Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Näin vihreät loisi 30 000 uutta työpaikkaa Suomeen

4.11.2014 16.19

Annakaisa Suni

Vihreät esitteli tänään tiistaina linjauksensa Suomen talouden parantamiseksi. Ohjelma nojaa energiamurrokseen, pienyrittäjyyden helpottamiseen ja julkisen sektorin uudistamiseen.

Uusi energiapolitiikka voisi luoda Suomeen 30 000 uutta työpaikkaa, arvioi puolueen puheenjohtaja Ville Niinistö.

Luku perustuu Peter Lundin ja yhdeksän muun suomalaisen energia-alan professorin esittämään arvioon.

Vihreät haluaa laskea biokaasun syöttötariffia ja raivata tuuli- ja aurinkovoiman esteitä. Puolue on Niinistön mukaan ajanut muutoksia koko hallituskauden ajan.

"Työ- ja elinkeinoministeriö odottaa vaan sitä rakastamaansa ydinvoimaa, ja siksi mitään kotimaisia uusiutuvia energiamuotoja vahvasti edistäviä ratkaisuja ei ole haluttu ottaa käyttöön. Olemme jääneet muista Pohjoismaista noin kymmenen vuotta jälkeen", sanoi Niinistö.

Vihreät haluaa myös madaltaa pienten yritysten kynnystä palkata työntekijä. Jos joka viides alle kymmenen henkeä työllistävä yritys palkkaa uuden työntekijän, syntyy Suomeen 50 000 uutta työpaikkaa, sanoi eduskuntaryhmän puheenjohtaja Outi Alanko-Kahiluoto.

Vihreät haluaisi muun muassa laskea ensimmäisen palkatun työntekijän palkan sivukuluja ja nostaa koeajan kuuteen kuukauteen.

Vihreät kansanedustajat äänestävät todennäköisesti hallituksen luottamusta vastaan yhdessä keskustan, perussuomalaisten ja vasemmistoliiton kanssa perjantain välikysymysäänestyksessä.

Ville Niinistö toivoi kuitenkin, että hallitus tiistaisessa eduskuntakeskustelussa osoittaisi kuuntelevansa vihreitä.

"Itsetarkoituksena ei ole hallituksen kaataminen", sanoi myös Alanko-Kahiluoto.

Näin vihreät uudistaisi Suomen taloutta

Energiamurros

  • Biokaasun syöttötariffin rajaa tulee laskea.
  • Tuulivoiman esteitä tulee poistaa mm. meluvaatimuksia helpottamalla.
  • Aurinkopaneelien käytön esteet tulee poistaa.
  • Sähkön nettolaskutus on otettava käyttöön.
  • Perustetaan vähintään 100 miljoonan euron energiarahasto.
  • Kehitetään älykkäitä sähköverkkoja ja kysyntäjoustoja.

Yrittäjyyden helpottaminen

  • Käynnistetään perustulokokeilu.
  • Kevennetään ensimmäisen työntekijän palkkaamisen sivukuluja.
  • Pidennetään ensimmäisen vieraan työntekijän koeaika kuuteen kuukauteen.
  • Korotetaan alv-velvollisuuden alarajaa.
  • Helpotetaan yrittämisen byrokratiaa tulorekisterillä ja yhden luukun periaatteella.

Julkisen sektorin uudistaminen

  • Viedään jo aloitetut uudistukset, mm. sote-uudistus, maaliin.
  • Lopetetaan koulutuksesta säästäminen.
  • Tehdään elvyttäviä investointeja. Esimerkiksi raideliikennettä, kotimaisia uusiutuvia ja energiatehokkuutta voidaan edistää velkarahalla.

Koko ohjelma löytyy vihreiden kotisivuilta.

energia  työllisyys 


Lisää aiheesta:



Viite