Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Viisi viikkoa aikaa

Pariisin ilmastokokouksen logo

5.11.2015 9.37

Lasse Leipola

Pariisin ilmastokokous päättyy perjantaina 11. joulukuuta, mutta varsinaisen sopimuksen pitäisi olla valmis jo keskiviikkona 9. joulukuuta. Koska sopimuksen on määrä olla laillisesti sitova, käännöstyöhön ja juridisen muodon tarkasteluun tarvitaan kaksi päivää.

Neuvottelut etenivät takkuisesti toissaviikolla Saksan Bonnissa. Varsinaisen sopimuksen ja Pariisin kokouksen päätösasiakirjan luonnoksilla on nyt mittaa yhteensä lähes 60 sivua. Luonnoksessa on nähtävissä sopimuksen rakenne, mutta sisältö riippuu siitä, mitkä vaihtoehtoisista muotoiluista valitaan. Sopimuksen sisältö ja kunnianhimon taso ovat siis täysin auki. Esimerkiksi kehitysmaille tärkeästä ilmastonmuutoksen aiheuttamien vahinkojen korvaamisesta on luonnoksessa kaksi vaihtoehtoa: perusteellinen muotoilu sekä kohdan poistaminen sopimuksesta kokonaan.

Neuvotteluiden kipeimmät kysymykset liittyvät teollisuusmaiden ja kehitysmaiden suhteisiin. Jollakin tavalla olisi ratkaistava kysymys niin sanotusta palomuurista, eli siitä, uudistetaanko vuonna 1990 tehtyä maiden jakoa kahteen ryhmään. Toinen vaikea kysymys on rahoitus, johon kehitysmaat haluaisivat aikataulun ja uusia määrällisiä tavoitteita, kun taas teollisuusmaat ajavat joustavampaa muotoilua.

Pariisin kokous alkaa maanantaina 30. marraskuuta valtioiden päämiesten tapaamisella, mutta jo ennen sitä on lukuisia tärkeitä tapaamisia. Isäntämaa Ranska järjestää 8.–10. marraskuuta ministeritason esikokouksen. Samoille päiville osuu myös niin sanottu suurten talouksien ilmastofoorumi sekä EU:n talousministerien kokous, jossa on määrä käsitellä ilmastorahoitusta. G20-maat kokoustavat 15.–16. marraskuuta.


Lisää aiheesta:



Viite