Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Äänestäjä, ole varuillasi, kun poliitikko puhuu näin

19.3.2017 10.56

Emmi Skytén

"Teatteripuhe on omiaan etäännyttämään kansalaisia politiikasta", sanoo kielentutkija Vesa Heikkinen.

Heikkinen kritisoi poliitikkoja siitä, että he toistelevat julkisuudessa lähinnä omia kantojaan. Sen sijaan he voisivat hakea ratkaisuja yhdessä toisten poliitikkojen kanssa.

 "Eduskunnan valiokunnissa ja kuntien lautakunnissa ratkaisuja saatetaan etsiä, mutta sitä kansalaiset eivät kuule."

Heikkisen mukaan poliittinen keskustelu on parhaimmillaan, kun se ei jää poteroihin. Politiikka on kompromisseja ja vuorovaikutusta.

"Pitäisi tuoda omiin arvoihin perustuvat ratkaisut esiin ja perustella niitä mahdollisimman hyvin", Heikkinen sanoo.

 

Vesa Heikkinen antaa kolme vinkkiä kansalaisille, jotka haluavat päästä poliitikkojen aikeista selville:

1. Itsestäänselvyydet

Kun poliitikko esittää asioita itsestäänselvyyksinä, ne luultavasti eivät ole sellaisia, Heikkinen sanoo.

"Kun vastaan tulee lauseita: "on selvää, että..." "lapsikin ymmärtää, että..." pitäisi hälytyskellojen soida. Silloin todennäköisesti näin ei ole, kun niin pitää kovasti vakuuttaa", ohjeistaa Heikkinen.

2. Me-puhe

Poliitikko suostuttelee puhumalla "meistä".

"Jos poliitikko sanoo, että me suomalaiset ymmärrämme asian arvon, hän suostuttelee. Kuulijan pitää ymmärtää asian arvo. Jos hän ei ymmärrä sitä, hän ei ole oikein hyvä suomalainen."

3. Numeroilmaukset

Poliitikko pyrkii olemaan vaikuttava ja vakuuttava. Numeroiden esittäminen on yksi olennainen konsti siihen. Numerot eivät kuitenkaan aina ole oikein tai niitä nostetaan valikoidusti. Riippuen siitä, mihin muihin lukuihin numeroita verrataan, ne voidaan saada näyttämään hyvin erilaisilta. Siksi numeroihin kannattaa kiinnittää huomiota, Heikkinen sanoo.

"Numeroilmaukset näyttävät faktalta, mutta on paljon esimerkkejä, joista kerromme Kansalaistaito-kirjassamme, joissa ne lipsahtelevat vähän väärin."

 

Vesa Heikkinen oli Puhekupla-podcastin vieraana. Podcastin poliitikkojen ja puolue-ohjelmien kielestä voi kuunnella täältä: https://soundcloud.com/puhekupla/politiikan-kieli




Viite