Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Raymund Isaac / Peta Asia-Pasific

Alicia Mayer.
Banaanin puolesta. Alicia Mayer lainaa vartaloaan hyvän asian puolesta. Raymund Isaac / Peta Asia-Pasific

Banaanin puolesta. Alicia Mayer lainaa vartaloaan hyvän asian puolesta.

Patukka pystyyn banaanilla

30.9.2008 14.26

Vihreä Lanka

”Veltostuttiko lihan syöminen? Saa se pystyyn! Ryhdy kasvissyöjäksi.”

Näin mainostaa amerikkalaisen eläinoikeusjärjestön Petan Aasian ja Tyynenmeren osasto.

Kampanjan keulahahmoksi järjestö on värvännyt mallina ja näyttelijänä työskentelevän Alicia Mayerin.

"Viagralla voi selvitä yhdestä yöstä, mutta kasvisruokavaliolla selviää läpi elämän", Mayer sanoo.

Petan mukaan mies, joka ahtaa itsensä täyteen kuolleen sian lihaa, saattaa huomata olevansa kuollut makuuhuoneessa.

Järjestön mukaan korkea kolesteroli, ylipaino, diabetes, eturauhassyöpä tai sen liikakasvu sekä hormonaalinen epätasapaino ovat impotenssin merkittävimmät syyt.

”Hyvä uutinen on, että kaikki nämä tekijät voi eliminoidan vähärasvaisella vegaanidietillä”, järjestön tiedotteessa todetaan.

Huomenna vietetään maailman kasvissyöntipäivää. Teemapäivää on vietetty vuodesta 1977.

terveys 




Viite