötiloista.

ilmastonmuutos 




Viite