Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

vihreat.fi

Emma Kari, Hanna Halmeenpää, Touko Aalto ja Outi Alanko-Kahiluoto ovat vihreän puoluevaltuuskunnan suosikkeja seuraavaksi puheenjohtajaksi.vihreat.fi

Emma Kari, Hanna Halmeenpää, Touko Aalto ja Outi Alanko-Kahiluoto ovat vihreän puoluevaltuuskunnan suosikkeja seuraavaksi puheenjohtajaksi.

Ei sääntömuutosta Ville Niinistön vuoksi – tässä suosikit vihreiden uudeksi puheenjohtajaksi

3.3.2016 9.10

Annakaisa Suni

Vihreä puoluevaltuuskunta ei halua muuttaa puolueen sääntöjä niin, että Ville Niinistö voitaisiin valita jatkokaudelle puheenjohtajaksi.

Moni politiikkaa seuraava pohtii, aikooko vihreät pitää kiinni menestyksekkäästä puheenjohtajastaan. Esimerkiksi Helsingin Sanomat kirjoitti helmikuussa, että on hieman sääli, että Niinistön kaudet tulevat täyteen juuri nyt. Vihreät on syksystä asti ollut kannatusmittauksissa neljänneksi suurin puolue.

Sääntöjen mukaan puheenjohtaja voidaan valita enintään kolmelle kaksivuotiskaudelle. Niinistön kaudet tulevat täyteen kesällä 2017.

27 puoluevaltuuskunnan jäsentä sanoo, että sääntöjä ei tule muuttaa. Kolme edustajaa muuttaisi kausia rajaavia sääntöjä ja kolme pidentäisi Niinistön kautta syksyn 2017 kuntavaalien yli. Kaksi ei osannut sanoa mielipidettään. Vihreä Lanka tavoitti 35 puoluevaltuuskunnan 40 jäsenestä. He saivat vastata kyselyyn nimettöminä.

Mahdollisesta sääntömuutoksesta päättää puoluekokous.

Valtuuskunnan jäsenet kehuvat Niinistöä runsaasti. Moni sanoo pohtineensa jatkokauden mahdollisuutta, mutta haluaa kuitenkin pitää kiinni säännöistä.

"Ville pitäisi kyllä valita uudestaan, mutta sääntömuutos on demokratian kannalta nihkeä", sanoo eräs valtuuskunnan jäsen.

"Jos muutosta perustellaan sillä, että Niinistö on menestynyt hyvin, näen riskin porttiteorialle. Kärjistäen sanottuna: niin ne diktatuuritkin syntyvät",  sanoo toinen.

Kolmannen mielestä on hyvä, että puolue ei henkilöidy liikaa yhteen ihmiseen, vaan esiin tulee uusia ajatuksia ja ideoita.

Monen mielestä johtajien kierrättäminen on periaatteen kysymys. Se on asia, joka erottaa vihreät muista puolueista.

Sääntöjen muuttamista taas perustellaan sillä, että Niinistö on hyvä puheenjohtaja ja vihreät nosteessa.


Emma Kari saa eniten mainintoja, kun valtuuskunnalta kysytään suosikkia seuraavaksi puheenjohtajaksi. Hänet mainitaan seitsemän kertaa. Touko Aalto saa kuusi mainintaa, Outi Alanko-Kahiluoto viisi, Hanna Halmeenpää neljä ja Maria Ohisalo kolme. Alanko-Kahiluoto on eduskuntaryhmän puheenjohtaja. Aalto ja Halmeenpää ovat kansanedustajia ja yhdessä Ohisalon kanssa puolueen varapuheenjohtajia.

Yksi tai kaksi jäsentä haluaa seuraavaksi puheenjohtajaksi Pekka Haaviston, Oras Tynkkysen, Krista Mikkosen tai Olli-Poika Parviaisen. Valtuuskunnan jäsenet saivat nimetä useamman kuin yhden suosikin. Suurin osa ei ole vielä päättänyt, kenet he haluavat seuraavaksi puheenjohtajaksi.


Seuraavat kuntavaalit pidetään tämänhetkisen tiedon mukaan vasta syksyllä 2017. Kesän 2017 puoluekokouksessa valitulle uudelle puheenjohtajalle ei jäisi paljoa aikaa valmistautua vaaleihin. Kolme valtuuskunnan jäsentä pidentäisi siksi Niinistön kautta kuntavaalien yli, mutta ei eduskuntavaaleihin asti.

"Jos (kunta)vaalien ajankohtaa voidaan muuttaa milloin mihinkin, meidänkin pitäisi olla joustavampia", perustelee valtuuskunnan jäsen.


Puolueen säännöistä
päättää kerran vuodessa kokoontuva puoluekokous. Jos Niinistö haluttaisiin valita jatkokaudelle vuonna 2017, pitäisi sääntömuutos hyväksyä kesän 2016 puoluekokouksessa. Puoluevaltuuskunta on vihreiden ylin päättävä elin puoluekokousten välissä.

Vihreät 




Viite